Huruslahden arpajaiset

Sunnuntai 25.2.2018 klo 16:32 - Markku Tomperi

Huruslahden arpajaisista kerrotaan monelaista tarinaa, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet kuten käy "rikkinäisessä puhelinleikissä" - toisen suulla kerrottu tarina muuttuu kuulevan korvissa omaksi ja omanlaiseksi. Sävy riippuu luonnollisesti myös siitä, kumpi osapuoli on kertoja ja siitä, kuinka läheisiä kertojalle arpajaisiin osallistuneet olivat.

Jokatapauksessa kyseessä on Warkauden punaisten antaumiseen liittyvä sotarikos, jälkinäytös sahan hiillosten valaistessa Huruslahtea. Jäällä teloitettiin 80 punaista ilman kenttäoikeuden päätöksiä. Legendan mukaan teloitettavaksi valittiin rivissä seisoneista punaisista joka kymmenes. Näyttää siltä, että antautuneet kerättiin jäälle ja laitettiin riviin. Heitä olisi ollut 800. Rivi olisi ollut n 400 metrin levyinen. Ei mahdotonta, sillä dokumenttien mukaan päivän aikana antautui n 1200 punaista, mutta kaikki eivät olleet "viimeisessä linnakkeessa."

Syy summittaisiin teloituksiin kerrotaan olevan siinä, että Lehtoniemen konepajan ja telakan konttorista löydettiin neljä ammuttua virkailijaa, eikä kukaan tunnustanut murhia tehneensä. Näin ollen  olisi valittu punauhrit "arvalla" hyvittämään surmat.

Totuus on toisenlainen. Jako vuohiin ja lampaisiin tehtiin jo tehtaan portilla. Paikalliset valkoiset "asiantuntijat" merkkasivat Warkauden punakaartin nomenklatuurasta päähenkilöt. Ensimmäisten ammuttujen joukossa olivat mm Warkauden punakaartin päällikkö Matti Autio ja Kuoleman pataljoonan päällikkö Aleksander Pietikäinen. Jäälle vietiin myös Leppävirran, Lehtoniemen ja Savonlinnan kaartien päälliköt Kaarlo Lähteenmäki, Adam Korogerus ja Emil Parkkinen, jotka olivat vetäytyneet Warkauden turvaan. Kosto ei johtunut pelkästään konttorivirkailijoiden murhista, vaan monesta muustakin, kuten ne suojeluskuntalaiset tai heitä tukeneet - kaikkiaan yhdeksän - jotka punakaartilaiset tappoivat helmikuun aikana Leppävirta - Warkaus alueella. Joukossa olivat Warkauden sähkölennättimen päällikkö ja Leppävirran eläinlääkäri. Lahtareita saatettiin murhata useampikin helmikuun aikana. Huusiko joku riviin myös savonlinnalaisia?

Huruslahden pyöveleistä ei ole varmaa tietoa - he olivat todennäköisesti useasta suojeluskunnasta koottu vapaaehtoisjoukko, joille ammuttavat olivat tuntemattomia.  Erään lähteen mukaan "operaatiota" olisi johtanut Einar Wichman - myöhemmin Einari Vihma. Jatkosodan kenraali ja Marskin ritari, joka kaatui Ihantalan torjuntataisteluiden loppuvaiheessa uhkarohkeuttaan 6.Divisioonan komentajana.

Kajaanin sissi Urho Kekkonen kertoo - presidentinä: "Kun menimme jäälle, oli siellä teloitettuja vieri vieressä. En ole selvillä, kuinka monta vainajaa siellä oli, mutta nyt kun muistelen tuota aamua, on mielessäni kuva, että niitä oli sadan tienoilla. Minun ei tarvinne sanoa, että nuoreen 17-vuotiaaseen poikaan näky Huruslahden jäällä jätti lähtemättömän vaikutelman"  - näky ei kuitenkaan estänyt ylioppilas Urho Kaleva Kekkosta toimimasta toukokuussa 1918 Haminassa teloitusryhmän johtajana. Nuori mies karastui ja raaistui - niin kävi Urholle ja käy jokaiselle "sotatyömiehelle ja työhön osallistuvalle esimiehelle" nykyäänkin.

Pari päivää aikaisemmin 18.2. Vaasan Senaatti määräsi 21 - 40 -vuotiaita lainkuuliaisia asekuntoisia miehiä koskevat kutsunnat yleisen asevelvollisuuslain perusteella. Valkoisen Suomen puolella niitä vältteli vain 3 - 10% kutsutuista. Välttelijät tiedettiin - moni heistä sai siitä kärsiä, jopa hengellään. Saman päivän aamuna Vaasaan oli saapunut SS Mira ja SS Poseidon Danzigista mukanaan 80 jääkärin etukomennuskunta ja runsas aselasti.

Illalla 25. helmikuuta jäänmurtaja Sampo avusti Vaasan edustalle kaksi laivaa. SS Arcturus kuljetti lähes 900 jääkäriä ja hiililastissa seurannut SS Castor lähes 100 jääkäriä. Avomerellä - Ruotsin aluevesillä laivoja saattoi ruotsalaiset torpedoveneet. Kaikki laivat olivat SHOY:n laivoja - Suomen Höyrylaiva OY - Senaatti eli Suomen laillinen hallitus oli tehnyt sopimuksen yhtiön johtajan kanssa todennäköisesti jo syksyllä.

Jääkärien pääajatuksena oli muodostaa kaikista jääkäreistä - nyt tulleista ja jo Suomessa olleista - itsenäinen n 2000 miehen prikaati. Mannerheim tyrmäsi ajatuksen. Hän ei luottanut vielä tässä vaiheessa saksalaisten puolella koulutettuihin viholliskeisarin joukoissa taistelleisiin miehiin. Eikä siihen, että tuolla joukolla voitaisiin lyödä punakaartit nopeasti. Hän päätti toisin - jääkärit hajoitetaan kouluttamaan ja johtamaan Valkoista Armeijaa, jonka kutsunnat olivat käynnissä. Päätös oli mielestäni tuossa tilanteessa oikea. Mannerheim, hänen läheiset Venäjän armeijassa palvelleet kokeneet upseerit ja ruotsalainen vapaa-ehtoinen päällystö -tosin ilman sotakokemusta, mutta kyvykäs esikuntapäällystö - vaikutti varmasti Mannerheimin ratkaisuun. Päätös oli paras vaihtoehto lukuisista muista. Vaikka Carl Gustav Emil Mannerheim oli ratsuväen kenraali vailla yleisesiskuntakoulutusta, hän oli sen oppinut Japanin Sodassa ja viimeistään vielä käynnissä olevassa I Maailman Sodassa. Hän kykeni hahmottamaan kokonaisuuden.

Kommentoi kirjoitusta.

Warkaus - punainen paise selustassa

Sunnuntai 25.2.2018 - Markku Tomperi

Nimestä Warkaus - myöhemmin Varkaus - on käyty monipuolista väittelyä. En lähde omaa mielipidettäni nimen alkuperästä kertomaan, vaikka sellainen onkin.

Nykyisellä Suomen kartalla oleva Varkaus niminen paikka on merkitty Pähkinäsaaren rauhansopimuksen asiakirjoihin v. 1323 nimellä Sithin. Sana on saamen kieltä "siidhin", joka tarkoittaa suomeksi "Talvikylää" - Siidhinjaur - nykyisin Siilinjärvi on samanlainen. Eli kyseessä oli nykyisessä Savossa asuneiden saamelaisheimojen talven ajaksi asuttama "keskus", johon palattiin paimento-, kala- ja riistaretkiltä talven tultua. Kevään - syksyn aikana saatu "saalis" jalostettiin kylissä myyntiin. Toki kylässä oli kokoajan "miehitys". Ostajat tulivat talviteitä - jäätyneitä jokia ja järviä pitkin... Tammimarkkinoille.... ja Maarian markkinoille... nahkoja, kuivattua lihaa, kalaa, höyheniä, sieniä.....kauppapaikka, joka oli jopa vaihtoehtona Kruununkaupungiksi Kuopion tai Nilsiän asemasta. Kuopio voitti.

Vuonna 1792 nykyiseen Varkauteen perustettiin Ruotsin Laivastotukikohta - Meritykistörykmentin vapaaehtoiskomppanian tukikohta - paikka sai nimen Laivalinna. 1800-luvun teollisuusvallankumouksen myötä Warkauden vesivoiman mahdollisuus huomattiin. Muutamassa vuosikymmenessä Warkaudesta syntyi Leppävirran kunnan teollisuustaajama, jossa asui enemmän ihmisiä kuin itse emäpitäjän kirkolla ja kylissä. Ruotsalaisia, saksalaisia, venäläisiä jopa englantilaisia ja ranskalaisia sukunimiä on nähtävissä Leppävirran kirkkoa ympäröivän vanhan hautausmaan paaseissa ja risteissä. Ne kertovat Leppävirran kansainvälisyydestä - kirkkokaan ei ole huono - se on häävi - itse Engelin arkkitehtitoimiston käsialaa. Leppävirran Warkaus veti puoleensa ulkomaalaisia yrittäjiä ja investoijia - ja halpaa suomalaista työvoimaa savonmuan torpista ja tiloilta.

Toinen yritys Warkauden valloittamiseksi 20. - 21.2.1918

Kenraali Löfström sai irroitettua vastuualueensa suojeluskunnista operaatioita varten n 1000 miestä. Kaksi tykkiä, 9 konekivääriä ja "tilapäisen panssarijunan" ilman aseistusta.

Esikunta perustettiin Pieksamäen ratamestarin taloon illalla 18.helmikuuta. Univormukirjon kerrotaan olleen kirjava - venäläisiä, saksalaisia ja ruotsalaisia.  Kaikissa itse kehiteltyjä arvomerkkejä. Esikunnan toimistotarvikkeet olivat vähäiset - ei kirjoituskonetta, monistuskoneesta puhumattakaan. Mutta sinikopioarkkeja oli. Niillä saatiin kopioitua keskeisille johtajille pelkistettyjä karttoja. Käskytystä haittasi myös "sveariikin ja suomalaisten "gamlariikin" murre-ero - puhumattakaan täysin Suomen kielisistä johtajista.

Operaatiopäällikkö kapteeni Rappe esitteli taisteluajatuksen. Mäntyharjun mallin mukaan kolmella kärjellä. Päähööki idästä - Taipaleen kanavan takaa Malmin johdossa Kuopion ja Kajaanin joukko. Lännestä vaasalaiset ja savonlinnalaiset yliluutnantti von Zedwitzin komennossa. Kolmas joukko olisi hämäysosasto jääkäriluutnantti Sainion johdossa. Os Sainion tuli hyökätä radan suunnassa niin uskottavasti, että se vetäisi punaisten pääosan torjumaan sitä.

Mäntyharjun hyökkäys lähes epäonnistui ajoituksen vuoksi. Nyt Löfström korosti yhteyden pidon merkitystä ja vaati, että käsketyn lähettiyhteyden on toimittava. 

Operaatio alkoi aamulla 20.helmikuuta. Sainion hämäysosaston aikataulu piti - niin myös Zedwitz- mutta ratsumestari Malmilta ei saatu mitään viestiä vuorokauteen? Löfström lähetti nelimiehisen hiihtopartion selvittämään, onko Malmin joukko lähtöasemassa - kyllä - Malmin etuvartio ampui omia, luullen partioita punikeiksi - yksi mies kolmesta - Vilho Hirniä pääsi kertomaan, että ovat. Kohtalon ivaa on se, että kaikilla kaatuneilla oli valkoinen lumiviitta, Hirniällä musta pomppa.

Hyökkäystä tukeva tykistö käskettiin tuliasemaan Warkauden keskustasta kaakkoon olevan Siitinselän jäälle, josta voisi ampua epäsuoraa ja suora-ammuntaa. Toinen tykeistä oli Tarkowskyn kanuuna - jolla ei Mäntyharjulla ollut mitään merkitystä - ja toinen Pietarsaaresta asti hevosilla kuljetettu jääkäriluutnantti Urho Poukkulan johtama tykki - mikä lienee -  miehistöineen. Näyttää siltä, että 70 mm kanuuna on ollut kaliiperin perusteella Laivatykki, jota kuljetettiin reellä. Poukkulan tykki on ollut pyörillä, koska kerrotaan pyöriin tarttuvan lumen vaikeuttaneen tykkien siirtoa tuliasemaan. Kaliiperi tuntematon, kuten ampumatarvikkeiden määräkin.

Minulle on syntynyt kuva 20.2.18 päivän operaatiosta - se on ollut kahden osapuolen "tunnustelua" - ei kai tässä nyt tappamahan. Valkoiset ovat toimillaan yrittäneet saada punaiset antautumaan. Punaiset ovat nähneet valon, mutta me kapinoimme - asein - lain mukaan maanpetos - kuolema. Taistellaan viimeiseen veripisaraan.

Kenraali Löfström antoi illalla (20.2.) käskyn keskeyttää hyökkäys -pitäkää saavutetut asemat - huoltakaa joukot - esikunnassa tehtiin uusi operaatiosuunnitelma. 

Malmin joukko "sivuraiteelle" - päähyökkäyksen vastuu Sainiolle ja Zedtwitzille. S:n osasto valtaa Lehtoniemen tehdasalueen, josta jatkaa hyökkäystä kohti asemaa. Z:hyökkää asemalle, jossa kohtaa Sainion. Sitten molemmat osastot jatkavat kohti nykyistä keskustaa - se oli silloin lähes asumaton saari. Malmin tehtävä; pitää saavuttamansa tasan - estää punaisten pääsyn alueensa läpi itään - ja hyökkää yhdellä komppanialla Huruslahden yli tavoitteena saada yhteys Sainioon tai Zedtwitziin. H - seuraava aamuna klo 6.30

Tämäkään ei mennyt kuin "hurriteeveessä" - taistelun dokumentoidut yksityiskohdat ovat erittäin intresantteja - vaasalaisten luutnantti Cronstedt kävelee jäällä pystyssä ja kopsuttelee ratsupiiskallaan jäällä makaavien suojeluskuntalaisten peruuksiin vähän samaan tyyliin kuin kapteeni Kaarna Tuntemattomassa - Cronstedt komentaa mies kerrallaan syöksymään kuin harjoituksessa. Sitä se onkin - punaiset irtautuivat suunnitelmallisesti kaikista "siilipuolustusasemistaaan" pimeän tultua ja vetäytyivät massatehtaan suojiin klo 19.00 mennessä.

Valkoisten jäällä tuliasemissa olleet tykit rahdattiin iltayön aikana tuliasemaan, josta saattoi ampua massatehdasta. Asema oli n 500 metrin päässä tehtaasta. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että pakkanen oli laskenut huomattavasti, joten tykit toimivat. Ja että tykkien miehistö osasi ampua vain suora-ammuntaa. Totta - en ole törmännyt Vapaussodan alkuvaiheen kahakointien aikana tulenjohtajiin, enkä lankaviestiyhteyteen, joka oli ehdoton edellytys tuolloin epäsuoran tulen ampumiseen tarkasti.

Nyt tykit "puhuivat" ja konekiväärit papattivat - ruudin hajun innoittamana valkoiset sytyttivät Ahströmin sahan palamaan - jotta nähdään paremmin, jos yrittävät pakoon. Teon tarpellisuudesta on kiistelty näihin päiviin asti, perustellen sillä, että punaiset olisivat antautuneet ilman "tuhopolttoakin" - Illalla noin klo 22.00 Massatehtaan punaiset antautuivat. 

Warkauden valloituksen kuvaamisessa - kuten Mäntyharjunkin - on mielestäni tehty nuoren Suomen kannalta yli-Isänmaallisuutta korostavaa työtä - ymmärrän, että propagandalle on ollut hyvä syy. Mutta sitä, että on kirjoitettu tunnin kahakasta päivän taistelu, en hyväksy. Kahakassa vaihdettiin laukauksia - ei tappioita - mutta dokumenteissa lukee - "Taistelu"

Ammattisotilaana objektiivisesti molempia tapahtumia ja niihin liittyviä pienempiä operaatioita tarkastellen, helmikuun 1918 aikana ei tulisi puhua Savon Rintaman yhteydessä Vapaussodasta, eikä Sisällisodasta vaan aseellisesta kapinoinnista laillista Hallitusta vastaan. Maaliskuu kertoo toisin.

Kommentoi kirjoitusta.

Mäntyharjun harppaus

Perjantai 23.2.2018 - Markku Tomperi

Savon rintaman joukot ja niiden johtosuhteet olivat kovin sekavat Hillosensalmelta alkaneista viityskahakoista aina Mäntyharjun taisteluihin saakka 2.2. - 12.2.18 välisenä aikana. Evl Hjalmar Bondsort tai agronomi W Spåre olivat johtaneet Mikkelin alueen suojeluskuntia. Ratsumestari C Malm Pohjois-Savon suojeluskuntia, kunnanlääkäri Evald Ståhle Savitaipaleen suojeluskuntaa ja kapteeni Aarne Uimonen Sysmän suojeluskuntaa.

Mäntyharjun menetyksen jälkeen joukkojen johtosuhteet ja Savon Rintaman tärkeys itäisen sivustan suojaamiseksi kirkastui Mannerheimin esikunnassa. Savon Rintamalle määrättiin yhteinen komentaja; kenraalimajuri Ernst Löfström ja hänelle esikuntapäälliköksi eversti Alexandert Tunzelman.

Löfström saapui Mikkeliin 12.helmikuuta, jolloin Mäntyharjun takaisin valtaussuunnitelma ja sen valmistelut olivat jo alkaneet. Hän ei halunnut sotkeutua siihen, vaan otti johdon Mäntyharjun valtaamisen jälkeen. Hän oli hyvin tietoinen myös siitä, että itse Mannerheim oli käskenyt ratsumestari Malmin valtaustaistelun johtajaksi. Kaikkien edellämainittujen ja monen muunkin "herran" välillä käytiin pikkumaisia arvovaltataisteluja - jopa sodan jälkeen.

Ratsumestari Carl Malm sai johtoonsa n 1400 miestä, yhden kanuunan ja 6 konekivääriä.

Mäntyharjua miehitti n 1000 punakaartilaista ylipäällikkö Heikki Krögerin johdossa apunaan järjestäjä Aleksei Osipov. Vahvistuksena oli 2 -3 kanuunaa ja 6 - 7 konekivääriä. Kotkalainen varastomies Heikki Kröger oli käynyt Suomen "vanhan väen" aliupseerikoulun ollen kersantti. Hän oli jo viisikymppinen. Osipov oli venäjän kansalainen, koska isänsä oli venäläinen Kuusankosken tehtaan työmies, joka oli nainut suomalaisen. Aleksi määrättiin asepalvelukseen 1915 ja hän taisteli I MS:ssa yleten kersantiksi, vaikka osasi huonosti venäjää. Osipov kohosi myöhemmin punaisten Savon radan rintaman ylipäälliköksi. Järjestäjä Osipov johti  käytännössä Mäntyharjun puolustusta.

Malmin suunnitelmaa voidaan jälkikäteen pitää erinomaisena. Hänen toiminta-ajatuksensa oli Cannaen taistelusta. Hyökätään radan suunnassa varovaisesti kohti Mäntyharjua ja  sidotaan punaiset taisteluun. Samanaikaisesti koukataan kaukaa kahtapuolen Mäntyharjun eteläpuolisille vesistökapekkoihin - näin saataisiin aikaan "motti" - Sana "motti" tuli käyttöön vasta talvisodan aikana - sekin vahingossa "Motti" nimisen radioaseman perusteella.

Malmin kolme osastoa olivat lähes yhtäsuuria miesmäärältään. Radan suunnassa etenisi molemmin puolin ketjussa Lundahlin pääosasto - ketjun takana vaasalaiset reservinä  - sen takana "Tykkijuna" - veturin työntämä hiekkäsäkeillä vahvistettu tavaravaunu, johon oli pultattu 70 mm kanuuna. Tykin johtajana oli kapteeni Tarkowsky tykkimiehineen. Tykillä ei ammutta laukaustakaan.

Lännen kautta koukkasi Pyhäveden kiertäen Kajaanin sissit ja Jyväskylän komppania. Idän kautta koukkasi jääkäriluutnatti Einar Wicmannin, Onni Purhosen ja Väinö Lankisen johtamat Kuopion ja Karjalan komppaniat.

Hyökkäys alkoi 14.helmikuuta. Koska jokaisella joukolla oli erilainen maasto, eri matka ja eri etenemisvauhti, niin varsinaista H-hetkeä ei voinut määrittää tarkkaan. Eihän joukoilla ollut minkäänlaisia viestiyhteyksiä johtoonsa.  Lännen kautta koukannut osasto onnistui lähes täydellisesti ajoituksessa - vain pari tuntia myöhässä. Idän kautta koukanneen osaston suksilla varustettu kärkikomppania tuli ajoissa, mutta pääjoukko myöhästyi useita tunteja, koska joutu kahlaamaan hangessa korpien kautta. Sillä syyllä oli onnea, koska sen myöhäinen tulo "loi uuden reservi" - muu varattu reservi oli jo taistelussa. 

Mäntyharjulla - kuten monessa muussakin kirkonkylässä - punaisten pääpuolustusasema oli rakennettu kirkon ja sitä ympäröivän hautausmaan alueelle. Sinänsä järkevää. Kirkon tornista on helppo tähystää ja hautausmaa on hiekkamaata - helppo kaivautua. Yleensä hautausmaa on ympäröity kiviaidalla, joka antoi myös hyvän suojan suora-ammuntatulta vastaan. Sosialismi ei tarvinnut uskontoa, kirkkoa eikä kirkkomaita - lahtareiden ropakantaa. "Uskonto on ooppiumia kansalle!" - julisti Karl Marx.

Laukausten vaihto alkoi jollakin suunnalla n klo 10 - ja jatkui koko valoisan ajan. N klo 17 aikaan Kröger ja Osipov huomasivat, että ovat jäämässä saarroksiin, näin ollen annettiin käsky vetäytyä asemalle - klo 19 kuultiin ylipäällikkö Krögerin huuto."Kaikki juniin!"

Mäntyharjun "valtaustaistelun" tappiot olivat molemmin puolin varsin mitättömät. Punaisilta kaatui kuusi miestä ja kaksi katosi. Valkoisia kaatui kolme. Haavoittuneista ei ole tietoa. On huomattava, että noina päivinä pakkasta oli jopa 30 astetta. Silläkin oli merkittävä osansa joukon aktiivisuuteen ja tulen tehoon. Tappioden vähäisyys johtuu myös siitä, että tulikuri oli hyvin heikko. Yleensä kumpikin puoli avasi kivääritulen 200 - 300 metrin päästä. Tarkkuus silloisilla patruunoilla ja aseilla tuolla etäisyydellä oli heikko. 

Kova pakkanen lienee ollut syy myös siihen, ettei kumpikaan osapuoli käyttänyt tykkejään. Käytössä olleet ampumataulukot, eikä tykkien tekniikka mahdollistanut niiden käyttöä.

Mäntyharjun takaisin valtaaminen oli valkoiselle puolelle merkittävä voitto. Mutta se, että tuhannen miehen taistelukokemusta saanut "punapataljoona" pääsi irtautumaan taistelukuntonsa säilyttäen - todennäköisesti Voikoski - Mouhu alueelle, aiheutti Löfströmin johtovastuun ottaneessa esikunnassa syvällistä pohdintaa. Tiedettiin, että Kouvolan alueelle oli 2-3000 punakaartilaista, tiedettiin myös, että alueen konepajoissa rakennetaan lättiläismallista oikeaa panssarijunaa. Ja että oman rintaman selustassa on vahva paise - Varkauden vahva punakaarti, joka kykenee iskemään Pieksämäelle. Se on lyötävä seuraavaksi - mutta on pakko jättää suuri määrä miehiä pitämään Mäntyharju. Riittääkö voima Varkauden valloittamiseen? Mitä jos Kröger/Osipov aloittavat yhdessä offensiivin Varkauden kanssa.  Kröger-Osipov tavoitteena Mikkeli - Autio-Pietikäinen tavoitteena Pieksamäki.

Päätettiin, että on otettava etelän suunnassa riski ja "löysät pois".  Eklundin lentävien tiedustelua oli suunnattu radan suunnassa etelään ennen Mäntyharjun valtausta. Yksi partio piti silmällä Mouhua, tutusta Rantalasta. Punaiset majoittuivat Mouhun aseman rakennuksiin ja Laurilan talon rakennuksiin. Konekiväärejä sijoitettiin navettaan ja navetan ylisille sekä talon latojen suojaan. Valkoisten tiedustelutiedot antoivat valkoiselle "löysät pois" joukolle - Vt Martti Eklundin johtamalle 350 miehen joukolle - heikot tiedot Mouhun punaisten määrästä ja ryhmityksestä. Hyökkäys meni myttyyn - vaasalainen ruotsinkielinen joukko eksyi - karttoja ei ollut - Osipovin konekiväärimiehet olivat kokeneita, Eklundin kk:t eivät toimineet - Valkoiset vetäytyivät Rantalan alueelle, josta oli lähdettävä, koska punaisten patterin tuli keskittyi sinne. Eklund menetti huonosti valmistellussa hyökkäyksessä 5 miestä ja 8 haavoittui. Joukko palasi Mäntyharjulle. Tosin isku aiheutti varmasti mietintää Krögerin esikunnassa. Olisiko näin: "Valkoisilla näyttää olevan joukkoja - uhkarohkeita joukkoja - onko tarkoitus, että lähdemme takaa-ajoon pohjoiseen? Onko radan varteen järjestetty ansa?" - Kröger päätti jäädä Voikoskelle.

Lopuksi mainittakoon, että Urho Kekkonen osallistui Mäntyharjun taisteluun. Hän kirjoitti veljelleen. "Terve, tääl' ollaan ja hyvin on voitu! Mäntyharjun luona oli meillä ankara taistelu, mutta vähemmillä joukoilla karkoitimme vihollisen. Kaikki meistä on terveinä. Tiistaina lähdemme uusiin otteluihin Varkauteen. Terve terve ja sano terveisiä tutuille.Veli Urho"

Kommentoi kirjoitusta.

Punaiset valtaavat Mäntyharjun

Torstai 22.2.2018 - Markku Tomperi

Valtaosa Kouvolan ja Mikkelin välillä käydyistä kahakoista ja taisteluista punaisten ja valkoisten välillä käytiin Savon radan suunnassa. Rataa ja sen suunnassa etenevät tiet ja rekiurat järviä pitkin olivat keskeisessä roolissa. Perustellusti voidaan sanoa, että junat ja rekikolonnat loivat taktiikan. Kadettikoulun sotahistoran opetuksesta on mieleeni jäänyt sana "rekikolonnataktiikka", kun selviteltiin Vapausodan aikaisia operaatioita ja niiden kulkua taktiselta kannalta.

Toinen muistiini jäänyt termi on "lentävät" - sillä tarkoitettiin keveitä ja nopeasti siirrettäviä, noin 50 - 100 miehen vahvuisia osastoja, joita voitiin irroittaa mistä tahansa minne tahansa. Lentävät liikkuivat ratsain ja hevosen vetämillä keveillä "kirkkoreillä". Kun jääkärit saatiin Suomeen, niin "Lentäviä" käytettiin myös tiedusteluun - joskus myös ns väkivaltaiseen tiedusteluun. Lentävät herättivät punaisten puolella kauhuakin. Jääkärien johtamia lentäviä johti Saksassa ratsuväkikoulutuksen saanut jääkäriupseeri.

Punaiset valtaavat Mäntyharjun 7.2.1918 lättiläisten avulla

Kapinan alettua punaisilla oli selvä ylivoima Savon radan suunnassa Kotkasta Vuohijärvelle. Punaiset etenivät rataa pitkin käytössään ihan oikea panssarijunakin. Valkoisillakin oli "panssarijunia" - ne olivat hiekkasäkeillä ja lankuilla vahvistettuja tavaravaunuja, jotka laitettiin veturin eteen. Punaisillakin oli vastaavia - paperitehtaan työläisinä he käyttivät paperi ja sellupaaleja vaunujen vahvistamiseen. Ylivoimansa turvin punaiset miehittivät nopeasti asemat ja ottivat vartiointiinsa kaikki rautatiesillat ja kapeikot Vuohijärvelle saakka.

Mäntyharju oli tärkeä maanteiden risteyspaikkakunta ja tuolloin suurehko kirkonkylä, joka tarjosi hyvän huollollisen tukialueen. Jopa venäläiset olivat asian havainneet ja teettäneet alueella linnoitustöitä 1914-17 välisenä aikana. Mäntyharjulta pääsi radan itäpuolitse maantietä Ristiinan kautta Mikkeliin tai länsipuolitse Otavan kautta Mikkeliin. Tieyhteys oli myös Heinolaan ja Hirvensalmelle. Savon rintaman kannalta Mäntyharjun pitäminen hallussa oli elintärkeää.

Valkoiset saivat koottua Mäntyharjun puolustukseen vajaat 400 kiväärimiestä ilman raskaampia aseita.

Varatuomari Martti Eklundin 40 lentävää epäonnistuu ja onnistuu

Valkoiset yrittivät estää punaisten etenemisen Mäntyharju eteläpuolella Mouhussa räjäyttämä rataa ja rumpuja -yritys epäonnistui. Mouhussa käytiin pieni tulitaistelu 3.2.  jossa kolme punaista kaatui ja yksi valkoisista haavoittui. Toisen kerran Eklundin onnistui hävittämään rataa Varpasen pysäkin alueella seuraavan päivänä. Mutta punaisten mukana ollut radankorjausjoukko sai korjattua radan ajokuntoon parissa päivässä.

Mäntyharjun pataljoonaa komentanut kapteeni Lars Lundahl päätti evakuoida Mäntyharjun ja vetää pääosan joukostaan sen pohjoispuolelle - Kiepinsalmen taakse. Etupuolelle hän jätti muutaman joukkueen, joiden tehtävänä iskeä punaisten kärkeä vastaan ja siirtyä sitten pääjoukon reserviksi. Kiepin rautatiesilta räjäytettiin.

Punaisten kärjessä eteni maineikas 200 miehinen Latvialainen panssarijunakomppania. Samoja tarkk'ampujia, jotka taistelivat suomalaisia jääkäreitä vastaan Missejoella ja Riianlahdella. Näille palkkasotureille maksettiin 100 markka päivässä. Punakaartin rivimiehen palkka oli vain 15 markkaa. Näin ollen "jälkeäkin" piti syntyä. Panssarijunan lisäksi lättiläisten aseistuksena oli viisi tykkiä ja kolme konekivääriä. Junakolonnataktiikka toimi siten, että juna eteni rataa ampuen "tietä" tykeillään ja jalkamiehet etenivät junan molemmin puolin siipinä.

Yllättävää kylläkin, Lundahlin etujoukot kykenivät pysäyttämään hyvistä asemistaan latvialaisten etenemisen useaksi tunniksi. Panssarijunan aseiden tulta ei kyetty käyttämään hyväksi. Valkoiset jättivät asemansa kun ps-junan perässä olevasta junasta komennettiin punakaartilaisia koukkaamaan puolustajan taakse. Latvialaiset menettivät 11 tarkk'ampujaa - kolmen kaatuneina ja 8 haavoittuneina. He saivat vangiksi 7 valkoista, jotka punakaartilaiset ampuvat. Menettely suututti latvilaiskomppanian päällikköä.

Punaisten radankorjausjoukko sai tuekseen erikoismiehiä etelästä Kiepin sillan korjaamiseksi. Työmaa oli kuitenkin valkoisten tulen alla. Etenemistä kohti Mikkeliä alettiin tiedustelemaan myös maanteiden suunnissa. Valkoiset joutuivat jakamaan joukkoaan radan ja teiden suuntiin, sekä selustaan Hietaseen, jossa radan molemmin puolin menevät tiet yhtyivät rautatien kanssa.

Punaiset karkoittivat valkoiset Kiepinsalmen pohjoispuolelta ja pääsivät sillan korjaustöihin. Valkoiset ryhmittyivät Papinpojan kylän alueelle, josta oli tiedusteltu hyvät asemat. Siellä käytiin ensimmäinen suurempi taistelu 8.-9. helmikuuta välisenä yönä. Punakaartin hööki torjuttiin. Seuraavan kerran hyökkäsi lättiläiskomppania 11. helmikuuta. Sen hyökkäys oli ajoitettu Kiepin sillan valmistumisen kanssa. Edellisenä päivänä valkoiset olivat saaneet yhden konekiväärin Mikkelistä. Sen tuli yllätti latvialaisen eliittijoukon. Valkoisten koukkaus lättiläisten taakse laittoi sen kahden tulen väliin. Taistelu eteni käsikähmään - lättiläiset motitettiin. Se murtautui saarrostuksesta pistintaistelulla ja palasi Mäntyharjun kirkonkylään. Latvialaisia todettiin jääneen kentälle 16 miestä. Valkoiselta Vilho Korteen johtamasta joukosta kaatui neljä suojeluskuntalaista. Kaikkiaan latvialaisomppaniasta kaatui 19 ja haavoittui n 30 sotilasta Mäntyharjun taisteluissa - lähes 25% vahvuudesta. Se oli heidän mielestään liikaa. Panssarijunakomppania lähti Pietariin 13. helmikuuta 1918.

Ratsumestari C.W. Malm lähti Mikkelistä 12.2. muutaman komppanian kera junalla vahvistamaan Kiepinkosken puolustusasemaa. Yhteen vaunuun lastattiin 800 kg dynamiittia. Mukana oli myös sapöörikomppanian päällikkö Saxen ja insinööri Hahl. Heillä oli "helvetinkone" - suunnitelmana oli, että dynamiittivaunu "heitetään" veturin pukkaamana kohti Kiepin siltaa, jossa se räjähtää aikasytyttimen avulla. Heiton aikana alkanut lumisade hidasti vaunun liikettä ja se räjähti ennen siltaa. Panos oli kuitenkin niin suuri, että ratavalliin syntyi uuden sillan tarvinnut kraateri, joka esti punaisten etenemisen "paperipaalipanssarijunallaan" radan suunnassa pikäksi aikaa.

Edellisesti huolimatta suomalaiset punaiset eivät antaneet periksi. Kun latvialsiet lähtivät, niin punaiset aloittivat tykkitulen saattaman hyökkäyksen Papinpoikaan. Tykistövalmistelun aikana ja pian sen jälkeen punaiset etenivät ketjussa konekivääreineen lumipyryn turvin valkoisten linjaa kohden. Valkoisten tulikuri petti, kun lumisade loppui ja etuvartio havaitsi suuren joukon punaisia etenevän kohti. Laukausten vaihto alkoi 200 metrin etäisyydellä. Pari tuntia paukuteltiin - ja kun panokset loppuivat, niin punaiset vetäytyivät lepoon Mäntyharjulle.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuopion kaappaus

Keskiviikko 21.2.2018 - Markku Tomperi

Kuopio - Itä-Suomen suurin kaupunki - "vallattiin" 1. - 8.2.1918

Kuopiossa, joka oli Euroopan suurin lankarullatehdaskaupunki ja Suomen sydänmaiden "siirtomaatavaran" tuontisatamakaapunti, asui runsaasti työväkeä - savolaista työväenluokkaa. Kuopio oli myös varuskuntakaupunki vuodesta 1881 lähtien. 20 vuotta kaupungissa toimi Suomen Suurruhtinaskunnan 5.Tarkk'ampujapataljoona vuoden 1878 Asevelvollisuuslain perusteella. 1901 jälkeen kasarmeille sijoitettiin venäläistä sotaväkeä, jonka joukossa oli myös suomalaisia. I Maailman Sodan syttyessä Kuopion varuskuntaa alettiin rakentamaan kiivaasti. Kallaveden rantojen laadukkaasta savesta tehdyistä tiilistä rakennettiin uusi punatiilinen kasarmialue jalkaväkirykmentin koulutustarpeisiin. Pääosa vuoden 1881 hirsikasarmeista ja 1914-16 rakennetuista tiilikasarmeista on edelleen käytössä - vaan ei sotaväen käytössä. Puukasarmialueen Päävartiossa on nykyään Kuopion Sotaveteraanimuseo (www.kuopionsotaveteraanit.fi)

Kiihkososialisti ja myöhemmin Stalinin luottokommunisti Jukka Rahja - myös Pietarin verikoirana tunnettu - kuljetti Kuopioon jo marraskuun 1917 lopulla aselastin, jossa oli 500 kivääriä. Niistä ainakin 400 annettiin Israel Närhin johtamalle Kuopion punakaartille. Närhi oli 5.TarkK'AmpP:n evp aliupseeri - ammattisotilas - joka osasi äksiisin mutta myös ase -ja ampumakoulutuksen. Toisaalta ei Kuopion suojeluskuntakaan ollut huonompi. Heilläkin oli ammattisotilaita kouluttajinaan. Ratsumestari evp C.W.Malm, jääkärit Einar Wichman (myöh kenr Einari Vihma) ja Onni Purhonen, mutta suojeluskunnalla oli huima alivoima aseissa.

Närhen kaartin vahvuus oli n 600 miestä ja n 400 kivääriä ja ainakin 50 000 patruunaa.  Kuopion suojeluskunnassa oli n 150 miestä, n 40 kivääriä ja niihin 20 000 patruunaa. Jokaisella suojeluskuntalaisella oli pistooli - 6.35 mm  siantappopyssystä 9.00 mm:n Ukko-Mauseriin, joka oli lähitaistelussa parempi kuin kivääri. Mutta niitä oli vähän. Pikkupislareita valta-osa.

Närhen kaarti ei tiennyt tarkkaan sitä, mitä valkoisilla oli. Malmin miehillä oli yksi suhteellinen etu - 600 saksalaista pommia - varsikäsikranaattia - erinomaisia kaupunkitaistelussa. Valkoisilla oli myös 12 konekivääriä, Lewis-merkkisiä, jotka "Uusi Metsätoimisto" oli junaillut väärillä lähetysasiakirjoilla Helsingin aseman makasiinista Pietarin määräaseman sijasta Kuopioon (12 kpl) - Iisalmeen (6 kpl) ja Kajaaniin (6 kpl). Punaiset tiesivät, että konekiväärejä on - mutta eivät sitä, että jokaiseen oli patruunoita vain yhden lippaan verran - 22 kpl. Kolmen linjan kiväärin m 91 patruunat eivät sopineet amerikkalaiseen Lewikseen. Tieto valkoisten kuularuiskuista värisytti Närhen miehiä.

Punaiset linnoittautuvat venäläisten tyhjille jättämille uusille tiilikasarmeille. Valkoiset puolestaan ottivat haltuunsa puhelinkeskuksen ja lennätinkonttorin, sähkölaitoksen, kaupungintalon ja lyseon rakennukset - näin tehden valkoisilla oli suhteellinen etu mm viestintään ase-alivoimastaan huolimatta.

Helmikuun 1.päivänä - perjantaina - kahakoitiin ensimmäisen kerran. Ammuskeltiin miehitettyjen rakennusten ikkunoista puolin ja toisin - luotien rikkomat tiilet näkyvät edelleen tiilikasarmien ikkunoiden ympärillä. Ilmeisesti Närhi yritti saada selville missä valkoisten konekiväärit ovat - mutta ne eivät vastanneet harvaan tulitukseen, eikä edes pieneen rynnäkköön kasarmeilta käsin. Tappioitakin tuli - valkoisten puolelta kaatui lapinlahtelainen teknikko Urho Kauppinen yöllisessä lähettitehtävässään. Punaisten puolelta muutama mies haavoittui.

Isak Närhillä ei ollut yhteyttä punaisten johtoon - jos sellaista yleensä oli "punaisten Savon rintamalla" - mutta Närhen joukossa oli puhelinmöntööreitä ja ilmeisesti myös "keskussantraali", jotka kytkivät kasarmin puhelinverkon paikallisverkkoon - Kuopion keskukseen - sen avulla Närhi sai tietää, mitä puhutaan paikallisessa puhelinliikenteessä.

Yöjuna Pieksamäeltä 2.2.18

Juna toi Kuopion Suojeluskunnan avuksi kaksi vaasalaiskomppaniaa jääkäriluutnatti Jussi Komosen johtamana. Mukana oli 150 kivääriä Kuopion suojeluskunnalle. Voimasuhteet tasoittuivat. Kasarmien valtaus testattiin "sotapelillä" ja pienellä hyökkäyksellä. Tulos oli, että ei ole mahdollista ilman suuria tappioita. Päädyttiin, että saarretaan punaisten hallussa pitämä alue - "kypsytetään" huudoilla ja hankitaan lisävoimia. Keskiviikkona 6.2.18 saatiin junan tuomana tykki ammuksineen ja miehistöineen. Kyseessä oli pieni laivatykki, joka oli irroitettu tykistöluutnantti Inkisen "alkeellisesta panssarijunasta". Sakari Viinikainen: Rautatiesota 1918. Taistelut Savon rintamalla s. 67.

Tykin tuliasemaksi oli tiedusteltu Kotkankallio, josta hallitsi näkymää kasarmialueelle. Närhi tiesi tykin tulosta kuuntelu kautta. Hän lähetti osaston estämään junan purkamisen ja  tykin viennin Kotkankalliolle läheiseltä seisakkeelta. Mutta junassa oli myös komppaniat pohjalaisia ja keskisuomalaisia suojeluskuntalaisia, joilla oli "oikea kuularuisku" - sitä ei Närhi tiennyt. Alkoi laukausten vaihto - kun kuularuisku alkoi papattamaan, niin punakomppania joutui pakokauhuun - pakeni - ja muutama kaatui Siikalahden jäälle.

Perjantaina 8. helmikuuta aikaisin aamulla tuli uusi juna ja sen mukana kaksi tykkiä miehistöineen. Tykkijaos (2 x 76K02) oli Oulussa kaapattu ja Oulun valtaukseen merkittävästi osallistunut jääkäritykkimiesten käytössä oleva "ammattijaos" - se vietiin Huuhanmäelle. Huuhanmäki on lounaaseen Kotkankalliolta ja ampumaetäisyys sieltä kasarmeille oli tuplaten. 

Kolmen tykin tulitus alkoi 8.2.18 klo 08.00 - Kajaanin Sissien 17-vuotias Urho Kekkonen kertoo, että korvat menivät lukkoon, kun tykkituli alkoi kahdesta suunnasta. N klo 12.30 Närhen kaarti nosti valkoisia lippuja kasarmeilla antautumisen merkeiksi. Valkoisten tappion Kuopiossa olivat 8 kaatunutta ja yli kymmenen haavoittunutta. Punaisista kaatui neljä- ilmeisesti kuularuistutuleen Siikalahden jäälle ja haavoittui yli kymmenen. 

Suomen kultavaranto oli Kuopiossa - kertoo prof Jussi T Lappalainen

Itsenäisen Suomen Pankki oli siirtänyt kaiken kultavarantonsa Suomen pankin Kuopiossa oleviin holveihin viimeistään joulukuussa 1917. Jos punaisten johto tiesi sen, niin Sisällissodan kiivaimmat taistelut saatettiin käydä Tampereen sijasta Kuopiossa. Vaan eipä tienneet - jos tuolloin valtion virallinen johto osasi salata ja harhauttaa, niin miksei se osaisi nykyäänkin.

Kommentoi kirjoitusta.

Vapaussotaa Savossa sata vuotta sitten

Tiistai 20.2.2018 - Markku Tomperi

Arvoisat lukijat - jatkan Jääkärien jalanjälkiä kirjoittamalla Sisällissodan tapahtumista sadan vuoden takaa Savon rintamalta. Päälähteeni on Sakari Viinikaisen viime syksynä julkaisema kirja "Rautatiesota 1918. Taistelut Savon Rintamalla" - sen lisäksi käytän lukuisia muitakin julkaistuja lähteitä ns "nippelitiedon" sisällöissä.

Rajaan kirjoitukseni kartalla "salmiakkiin" jonka yläkärki on Kajaanissa ja alakärki Vuohijärvellä - nykyisestä Vekaranjärven Varuskunnasta (Karjalan Prikaati) länteen. Salmiakin länsikulma on Jyväskylässä ja itäkulma Savonlinnassa. Salmiakin sisään jää kolme tuolloin merkittävää teollisuuspaikkakuntaa, joissa punaiset - valkoiset vastakkainasettelu saavutti eskalaation aseelliselle kahakoinnille. Paikkakunnat olivat Kuopio, Pieksamäki, Varkaus ja Mikkeli.

Punaisten eli kapinallisten ja valkoisten eli hallituksen joukkojen välinen "aatteellinen rintamalinja" kulki kartalla Porin pohjoispuolelta Näsijärven pohjoispään Vilppulaan ja kääntyi sieltä jyrkästi kaakkoon - kohti Heinolaa. Heinolan pohjoispuolelta jakoraja eteni Voikoskelle - pieni paperitehdaspaikkakunta - ja sieltä pientä Salpausselkää myötäillen Lappeenrantaan, josta Vuoksen vartta Anteraan ja edelleen Raasulin raja-aseman kautta Pietariin johtavaa rautatietä myötäillen.

Mikkelin punakaari riisuttiin aseista 29.1.2018 - operaatio oli veretön ja neuvottelun tulos - punaiset antautuivat, koska heidän aseisiin ei ollut patruunoita. Mikkelissä olleet venäläiset kasakat riisuttiin aseista ja lähetettiin junalla Käkisalmeen. 

Valkoiset ottavat Pieksamäen rautatieristeysaseman haltuunsa 29. - 30.1.1918

Jälkeenpäin on monessa tutkimuksessa kummasteltu sitä, miks'eivät punaiset eikä valkoiset ymmärtäneet Pieksamäen risteysaseman merkitystä mahdollisesti tulevassa välien selvittelyssä. Kumpikaan puoli ei näytä antavan arvoa paikkakunnan hallussa pitämiselle. Equitin ensimmäisestä aselastista oli lähetetty 30 kivääriä Pieksamäen suojeluskunnalle. Niiden ansioista asetasapaino oli tasan punakaartin kanssa. Kun "koko kuularuiskukomppania" eli yksi Maxim ja kapteeni Eklundin lentävä osasto astui Mikkelistä tulevasta junasta aamulla klo 4  tammikuun 30. päivänä, niin huomattiin, ettei asemalla ollut minkäänlaisia vartioita - ei punaisia, eikä valkoisia. Seurojentalolle majoittunut venäläinen "viestijoukkue" yllätettiin. Heiltä saatiin 22 Berdan kivääriä ja 1500 patruunaa. Saatiin myös kenttäkeittiö ja kenttälennätinasema. Näin ollen Pieksamäen asemasta rakennuksineen ja viestiyhteyksineen syntyi nopeasti oivallinen "Savon Rintaman" komentopaikka. 

Pietikäisen "Kuoleman pataljoonan" vastaisku 31.1.1918

Varkaudessa tiedettiin olevan yli tuhannen miehen punakaarti. Yhtä sen "pataljoonaa" johti tulisieluinen työmies Aleksander Pietikäinen. Hän eteni junalla 31. tammikuuta Varkaudesta Huutokosken pysäkille, jossa Varkauden rata yhtyy Pieksamäki- Savonlinna rataan, ja miehitti asemaseudun. Pietikäinen aikoi vallata seuraavaksi Pieksamäen ja jatkaa sieltä Kuopioon. Pietikäinen eteni junallaan lähes Pieksamäelle - siellä oleva konekivääri muuttui tarinoissa matkalla tykiksi ja valkoisten määräkin moninkertaistui - valkoisten probaganda puri hyvin. "Savon lentäviä" johtanut Eklund ajatti veturin tuuppaamana kivillä lastatun tavaravaunun pahki Pietikäisen monivaunuista "panssarijunaa" - Pietikäisen juna saatiin päivän uurastuksen jälkeen kiskoille ja 70 miehinen punaiset "ratalentävät" palasivat Varkauteen.

Kommentoi kirjoitusta.

Jääkäreiden Tammisunnuntai - kotimaata kohti

Tiistai 30.1.2018 - Markku Tomperi

Tammikuun 30 päivänä Jääkäripataljoona 27:n kipinälennätinasema vastaanotti sähkösanoman Berliinistä. Lähettäjä oli eversti Thessleff. Sanoma alkoi ....---... -.  -taa-tititaa - aa-taa -tititaa... titiititaa.. aa jne.....:

"Svinhuvudin hallitus on päässyt pakoon Helsingistä jatkaen toimintaansa toisessa, vielä tuntemattomassa paikassa. Eduskunnan istunnot toistaiseksi lakkautetut. Punaiset ja venäläiset pitävät hallussaan Helsinkiä, Turkua ja osia etelä-Suomen rautateistä. Viipurin taistelut jatkuvat. Siellä sekä linjalla Tampere - Vaasa on useita rautatiesiltoja räjäytetty. Hallituksen joukot ovat vallassa Pohjanmaalla. Kokkolassa, Pietarsaaressa, Vaasassa, Lapualla ja Seinäjoella 5,000 venäläistä riisuttu aseista; 20 konekivääriä, tuhansia kiväärejä saatu saaliiksi. Ylipäällikkönä kenraali Mannerheim. Teen kaikki kiiruhtaakseni lähtöämme."

Sanoma oli odottamaton - jääkärit olivat kolme vuotta "raataneet sotatyöntekijän ammattiin" yhteisen Suomen puolesta - nyt näytti siltä, että - veli veljeä vastaan- pettymystä lisäsi se, että 19. tammikuuta 12 jääkäriä oli saanut surmansa rautatieonnettomuudessa lähellä Osnabruckiä. Surmansa saivat:

- A.Arlander, J.Matarainen, J.Koponen, K.E.Jung, A.Heikka, J.Pajala, E.Haukikangas, A.Mäki, H.A.Aho, F.Ruth, U.Mäkelä ja V.Liinamaa.

Kovasti pettyneitä oltiin Tokoin kesäpuheeseen, jossa hän vakuutti, että Suomen työväki oli itsenäisyystaistelun kannalla ja valmis ottamaan osaa venäläisten karkoittamiseen Suomesta.

Heräsi suunnaton into päästä mahdollisimman pian Suomeen. Komentaja Ausfeld painostettiin matkustamaan Berliiniin. Sieltä komentaja ilmoitti sähköttämällä 6.2.1918, että JP 27 kuljetetaan laivoilla Suomeen heti, kun sen kuljettamiseen tarvittavat suomalaiset laivat tulevat Libaun satamaan. 

Sotamateriaali lastattiin ja kuljetettiin Suomeen Danzigista. Siellä oli odottamassa jo kolme "aseidenkuljetuslaivaa" - Mira, Poseidon ja Virgo. Niiden lastaus alkoi 8.helmikuuta heti aamun valjettua. Etukomennuskunta varusteineen mahtui kahteen laivaan, ostettuja yms luvattuja aseita ja ampumatarvikkeita puuttui. Materiaali saatiin satamaan ja lastattua 12. helmikuuhun mennessä. Miran ja Poseidon  lähtivät kohti Vaasaa 12.2. klo 00.00.

Miran ja Poseidonin lasti:

- Jv-kivääri 44 000 kpl, niihin patruunoita 9 miljoonaa, 4 kanuunaa, niihin ammuksia 8020 kpl, 70 konekivääriä (Maxim), pistooleja 363, varsikäsikranaatteja 1325.

Virgon lasti: (alus lähti saatuaan lastinsa vasta 20.2.1918)

Jv-kivääri 26 000 kpl, niihin patruunoita 13,5 miljoonaa, 4 kanuunaa, 8 haupitsia ja niihin ammuksia 8400 kpl, varsikäsikranaatteja 9700 ja munakäsikranaatteja 1300.

Mukana oli myös suuret määrät lääkintä-ym kulutussotilastarvikkeita ja yhden sähkötysaseman tarvikkeet ja neljä vastaanotto-asemaa. Yllättävintä on se, että Virgon lastina oli myös lentokone ja sen ohjaaja  grpf. Mårtenson.

Jääkäreiden kuljettamiseksi Libaun satamaan tuli 11.2. 1918 kaksi alusta - matkustajalaivat SS Arcturus ja SS Castor. Ennen laivaan nousua tehtiin jääkäreiden kanssa kirjalliset ja sitovat sopimuksen sekä ylennettiin 1130 jääkäriä "suomalaisiin sotilasarvoihin saamansa koulutuksen perusteella - jefreittereiksi ylennettiin 66 jääkäriä - vastannee korpraalia. Karkeasti ottaen puolet upseereiden arvoon ja puolet aliupseereiden arvoon. 

Helmikuun 13 päivänä  1918 tapahtui Kuninkaallisen Preussilaisen 27 jääkäripataljoonan virallinen lakkauttaminen. Kapteeni Ausfeld lausui virallisen lakkautusilmoituksen jälkeen:

"Te eroatte nyt saksalaisista tovereistanne lähteäksenne omaan synnyinmaahanne. Minä kiitän teitä, jääkärit, kolmivuotisesta työstänne Saksan sotajoukoissa ja toivon, että te isänmaallanne menestyksellä näytätte, mitä olette täällä oppineet. Eläköön Suomi!"

Arcturus ja Castor irroitettiin Libaun sataman laiturista helmikuun 14. päivän yöllä klo 02.15. Suomen jääkärien toiminta Saksassa päättyi.

Lähes 2000 suomalaista vapaa-ehtoista ja vapaan itsenäisen Suomen luomisen puolesta innostunutta nuorta miestä, mutta jokunen nainenkin, lähti mukaan jääkäriliikkeeseen. On huomattavaa, että lähteneiden joukossa on tasaisesti edustettuina kaikki tuon aikaiset yhteiskuntaluokat ja ammatit. Toki joukkoon mahtuu "caussinkäyrän mukaisesti" myös seikkailijoita. Heidän osuutensa joukossa on kuitenkin Caussin tilastollisen "totuuden" mukaan kuitenkin alle 4 %. 

"toivon, että te isänmaallanne menestyksellä näytätte, mitä olette täällä oppineet" -lausui kapteeni Ausfeld- Toivomus on toteutunut ja jääkäriliikkeen- ja siitä kirvoneen aatteen henki on kantanut ja kantaa-

Kirjoitussarjani loppuu tähän - kiitos lukijoille - Eläköön Itsenäinen 100 vuotias Suomi ! 

Kommentoi kirjoitusta.

Delfin - epäonnistunut operaatio

Keskiviikko 10.1.2018 klo 19:43 - Markku Tomperi

Lyhennelmä jääkäri Gunnar v. Hertzenin kertomukseen perustuen

Marraskuussa 1917 G v.H sai käskyn matkustaa Suomeen tehtävänään järjestää mootorivenyhteys Ahvenanmaan saariston ja Viron Hiidenmaan välillä. G v. H lähti matkaan jääkäriveljensä Otto Bonsdorfin kanssa. Otto oli saanut moottoriteknillistä koulutusta. Vaiherikas matka Saksasta Ruotsiin ja edelleen Tornion kautta Suomen Turkuun sattui aikaan, jolloin Turussa oli levottomuuksia. Jääkäriparille selvisi, että heidän on taisteltava pääasiassa omia kansalaisia vastaan. Se oli katkera tieto.

Joulunpyhien jälkeen pari osti aktivisti B.Grönblomilta Delfin nimisen moottoriveneen. Vene oli lähes 20 metrin mittainen puinen alus, jossa oli umpikansi. Veneen syväys oli vain reilu metri. Konehuoneen lisäksi veneessä oli "salonki" 40 matkustajalle ja tietysti erillinen ohjaushytti kannella ja kannen alla konehuone. Veneen nopeuden kerrottiin olevan hyvissä olousuhteissa 8 solmua (14 km/h).

Vene oli telakalla huollettava ja se laskettiin veteen ennen Uutta Vuotta. Vuoden viimeisenä päivänä vene oli lähtökunnossa ja miehistöäkin oli saatu lisää. Gruppenfurer (ryhmänjohtaja) Jussi Sihvo ja "eräs" luotsivanhin Kökäristä. Hänen luotsaamanaan vene purjehti Kökäriin Uuden Vuoden päivänä. Ennen Loppiaista alkoi perinteinen Tammimyrsky.

Kökärin ja sen läheisillä saarilla "piileskellen" ja muonavarastoja täydentäen odotettiin Tammimyrskyn päättymistä.

Myllerrys loppui illalla 11. tammikuuta, jolloin veneen lyhyeen mastoon nostettiin Leijonalippu. Suunnaksi otettiin Hiidenmaan Kalannenän majakka. Matkaan lähdettiin klo 23.00. Hiidenmaan kärjestä suunta käännettäisiin Seroon, jossa gruppenfurer Paulig ja kaksi muuta jääkäriä olisivat vastassa.

Varsin pian havaittiin luodatessa, että alus kulkee korkeintaan 5 solmun nopeudella, näin ollen aikataulu ei tule pätemään. Sen lisäksi aamulla idästä nousi myrsky. Sitä kesti koko päivän ja klo 15 vastalaineet olivat niin voimakkaat, ettei vene edennyt - päinvastoin kulkeutui virran mukana taaksepäin. Oli tehtävä vaarallinen myötäkäännös. Onnistuttiin.

Illalla n klo 18 "konemestari" Bonsdorf nousi konehuoneesta ja kertoi, että moottori on kaput. Myrsky riepotti alusta ja heitti vettä sisään.  Miehistö keskittyi ämpäröimään vettä ja tukkimaan rikkoutuneita ikkunoita veden tulon estämiseksi. Kuoleman pelon varjotessa voimakkaat jääkärit jaksoivat äyskäröidä - myrsky taukosi aamuksi. Hirveä yö.

Missä oltiin - Hiidenmaan - Ahvenanmaan - Ruotsin välillä Itämerellä. Jossakin, missä ei mikään laiva kulje - korkeintaan ajomiinoja. Pääosa elintarvikkeista oli kastunut. Ei purjetta eikä juomavettä. Alkoi pakastaa ja tyyntyä. Kannelle jäätyneestä vedestä saatiin sulattamalla vähemmän suolaista vettä.

Pari priiimuskeitintä saatiin tulille salongin lämmittämiseksi ja sitä sun tätä sapuskaa lämmitettäväksi. Sitten ryhdyttiin auttamaan konemestaria. Koneen vika löytyi yhdestä kiertoakselista. Remonttia kesti neljä vuorokautta. Kone saatiin käymään - mutta iloa riitti vain puolisen tuntia - kone kaput, kaput - eikä varaosia sen korjaamiseksi. Delfin miehistöineen joutui tuulen, virran ja sorron vietäviksi.

Tammikuun 16. päivänä oli "maata näkyvissä"  - ja kaksi majakkaa samassa näkymässä - missä ollaan - Hiidenmaa - Saarenmaa. Vähäisistä valomerkeistä johtuen Delfinin merihätää ei huomattu majakoista. Virta vei ulapalle - toinen priimuksista meni rikki ja ruoka oli tähteiden varassa.

Tammikuun 19. päivän aamuna nähtiin taas maata. Saarenmaan luoteiskärki. Annettiin vaikka mitä merkkejä ja ilmeisesti Delfin huomattiin. Sitten alkoi jäätämään. Delfinin ympäröi jäälautta, joka alkoi kuljettamaan alusta ulapalle. Huuto ei auttanut. Nousi länsimyrsky, joka kuljetti jäähän juuttuneen Delfinin ahtojäihin, jotka liikkuivat itään. 

Illalla, ennen pimeää sää selkeni ja huomattiin, että Delfin oli 6-7 km:n päässä lähimmästä rannasta Hiidenmaan ja Saarenmaan välisessä salmessa. Jääkärit päättivät lähteä myttyineen jäätä pitkin rantaan. Matka oli vaivalloinen - jokainen putosi kerran pari jäiseen veteen - mutta jääkäriveljet pelastivat. 

Lähes viiden tunnin taivalluksen jälkeen jääkärit saivat kiinteää maata jalkojensa alle. Pian he löysivät pirtin, jonka ovea kolkuttivat. "Vai niin, että olette suomalaisia! Minä kun luulin teitä neekereiksi!" Niin konerasvan ja priimussavun nokeamia olimme - ja haisimme. Surkuhupaisaa on se, että paikka johon Delfinin miehistö pelastui oli Serro.

Kommentoi kirjoitusta.

Aseita, räjähteitä ja ampumatarvikkeita

Lauantai 16.12.2017 - Markku Tomperi

Equityn ensimmäinen kuljetus onnistui hyvin lokakkun lopussa. Se toi 6500 kivääriä, 30 konekivääriä, 300 UkkoMauser pistoolia, 4500 käsikranaattia - niitä pottunuijia - pari miljoonaa patruunaa, 8 moottoripyörää ja muutaman tonnin räjähdysainetta.

Seuraava retkikunta matkusti Danzigista marraskuun toisella viikolla sukellusveneellä Loviisan saaristoon. Kahdeksan saböörijääkärin mukana tuotiin räjähteitä, taskuaseita ja sähkötysradioasema. Nyt jääkäreillä oli toinen asema Etelä-Suomessa. Paluumatkalla vedenalainen katosi - syytä ei tiedetä - sen vuoksi Saksa ei antanut enää sukellusveneitä jääkäriliikkeen kuljetuksiin.

Kolmas retkikunta - 21 erikoiskoulutettua jääkäriä - lähti taas Equitilla Danzigista joulukuun kolmantena lastinaan mm 50 kuularuiskua, 20 000 kivääriä, revolvereita, pistooleita, patruunoita, räjähteitä..... kuljetuksen purkaminen epäonnistui monesta syystä. Merkittävin syy oli Venäjän ja Saksan solmima aselepo - vastaan menneeseen Minerva laivaan saatiin vain  mitätön osa lastista. Equity palasi Saksaan.

Suomen Senaatin itsenäisyysjulistusta 6.12. 17 ei huomattu millään tavalla jääkärien keskuudessa - 40 000 ryssän sotilaan paino Suomessa oli tähtieteellisen suuri verrattuna julistuksen paperiarkin painoon - myös henkisesti.

Kommentoi kirjoitusta.

Materiaalia Suomeen

Perjantai 27.10.2017 - Markku Tomperi

Loka-marraskuussa 1917 aloitettiin erikoismateriaalin salakuljetus Suomeen. Ensimmäinen ja tärkein väline oli langaton lennätin. Jotta JP 27:n paluu Suomeen onnistutaan salaamaan, niin se edellytti monia valmistavia toimia. Lennättimen avulla saatiin nopea ja välitön yhteys Suomen aktivistien johdon ja saksalaisten välillä. Lennättimen (sähkötysradio) salakuljetukseen valittiin siihen erikoiskoulutuksen saanut jääkäri. Hänen tehtävänä oli kuljettaa laite Ruotsista Suomeen ja perustaa radioasema. Kuljetus tapahtui Pohjanlahden yli moottoriveneellä myrskyisissä sääolosuhteissa. Huonon sään vuoksi jääkärit venemiehineen joutuivat rantautumaan erääseen saareen vielä Ruotsin puolella ja yöpymään kalastajien mökissä parempaa säätä odotellessa. Aamulla eräs kalastaja herättää "salakuljettajat" kertoen, että tullimiehet tarkastavat heidän venettään. 

Jääkärit menevät ruotsalaisten tullimiesten luo, joita on neljä, kuten jääkäreitäkin, ja kertovat totuuden. Kertovat, että ovat aktivisteja ja menossa Suomeen. Kertovat, että veneessä on aseitakin, joita tarvitaan tulevassa itsenäisyystaistelussa ryssiä vastaan. Ruotsalaiset tullimiehet eivät taivu, vaan vaativat jääkäreitä lähtemään kanssaan redille ankkuroituun tullilaivaan ja sillä kaupungin tulliasemalle.

Bort från boten - hände hoff! kajahtaa - Jokaisen jääkärin kädessä on pistooli. Ruotsalaiset tullimiehet nousevat maihin henkeään varjellen. Moottorin avulla päästään ulapalle. Siellä nostetaan purje, jotta saadaan lisää vauhtia.Takaa-ajoa ei synny ja noin puolenpäivän aikaan häämöttää itäinen ranta. Tuntia myöhemmin "salakuljettajat" saavat peräänsä venäläisten rannikkovartijoiden nopean moottoriveneen, josta ammutaan kivääreillä. Etäisyyttä on yli puoli kilometriä. Vene ei saa osumia.

Päätetään suunnata kahden saaren väliseen salmeen. Yksi jääkäri määrätään tähystämään keulasta kiviä ja matalikkoja, yksi määrätään hoitamaan peräsintä, yksi moottoria ja neljäs valmistautumaan ampumaan Ukko-Mauserillaan takaa-ajajia. Onnekseen "salakuljettajat" pääsevät kivikkoisen salmen kautta korkea saaren taakse ja sen kautta näkösuojaan. Venäläisten partiovene ui syvemmässä ja juuttuu salmen kiville. Pakoreitti oli onnistunut valinta.

Jääkärien venemiehet luovivat määrättyyn paikkaan, josta parin yön ja veneenvaihdon jälkeen matka jatkuu Vaasan edustalla olevaan huvilaan. Se ei ole mökki vaan oikea herrashuvila, johon radioasema perustetaan. Kuso alkaa kulkemaan Suomen ja Saksan välillä.

Lokakuun 24. päivänä 1917 valittiin ensimmäinen Suomeen lähetettävä komennuskunta. Sen tehtävänä oli kuljettaa ensimmäinen aselasti Suomeen. Joukko matkusti luutnantti Huyassenin johdolla Danzigiin, jossa heitä odotti briteiltä kaapattu rahtilaiva, nimeltään Equity.

Equityn matka Suomeen alkoi 27.10.2017. Jääkärit ohjattiin mies kerrallaan siviiliasuisena omaan ruumaansa. Sillä välin laivan vakituinen miehistö oli käsketty miehistön messiin. Menettely oli normaalia sota-aikana. Laivassa vain kapteeni tiesi jääkäreistä ja lastistaan. Kun laiva pääsi avomerelle, komennettiin laivan miehistö ja jääkärit kannelle - kaikki olivat siviiliasuissa. Laivan kapteeni avasi suljetun kirjekuoren ja luki mikä heidän tehtävänsä oli ja mitä oli lastina. Hän ohjeisti tarkasti miten menetellään, jos joudutaan venäläisen sota-aluksen pysäyttämäksi. Ensin avataan konekiväärituli sotalaivan tykkimiehistöä vastaan, mutta vasta kun vihollinen on 400 m:n päässä. Sen jälkeen tuli siirretään komentosillalle. Tulituksesta vastaavat suomalaiset jääkärit. Sitten ajettaisiin Equity sotalaivan kylkeen ja suomalaiset erikoiskoulutuksen saaneet saböörit (pioneerit) nousevat laivaan ja rientävät panoksineen laivan alaosaan - sytyttävät tulilangat - rientävät Equityyn jne.. Mikäli tehtävässä epäonnistuttaisiin, niin oma laiva oli jo panostettu valmiiksi kolmesta rungon arasta kohdasta, Equity upotettaisiin. Siitä, mitä sen jälkeen miehistölle ja jääkäreille tapahtuisi, ei kapteeni kertonut mitään - jokainen ymmärsi sen kertomatta.

Matka onnistui ilman välikohtauksia ja 31.10.17 laivasta purettiin puolilastia Vaasan edustalla olevan Vesterön laituriin. Sieltä Equity purjehti Ruotsin aluevesille "lymyämään". Seuraavana yönä laiva suuntasi matkansa Pietarsaaren Larsmon saarelle, jossa purettiin loput aselastista.

Päämaihinnousun suojausosasto oli nyt saanut aseet ja erikoisosastot "sabööritoimintaan" tarvittavat räjähteet sytyttimineen.

Kommentoi kirjoitusta.

Syyskuussa Jääkärit tajuavat, että: "Hättäilemmällä tulloo vain......"

Perjantai 29.9.2017 - Markku Tomperi

Oli selvää, että "Operaatio Suomi" peruutus oli jääkäreille syvä pettymys. Se laski koko JP 27:n mielialaa, paitsi ei niiden reilun sadan vapaa-ehtoisen, mutta myös kelviollisten, jotka olivat erikoiskoulutuksessa "jossakin" Libausta itään.

Pian asia ymmärrettiin. Masennukseen ei ollut aikaa - koulutus tehostui ja monipuolistui. Motivaatiota riitti. Viimeistään syyskuun lopussa kaiikki Libaun jääkärit ymmärsivät, että elokuun operaatio olisi mennyt karille viimeistään Vaasan edustalla - kirjaimellisesti. Silloin kaikki jääkärivuodet olisivat valuneet Itämeren pohjanlahden Meren kurkkuun.

Heinäkuussa suunniteltua koulutusohjelmaa painopisteytettiin. Teknillisiä harjoituksia lisättiin ja sotakoulun ohjelman yleisesikuntapalveluksen sisältöä laajennettiin. Suomalaiset joukkueen johtajat ja jopa komppanianpäälliköt saivat enemmän vastuuta saksalaisilta virkaan nimitetyiltä vastuullisilta upseereilta kykyjensä mukaan. Näin tehden päällystövastuu siirtyi hallitusti suomalaiselle saksalaisen jäädessä mentoriksi.

Elokuun lopussa saksalaiset käynnistivät yleishyökkäyksen koillisrintamalla. Se oli murskaava. Muutamassa päivässä vallattiin Riika ympäristöineen. JP 27:n ensimmäisen komentajan, majuri  Bayerin perusajatuksen ensimmäinen tavoite marssista Suomeen; Riika - Rääveli (Tallinna) - Helsinki, oli nyt saavutettu.

Syyskuun 10. JP 27:n yhteyteen perustetaan "toinen esikunta". Ensimmäinen askel kohti rykmenttiä. Sen päälliköksi määrätään kapteeni Ausfeld. Upseeri, joka "palvelee" Suomea vielä Jatkosodan aikana Saksan yleisesikunnan Suomeen asettaman yhteisupseeri kenraalieversti Waldemar Erhfurthin alaisuudessa.

Syyskuun 29. päivänä Ausfeld määrätään JP 27:n komentajaksi, Arrogantti kapteeni Knaths siirrettiin johonkin preussilaisempaan joukkoon. Vaihoa tervehdettiin mielihyvällä. Vaihdon myötä pataljoonan aliupseerien, joukkueen johtajien ja komppanian päälliköiden virat ja sen mukaan myös vastuu siirtyi suomalaisille.

Operaatiivinen "Toinen pataljoona" syntyi syyskuun lopulla, kun perustettiin toinen konekiväärikomppania, tiedonanto-osasto (viestikomppania) ja ratsu-osasto (tiedustelukomppania). Uusi esikunta ryhtyi johtamaan ja ohjaamaan näitä, Esikuntaan sijoitetut suomalaiset pääsivät suunnittelemaan ja johtamaan joukko-yksikön toimintaa.

Lokakuussa Ausfeldillä oli  johdossaan kaksi "nappulaa". Hän kykeni järjestämään sotaharjoituksia oman joukkonsa sisällä - JP 27 "sinisenä" ja II P "keltaisena".

Kommentoi kirjoitusta.

Jääkärimme Libaussa elokuussa 1917

Torstai 31.8.2017 - Markku Tomperi

JP 27:n komentaja Knaths palasi heinäkuun viimeisenä Berliinistä, missä hän oli ollut yleiskunnan poliittisen osaston kutsumana. Hänellä oli kauan kaivattuja uutisia: "Pataljoona lähtee Suomeen. On suunniteltava maihinnousu Vaasan seudulle. Suomalaiset ovat jo ryhtyneet taholtaan sitä valmistelemaan. Saksalaiset joukot eivät osallistu operaatioon. JP varustetaan venäläisillä kivääreillä ja ampumatarvikkeilla. Tykistöä, hevosia ei viedä, mutta satuloita ja miehistövarusteita. Pataljoonan tehtävänä on aseistaa ja kouluttaa suomalaiset tavoitteen akansannousu venäläisiä vastaan. Vapaaehtoisesti saksalaisia upseereita voi lähteä mukaan. Aluksi on muodostettava n 40 miehen vahvuinen etujoukko, jolle annetaan erikoiskoulutus."

Vorkommando

Berliinistä saapui sähkösanoma, joka määräsi etujoukon kooksi 80 miestä. Parissa päivässä valittiin vapaehtoisista ja kyvykkäistä etujoukko. Kommandot siirrettiin elokuun 2. päivänä salaiselle leirille, joka sijaitsi pienen Polangenin kauppalan liepeillä n 4 km:n päässä Venäjän rajasta Itämeren rannalla. Täällä alkoi monipuolinen koulutus erityisesti pioneeriteknillisissä asioissa. Tavoitteena oli, että kommandot saavat perusteellisen koulutuksen räjäyttämiseen, viestittämiseen kaikilla käýtössä olevilla laitteilla ja menetelmillä, konekiväärikoulutuksen sekä sabotointikoulutuksen.

Viikon päästä koulutettavien määrää lisättiin 30 jääkärillä. Näin ollen kommandojen määrä kohosi 110 mieheen.

Libauhun jäänyt pääjoukko jatkoi varustautumista tulevaan operaatioon. Mauserit vaihdettiin kolmenlinjan kivääreihin. Hankittiin suuri määrä vaatetusta, patruunoita, räjähdysaineita, käsikranaatteja, polkupyöriä, moottoripyöriä, kiikareita, kompasseja, karttoja ym. Erikoiskurssit lopetettiin elokuun 11. päivänä ja lomat kiellettiin. Lomalla olleet käskettiin saapumaan Libauhun 16.8. mennessä.

Vorkommandojen käyttö suunnitellaan

Kapteeni Ausfeld haki Berliinistä salaisen käskyn elokuun 7.päivänä salanimellä "Kommando Litauen" - sen mukaan Suomeen lähetetään neljä erkoisosastoa seuraavasti:

- R 1: zugfurer, 10 jääkäriä, 2 sähköttäjää ja mtp-lähetti ilmoittautuvat 10.8. illalla U-venelaivue Kuulandin päällikölle. Asepuku ilman merkkejä, 400 kg räjähteitä ja sähkötysradio.

- R 2: 9 zugfureria, 96 jääkäriä vorkommandosta ja 36 pataljoonasta sekä 4 sähköttäjää. Lähtö Danzigista 17-18. elokuuta.

- R 3: Aselähetys. 40 kk-miestä, 6 mtp-lähettiä. Lähtö syyskuun alussa.

-R 4: Pääretkikunta eli loput pataljoonasta. Lähtö 1-2 päivää aselähetyksen jälkeen.

Suuri pettymys

Muutamia päiviä kapteeni Ausfeldin Berliinin matkan jälkeen yleisesikunnan poliittiselta osastolta saatiin tietoa, että retken toimeenpanoa lykätään. Varsinainen peruutuskäsky saatiin 16.8.1917. Jälkeenpäin oli helpottavaa huomata, ettei operaation toimeenpano olisi onnistunut, sillä saksalaisten yleishyökkäyksen aloittaminen koillisrintamalla oli vähintään kolme viikkoa myöhässä. Se käynnistyi elokuun viimeisinä päivinä.

Kommandojen pariviikkoiseksi suunniteltu koulutus muutettiin kahden kuukauden kurssiksi ja pääjoukko jatkoi varustautumistaan sekä ampumakoulutusta venäläisillä aseilla Libaussa

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vuosi Schmardenin taistelusta ja jääkärien E-kausi tiivistyy

Tiistai 25.7.2017 - Markku Tomperi

Viime kesänä 25.7.2016 oli kulunut 100 vuotta Schmardenin taistelusta. Sen kunniaksi ja erityisesti JP 27:n pioneerikomppanian muistoksi paljastettiin upea muitomerkki Latviassa - taistelusta on tänään 101 vuotta.

Palaan heinä-elokuuhun vuonna 1917. Suomen elintarviketilanne oli tosi huono - Senaatti joutui ottamaan käyttöön säännöstelyn - leipäkortteja jaettiin. Venäjän asevoimat eivät enää ostaneet valjaita, ammuksia, vaatteita, saappaita eikä mitään muutakaan suomalaisilta yrityksiltä. Linnoitustyötkin lopetetiin. Kun ruoka käy vähiin, niin ihmiset nousevat barrikaadeille tai lähtevät vaeltamaan.

Suomen heikkenevä taloustilanne eikä sitä myöten myöskään poliittinen tilanne heijastunut millään tavalla JP 27:n toimintaan. Toukokuussa aloitettua erikoiskoulutusta jatkettiin toisella kurssiohjelmalla.

Painopisteenä johtaja- ja kouluttajakoulutus

Johtajien kolutusohjelma tähtäsi jopa rykmentin komentajan tehtävään. Merkiittävää oli se, että nyt alettiin käyttämään ja tarmolla harjoittamaan suomalaisia komentosanoja niin sulkeisjärjestyksessä eli äkseerauksessa ja kenttäpalveluksessa - eli taistelukoulutuksessa.

Käytännön harjoituksia järjestettiin myös Libaun ulkopuolella olevilla harjoitusalueilla.

Konekiväärikursseille komennettiin lisää jääkäreitä. Harjoitelttin Maxim-konekiiväärien saksalaisella ja venäläisellä versiolla, mutta myös venäläisten käyttämällä amerikkalaisella Colt-konekiväärillä. Ensimmäisen ja tämän toisen kurssin aikana n 70 % jääkäreistä sai kk-koulutuksen. Konekivääri oli lähes oma aselaji.

Uutena kurssina tuli Viestinratsastajakurssi. Sen käyneistä muodostettiin JP 27:n ratsuosasto. Vapaussodassa pelättyjen "Lentävien" perinnejoukko. Nämä saivat Jouluksi 1917 uuden nimityksen - ratsujääkäri.

Räjäytyskurssit olivat erittäin perusteellisia. Ne järjestettiin Polangenissa. Kurssin käyneiden tuli valmistautua sijoitettavaksi etukomennuskuntiin - eli soluttautumaan Suomeen ennen pääjoukon tuloa. Estämään vastatoimet hävittämällä maantie- ja rautatiesiltoja tai kiinnitämään huomio toisaalle tekemällä hävitystöitä. Osa kurssilaisista sai erikoiskoulutuksen Berliinin Spandaun räjäytyslaboratoriossa alan liittyvien laitteiden käyttöön ja rakentamiseen - lataamotoimintaan ja sytyttimien valmistamiseen.

Moottoripyörä ja venekurssit jatkuivat edelleen Libaun sotasatamassa, mutta autonkuljettajakurssit pidettiin Schaulenissa - Saksan armeijan autovarikolla. Kengityseppien, aseseppien ja tykkiseppien koulutusta jatkettiin Libaussa, Kovnon ja Spandaun tehtailla sekä Mitaussa ja Riikassa. Eli peruskoulutuksen jälkeen harjoiteltiin ammattilaisten apulaisina työelämässä.

Radiolennättäjäkurssit pidettiin Berliinissä A.E.G:n tehtailla. Kurssin jälkeen JP 27: kasartmin katolle nousi oma LV- antenni - lähetin ja vastaanotto.

Puhelinmiehet ja kenttäsähköttäjät koulutettiin Libaussa, mutta merkinantajat Dautzessa. Merkinantajat käyttivät mekaanisia viittoja päivällä ja valoja yöllä. Pääasiassa rannikolla.

Kaiken kukkuraksi koulutettiin myös Elintavikevarikon virkailijoita Libaun varikoissa - Siellä heitä opetettiin katsomaan makaroonin läpi mannaryyniä. Tarkkuuta vaativa taito, joka pesi Suomen Armeijassa aina 2000 luvulle saakka :) - kirj kommentti-

Johtajakoulutukseen valituille pidettin täydelliset Sotakoulukurssit saksalaisen koulutusohjelman mukaisesti kunkin valitut kykyjen ja kehittymisen perusteella. B-kurssin jälkeen pääsi A-kurssille (aliupseeri - upseeri), ne kestivät vuoden loppuun saakka. Lisäksi pidettin omat johtamiseen ja organisoitumiseen tähtäävät erikoiskurssit niille jääkäreille, jotka lähetettiin pienissä erissä syyskesästä lähtien Suomeen valmistelemaan "perustamiskeskuksia" yhteistoiminnassa suojeluskuntien kanssa.

Syksymmällä lisää JP 27:n vaiheista ja muustakin teemaan liittyvästä 100 vuoden takaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Erikoiskoulutuskausi Libausssa - kolme jaksoa

Perjantai 12.5.2017 - Markku Tomperi

Kurssivit kirjoittajan huomiot

Kun JP 27:n komentaja, kapteeni Knaths, palasi sairaslomaltaan, niin vt komentajan koulutusohjelma sai huutia. Hän linjasi näin:

- kaikki zugfurerit ja sopivimmat gruppenfurerit saavat neljä kertaa viikossa opetusta taktiikassa, aseopissa, maasto-opissa jne

- kaikki jääkärit jaetaan sopivuutensa mukaan neljään koulutusryhmään; pioneerit, konekiväärijoukot, hyökkäys- ja syöksyjoukot sekä alijohtajat

- tykistöstä käskettiin erikseen

Koulutusohjelma laaditaan niin, että erikoiskursseilla ollaan neljänä päivänä viikossa ja komppanioiden päälliköt saavat kouluttaa yksikköään kahtena päivänä kuten haluavat - sunnuntai on vapaata.

Ensimmäisten kurssien tavoitteena oli palauttaa rintama-aikana takapajulle jääneet taidot ja sotilaalliset hyveet entiselleen maastoon sitoen. Sitä varten saksalainen "garrisoonikomendantuuri" järjesti riittävästi harjoitusalueita Libaun ympäristöstä.

Pionieriharjoitukset (huom ei ole kirjoitusvirhe) pidettiin Libaun vanhoilla linnoitusvalleilla - kaivettiin taisteluhautoja ja pesäkkeitä hiekkaisissa joenpenkoissa, mutta samalla harjoiteltiin vihollisen tukikohdan alle kaivautumista eli mineraamista (mining). Kun päästiin jonkin tärkeän pesäkkeen alle, niin sinne laahattiiin riittävästi rotulia, joka räjäytettiin (mineerausta). Harjoiteltiin pika- ja ponttonisiltojen tekemistä vanhojen vedellä täytettyjen vallihautojen yli.  - tuolloin pionierit edistivät liikettä - eivät hidastaneet -

Konekivääriharjoituksiin komennettiin joka kolmas mies jääkärikomppanioista. Kurssin päätyttyä perustettiin 2. Konekiväärikomppania. 

USA:lainen insinööri Maxim kehitti vesijäähdytteisen konekiväärin omalle maalleen - ei kelvannut - mutta hän sai kaupattua sen valmistuslisenssit Britanian Yrjön serkuille, Venäjän Nikulle ja Preussin Willelle. Ja 1914 serkkupojjaat alkoivat sotimaan - Niku ja Ykä Willeä vastaan -

Maxin konekivääri oli Ensimmäisen Maailman Sodan tappavin ase. Ei se ollut huono toisessakaan - erityisesti Suomi panosti siihen ja Suomen aseteollisuus teki Maxim- konekivääristä tyypin kärjen -

Syöksyjoukkoja varten rakennettiin esterata jääkäreiden notkeuden ja vikkelyyden kehittämiseksi. Radan vieressä oli "venäläisen mallin" mukaan tehty tukikohta, jossa voitiin harjoitella käsikranaatin oikeaoppisen heiton myötä taisteluhaudan vyörytystä kivääripistimin - Antti Rokka jatkoi konepistoolilla tuunattuna-

Rautatierakentajien kouluttamiseksi annettiin rataosuus sotasatamasta. Valitulile koulutettiin sekä hävitys- että korjaustyöt - nykyisen pioneeriaselajimme paradoksi syntyi -

Moottoripyörien ja moottoriveneiden käyttöä harjoiteltiin myös Libaun Sotasatamassa. Koulutukseen kuului myös koneiden huolto- ja korjauksen opetus satamassa olevissa korjaamoissa - ammattikoulutuksen lähiharjoittelu yrityksessä -

Radiolennättäjät saivat opetuksensa Libaun radio-asemalla mihin oli järjestetty koulutustila. Alkuun oli annettava saksankielen opetusta, jotta tititaa taatititaa alkoi sujumaan. Koulutukseen pääsi tarkan seulan kautta.

Tykistöopetuksen painopiste oli erimallisten tykkien käsittelyssä.

Ratsastusopetusta saivat kaikki zugfurerit, tarkkuusammuntaa harjoiteltiin joka viikko komppanioiden omissa ohjelmissa sotasataman ampumaradalla.

Koulutuspäivä kesti 8 - 10 tuntia - illalla jäi aikaa muuhunkin ennen levolle lasken Luojani - niinpä henkiin heräsi kulttuuri - koottiin kuoro, perustettiin kirjasto ja hengellinen piiri - Jääkärikään ei elä pelkästään sotamuona-annoksilla ja äksiisillä - tarvitaan hengen sivistystä.

Surkeaa todeta, että JP 27:n elintarviketilanne oli heikko keväällä 1917 - erityisesti huhti- ja toukokuussa. Kaksi jääkäriä ampui itsensä - lääkäri totesi, että syynä oli nälkiintyminen ja siitä johtunut "älyn kato"

Ensimmäinen "palauttava"  erikoiskoulutuskausi kesti aina heinäkuuhun 1917 asti. Jakso on ollut tiivis - ajalta ei ole juurikaan kirjoitettu helposti saatavia dokumentteja tämän kaltaisiin blogeihin.

Heinäkuussa tavataan -

Kommentoi kirjoitusta.

Herrat Huhtikuun

Torstai 20.4.2017 - Markku Tomperi

Huhtikuun puolivälissä 1917 pataljoonassa vierailivat itsenäisyysmiehet Fabritius, von Essen ja Ekola. He kertoivat kotimaan uutisia Venäjän vallankumouksen näkökulmasta. Kuten nykyään, tiedot "sortuvan maan" oikeasta asennosta olivat heidän mukaansa vääriä sekä kotimaan, että ulkomaan sanomalehdissä. Mieliala niissä, oli venäläistä hallintoa vastaan pidättyvä. Lehtien toimitusvalta oli edelleen venakkojen käsissä, sillä sota Saksaa vastaan jatkui. Kerrottiin Venäjän väliaikaishallinnon haluavan Suomesta rekryyttejä vastapalvelukselle sille, että Suomen perustuslain pyhyys säilyisi uudessa järjestelmässä. Itsenäisyysmiehet kertoivat jääkäreille, että vastaus pyyntöön oli torjuttu toteamalla, että Suomella on jo sotilaat JP 27:ssä. 

Tällöin venäläinen osapuoli oli muka luopunut vaatimuksesta kuullessaan tuon - nyt on helppo todeta, että "huhtikuun herrat" puhuivat palturia. Kiteytän huhtikuun herrojen paatoksen ja eetoksen näin: "Odottakaa tyynesti sitä päivää, joka ei ole kaukana, kun palaatte liehuvin lipuin ja torvien soidessa kotimaahan"  Jääkärit mielsivät herrojen sanoman niin, että nyt jos koskaan, Suomella on avoin ikkuna hypätä ulos ryssän "akkunasta", jossa on kolme ruutua - kaksi rinnakkain ja saman kokoinen päällä poikittain. Akkuna, jossa avauskelpoinen oli vain se ylimmäinen ja sekin vain vähäisesti. Akkunasta on mentävä ulos väkivaltaa käyttäen. Milloin on SE päivä - jäi askarruttamaan.

Herrojen käynti ja selostukset olivat vahvistavia, mutta parempaa lääkettä oli tieto Suomen ylioppilaskunnan kirjelmästä, jonka sen lähetystö jätti väliaikaishallinnon oikeusministeri Kerenskille 15.4.17 Kirjelmässä vaadittiin Suomen täydellistä itsenäisyyttä.

Mutta se, mitä pääministeri Oskari Tokoi lausui ohjelmapuheessaan Suomen eduskunnassa 20.4.17 oli kaikkein vahvistavinta. Otteita puheesta:

"Me emme saata tällä hetkellä salata keneltäkään sitä tosiasiaa......että Venäjän voitto olisi Suomelle onnettomuus. ........ emme saa itseltämme eikä muilta salata, ja se oli se, että yksi ja toinen isänmaataan rakastava nuorukainen näki oikeaksi ja isänmaansa edun vaativan, että heidän on uhrattava voimansa Venäjän vihollisten hyväksi, koska he uskoivat, että sen kautta ja sitä tietä voidaan Suomellekin vapaus saada"

Kommentoi kirjoitusta.

JP 27:n Erikoiskoulutuskausi alkaa

Sunnuntai 9.4.2017 - Markku Tomperi

Kovapanosammunnat elävään maaliin ja vise versa koettu

Missen suot, Riianlahden hiekkatörmät ja Aa-joen talvitaistelut olivat takana - jääkäreillä oli nyt lähes vuosi rintamakokemusta. Kokemus syvensi Lochstedtin kasarmi- ja leirikoulutuksessa saatua sotilaskoulutusta - se oli ollut hyvää - se säästi JP 27:n verta. Maaliskuu maata näytti - näytti suunnan Suomeen.

Huhtikuu - kasken kaato ja poltto - uuden viljamaan teko ja sen tuhkalannoittaminen

Aivan kuin korkeamman johdattamana piti alkaman SE erikoiskoulutuskausi, jolla tuli kouluttaa suomalaista joukkoa siihen, mihin SE oli alunperinkin ajateltu - Suomen irtaantuminen Venäjästä sodalla - Venäjällä tapahtunut vallansiirto ja sen vaikutuksesta saadut osin epämääräiset tiedot jouduttivat "aktivistien" liikkeelle laittamaa Vapaan Isänmaan - suomalaisuuden - Ideologiaa. Kalevala, Välskärin kertomukset, mutta ennen kaikkea oma kunnallishallintolaki, oma markka - puhumattakaan Suomen monella lailla suojatusta autonomisesta asemastaan Venäjän Valtakunnassa.

Päämääränä oli, että JP 27:ssä aloitettaisiin kouluttamaan upseereita ja alipäällistöä ylempiin tehtäviin. Jokaisesta jääkäristä tulisi kouluttaa vähintään aliupseeri - kouluttajakoulutukseen tulisi panostaa. Jääkäreitä tulisi komentaa saksalaisiin joukko-osastoihin saamaan maavoimien aselajikoulutusta. Muutamia jääkäreitä tulisi komentaa aikaisempien opintojensa perusteella saamaan erikoiskoulutusta merivoimiin ja ilmavoimiinkin --- annahan olla -  A.O.K 8 puuttui asiaan.

Sen käskyn mukaan koulutuksen painopisteen tuli olla vain aliupseerikoulutuksessa, Näin ollen JP 27 vapautetaan Libaun varuskunnan vartio- ja huoltopalvelusta.

JP 27:n tehtäviksi Suomen "valtaustaistelussa" kaavailtiin:

a) Marssia saksalaisten joukojen mukana Pietrarin kautta Suomeen

b) Saapua suljettuna joukko-osastona saksalaisten joukkojen mukana Suomeen

c) Toimia saksalaisten joukkojen oppaana Suomessa

d) Järjestää suomalaisia vapaaehtoisia joukkoja saksalaisten tueksi ennen niiden saapumista tai heti sen jälkeen

e) Nousta maihin jossain Suomessa, ja toimia siellä suljettuna joukkona tai toimia suomalaisten vapaaehtoisten joukkojen johtajina

Tässä yhteydessä suljettu joukko tarkoittaa sitä, että joukko on jonkin ylemmän johtoportaan komennossa.

On yleistä, että epävarmaa tulevaisuutta varten laaditaan monia suunnitelmia.Yhtä yleistä on, että ulkopuoliset maat tai yhteisöt - kuten EU tai NATO nykyään - laativat niiden lähellä olevien maiden kehitykseen liittyviä skenaarioita.Tässäkin historia todistaa, ettei yksikään suunnitelmista tai skenaarioista ole koskaan toteutunut sellaisenaan. Mutta, jotkin osat ennustuksista toteutuvat.

Palaan kapteeni Ausfeldin esitykseen vuoden loppupuolella - lukija miettiköön sillä aikaa edellistä kappaletta ja verratkoon sen sisältöä esim EU:n teettämiin skenaarioihin ja niiden toteutumiin.

Kommentoi kirjoitusta.

Maaliskuun vallankumous 1917

Maanantai 13.3.2017 - Markku Tomperi

Maaliskuun alkuviikkoina Venäjällä alkoi vallankumouksellinen liikehdintä. Ympärivuorokautiset mielenosoitukset keskittyivät Pietariin - Talvipalatsin ja muiden hallintorakennuksien edustoille. Vallankumous tuli suomalaisille yllätyksenä, vaikka sisäisistä ongelmista olikin saatu tietoja monelta taholta. Taustalla olivat sodassa kärsityt tappiot ja korjaamattomat yhteiskunnalliset epäkohdat.

Kun keisari matkusti rintamalle - komentopaikkaansa - syntyi tilaisuus hajoittaa duuma ja perustaa erityinen komitea, joka vaati Nikolai II:n luopumaan vallastaan 15.3.1917. Valtakuntaa johtamaan perustettiin ruhtinas Georgi Lvovin johtama keskusta-liberaalinen väliaikaishallinto.

Venäläisen varusväen mukana vallankumouksellinen mieliala levisi myös Suomeen. Kenraalikuvernööri Seyn vangittiin ja Suomen puolueet alkoivat vaatimaan maan oikeuksien palauttamista, mikä tapahtuikin väliaikaishallinnon antamalla maaliskuun julistuskirjalla. Sillä kumottiin kaikki perustuslainvastaiset asetukset helmikuun manifestista lähtien. Suomi alkoi jakaantumaan kahteen leiriin. Yhtäältä ponnisteltiin Suomen ja keisarikunnan välisen suhteen järjestämiseksi, toisaalla sisäpoliittinen taistelu alkoi viedä maata yhä selvemmin kohti sisällisotaa.

Jääkäripataljoona  27 lepäsi reservissä Tukkumissa. Maaliskuun 9 päivänä pataljoonasta käskettiin pari-kolme komppania korjaamaan pataljoonan entisiä Riianlahden asemia - siellä olon aikana joukon saavutti tieto vallankumouksesta aamulla 16.3. pian sen jälkeen kun joukko oli palannut yölliseltä työmaaltaan päivälepoon. Tiedon toi muuan saksalainen vääpeli - hyvänilman lintu. Vaikka tieto oli peräisin hevosmiesten tietotoimistosta, muuttui jääkärien mieliala kuin taikasauvan kosketuksesta.

Saksalainen patteri tervehti Vallankumousta ampumalla illalla kolme yhteislaukausta, johon venäläinen patteri vastasi samalla mitalla. Saksalaiset kertoivat kuulleensa venäläisten hurraavan.

Jääkärien majoituksissa alkoi kuulumaan poliittinen pälinä illasta aamuruskoon asti: "Kun tulee eräänä päivänä tieto: Suomessa puhjennut kapina - silloin me: Sturmi yli Tornion-joen, sturmi yli maan, ryssät pois, Suomi vapaaksi" . 19.3. linnoittajat lähtivät marssien takaisin Tukkumiin ja sieltä kuun lopussa (24.-25.3.17) Libauhun - toisen kerran. Sturmia yli Tornion-joen saatiin odotella vielä pitkään.

Kommentoi kirjoitusta.

Tukkumin pieneen kaupunkiin

Perjantai 24.2.2017 klo 19:36 - Markku Tomperi

Helmikuun 10. tulla kolisteltiin junallaTukkumiin. Tulopäivä oli keväinen - räystäät tippuivat vettä, aurinko paistoi ja jostain kuului sotilassoittokunnan säveliä.

Pataljoona (-1.JK) määrätään armeijakunnan reserviksi ja majoitetaan venäläisiltä siviileiltä takavarikoituihin taloihin. Tukkumissa on muitakin reservejä - mm saksalainen rykmentti. Joukot ovat 29.Maanpuolustusprikaatin alaisuudessa - prikaatia komentaa kenr Wyneken - tuo suomalaisille suopea vanhus.

Alkaa komissi-arki. Äkseeraus ja apellit. Painopiste on hiihtotaidon ja konekiväärin käsittelyn kehittämisessä. Hiihtoharjoitukset ovat mukavia hangella ja erityisesti siksi, että Tukkum sijaitsee harjanteella - oivallisia paikkoja laskea mäkeä auringon paistaessa. Mutta lumenlapiointi Riika - Tukkum junaradan kinoksien avaamiseksi ei ole niin mukavaa.

Ja sitten 19.2.17 lomakielto lakkautetaan - päästään iltavapaille - voi sitä onnen tunnetta kun jääkärit pääsivät iltaisin Jeshinskin kahvilaan, jossa sai kuulla flyygeliä.

Vallatun Kuurinmaan metsissä piileskeli sotilas- ja vankikarkureita. Ne olivat organisoituneet rosvokopliksi, jotka ryöstelivät saksalaisten elintarvikekuormastoja ja jakoivat niitä myös elintarvikepulasta kärsiville asukkaille. Vastalahjana paikalliset suojelivat rosvoja. Kevään tulon innoittamina rosvojen toiminta kiihtyi. Näin ollen 29.MpPr käski perustaa Jagdkommandon ottamaan kiinni ryöstelevät rosvikoplat. Arpa lankesi JP 27:n kolmannelle komppanialla. 30 vapaaehtoista ja hiihtotaidoltaan parasta jääkäriä pääsi luutnantti Jacobsenin osastoon - jännittävää ja makoisaa rosvojahtia kesti maaliskuun loppuun saakka. Kommando otti rosvojen saaliista omansa.

Isien maa muisti poikiaan vieraalla maalla ensimmäisen kerran. Jääkärit saivat Suomesta lahjapaketin, joka sisälsi alusvaatekerran, villapaidan ja palasen oikeaa saippuaa. Saippua oli paras. Saksan annossaippua oli jääkärien mielestä kelvotonta.

Helmikuun lopussa johtosuhteissa tapahtui muutos. Wynekin prikaatin korvasi 202.JvD. JP 27 alistettiin suoraan sen komentoon.

JP 27:n maaliskuun ensimmäisen päivän vahvuus v. 1917 on kirjattu olevan seuraava:

35 upseeria, 1248 aliupseeria ja miestä sekä 198 hevosta. Vain elävä voima on merkitty.

Kommentoi kirjoitusta.

AA-JOEN TALVITAISTELUT - II osa

Sunnuntai 5.2.2017 klo 14:53 - Markku Tomperi

Yllätyksellinen ja vaarallinen tehtävä!

Saksalaisten vastahyökkäykseen suunniteltiin JP 27:lle oma roolinsa. Kuten oltiin uumoiltu. Joidenkin mielestä siihen sisältyi jännittävää voimain koetusta - toisten mielestä sotatoimeen sisältyi suurten tappioiden riski. Mutta miten käy Isänmaan asian, jos pataljoona,,,,?

Suunnitelman mukaan JP 27:n tuli edetä päähyökkäyksen jäljessä Babit-järvelle, josta se suksin varustettuna pujahtaisi venäläisten linjojen läpi, etenisi Pehrenin suuntaan ja häiritsisi sieltä käsin venäläisten perääntymistä.

Tammikuun 21. pvä:nä saatiin sukset, ahkiot ja 6 kevyttä suksilla olevaa konekivääriä. Suksivarustuksia saatiin vain 500 miehelle. Muodostettiin kaksi pioneereilla ja keveillä konekivääreillä varustettua hiihto-osastoa, joiden tuli kolmen päivän harjoittelun jälkeen lähteä Purmaliin. Hiihtäjät jäätä - jääkärit tietä pitkin. Lähtökäsky saatiin aamulla 24.1. ja kokoonnuttiin käskyn saantiin, niin 80 "jalkajääkäriä" kieltäytyi osallistumisesta vastahyökkäykseen. Heidät pidätettiin ja aloitettiin kuulustelut. Heistä 69 sai passituksen työsotilaskomennuskuntaan - 11 perui kieltäytymisensä. Hiihtokomennuskunnasta, joka oli järjestäytynyt Aa-joen jäälle marssikäskyä varten, kieltäytyi yllättäen yksi jääkäri. Silloin oberzugfuhrer Stålberg kehotti jääkäriä kuoleman tuomion uhalla lähtemään - kolme kertaa kysyen - mutta turhaan - Stålberg ampui mauserillaan jääkärin joukon edessä. On selvää, että tapahtumasta syntyi vakava ristiriita miehistön ja rivistä nousseiden esimiesten välille - ja musta tahra JP 27:n historiaan. Asia siirtyi aikanaan tutkintaan.

Hiihto-osasto! Parijonossa joen itärantaa myötäillen - Mars!

Jääkärikomppaniat! Parijonossa Purmalin tietä eteenpäin - Mars!

Purmalissa majoituttiin tiilitehtaan ullakolle ja lähellä oleviin taloihin. Ampumistapaus ja kieltäytymiset puhuttivat jääkäreitä monella tavalla. Mielialat olivat pakkasella kuten sääkin.

27.1.17 jatkettiin etenemistä tst-ryhmityksessä Mangaliin (Skangal) 25 asteen pakkasessa. Venäläiset havaitsivat liikkeen tähystyspalloistaan ja häiritsivät etenemistä tykkitulella. Onneksi se ei aiheuttanut tappioita. Mangalissa majoituttiin kuorimattomista tukeista rakennettuun "kenttäkirkkoon" - kärvistelyä kesti pari viikkoa - toimet keskittyivät joukon paleltumisien estämiseen. Venäläinen tykistö ampui heti havaitsemaansa liikettä reservin lähtöaluella - käyttivät myös kaasukranaatteja, jolloin suomalaisten täytyi ensimmäisen kerran koko sodan aikana käyttää kaasunaamareitaan. Lumi ja pakkanen estivät kaasun leviämisen paria metriä kauemmaksi osumakohdasta, näin ollen sinappikaasun teho oli samaa luokkaa kuin olisi lumeen kustu.

Sillä aikaa kun, JP 27 kärvisteli kaukopartioreservinä, niin saksalaisten vastahyökkäysvoimat valtasivat ankarissa pakkasissa venäläisten valloittaman alueen. Pakkanen kiristyi kuun vaihtuessa 35 asteeseen - rintama jähmettyi -  JP 27:n suunnitellusta käytöstä "kaukosissitoimintaan" luovuttiin ja pataljoona sai käskyn palata Purmalin kautta Mitauhun.

Aa-joen talvitaistelut päätti JP 27:n osalta kenraali Talvi - Pataljoonan onneksi.

Mitaussa JP 27 sai käskyn:1.Jääkärikomppania määrättin Libauhun - "garrisonikomppaniaksi" - -Tuntemattoman Sotilaan Rykmentin sotilaiden toive toteutui - toisin kävi Petroskoissa -41

Aa-joen sotaretken aikana kaatui/teloitettiin yksi jääkäri ja kolme haavoittui tykistötulessa.  Sairastuneiden ja paleltuneiden määrä nousi neljäänkymmeneen. Mitaun sairaalassa heitä hoisivat suomalaiset sisaret -neidit Munch ja Rampanen.

Kommentoi kirjoitusta.

AA-JOEN TALVITAISTELUT - I osa

Perjantai 20.1.2017 - Markku Tomperi

Tammikuun 7. päivän aamuna ensimmäinen juna saapui Erselin asemalle klo 6.45 - seuraava klo 10. JP 27 sai asemalle sähkösanomakäskyn - marssittava mahdollisimman nopeasti Kalnzemiin ja sieltä kiiruhtaa pahasti uhatun 49.JvR:n avuksi. Ilma oli kylmä ja marssitie iljanteinen. Ensimmäinen junakuljetus, jossa oli pääasiassa jalkaväkeä lähti nopeasti liikkeelle.

Valkoisiin puetut venäläisosastot olivat pari päivää aikaisemmin tunkeutuneet saksalaisten asemiin jossakin Skangalista pohjoiseen. Tilanne oli epäselvä. Saksalaiset nostoväkijoukot oli yllätetty täydellisesti. Ja lisää venäläisiä vereksiä joukkoja seurasi ensi-iskun tehneiden jäljessä. Nämä joukot valtasivat yllättäen jopa saksalaisten pattereita toinen toisensa jälkeen.

Hyökkääjinä oli kaksi armeijakuntaa - lättiläinen ja siperialainen - hyviä ja pelkäämättömiä joukkoja. Murtokohdan leveys oli n 7 km, mutta sen syvyys vain pari-kolmekilometriä.  Syystä tai toisesta hyökkääjä ei käyttänyt etuaan hyväkseen - etenemällä 4-5 km sen tie olisi ollut Mitauhun avoin. Mitausta suunnattiin välittömästi sinne sijoitettu reservijääkäripataljoona kuorma-autoilla venäläisiä vastaan.  Sen ja hajalle lyödyn 49.JvR:n ripppeiden onnistui häikäilettömillä vastahyökkäysillä puristaa murto-aukon leveys n 4 kilometriin.  JP 27 suunnattiin auttamaan saksalaisia juuri tuonne. Saksalaiset ja venäläiset taistelivat metrin vahvuisessa lumessa maaten lähes aukealla suolla. Venäläiset kasakkajoukot yrittivät iskeä saksalaisten sivustoihin, mutta lumi hidasti hevosten liikettä - ne oli helppo torjua.

JP 27:n jääkärikomppaniat ryhmittyivät saksalaisten joukkojen vasemmalle puolelle Aa-joen rantaniitylle 8.1. aamun pimeydessä n klo 5. Kuulat vinkuivat Aa-joen ylitse molemmin puolin.

Toinen juna, jossa oli pioneeri- ja kk-komppania sekä haupitsipatteri purettiin Erselissä välittömästi. PionK sai ksäkyn miehittää sivustan suojaksi Ronesta koilliseen olevan Aa-joen rantatörmän kolmen kilometrin matkalta. Kun PionK:n vahvuus oli 186 miestä, niin kilometrille riitti n 60 miestä. Onneksi venäläiset eivät hyökänneet. Mutta ampuivat asemiin tykistöllä, jolloin jääkäripioneeri Jaakko Mikkonen kaatui. Sivustansuojaustehtävä kesti vain vuorokauden.

Kk-komppania suunnattiin pataljoonansa tueksi ja haupitsipatteri liitettiin saksalaiseen patteriin numeroltaan 247.

Illalla 8.1. JP 27 sai uuden käskyn. Sen tuli lähteä viipymättä vastahyökkäykseen III/427. JvR:n oikealle sivustalle ja lyömään sinne tunkeutunut vihollinen - pian käsky peruttiin - uuden käskyn mukaan pääosa pataljoonasta siirtyy lepoon Latscheniin ja asetti kenttävartion Aa-joen toiselle puolella olevien kahden saksalaisen pataljoonan väliin. Oli oltava hälytystilassa. Reservinä. Ylempin johto halusi säästää suomalaisia asettamalla JP 27 ns toiseen linjaan rintamamurron varalta.

10.1.1917 venäläiset alkoivat pommittamaan Latschenia tykistöllä - tulta johdettiin tähystyspallosta. Rumputulessa käytettiin myös kaasukranaatteja, mutta vahvan lumen johdosta niiden vaikutus oli vähäistä. Joka tapauksessa maj Bayern päätti siirtää joukkonsa pois maalialueelta n 3 km päässä olevaan kylään. Seuraavana päivänä hän jätti pataljoonan  johdon lopullisesti seuraajalleen, ja siirtyi Rykmentin komentajaksi.

JP 27 käskettiin kahden saksalaisen pataljoonan kanssa rintamaosan reserviksi. PionK:n tehtäväksi tuli naamioida 6 km tietä välillä Kalnzem-Sumarak. Työt tehtiin yöllä, koska venäläinen tykistö häiritsi heti, jos tieosuudella liikuttiin. Haupitsipatteri toimi tuloksellisesti saksalaisessa johdossa.

Aa-joen talvitaistelujen ensimmäinen vaihe - torjuntataistelu - hiljeni seuraavien parin päivän aikana. Mutta toista vaihetta suunniteltiin - se olisi saksalaisten hyökkäys menetetyn rintamalinjan oikaisemiseksi, jopa sen taakse - JP 27:llä olisi siinä oma roolinsa - suksia jo kerättiin. Viikko - pari saatiin levätä, muttta hälytysvamiudessa.

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »