Veevee veeve vevee vituksi män Vääksy - Vierumäki - Voikoski

Torstai 26.4.2018 klo 1:33 - Markku Tomperi


Tampereen valloitus ja saksalaisten maihinnousut Hankoon ja Loviisan tekivät lopullisen käänteen sotatoimissa valkoisen armeijan – hallituksen joukkojen – eduksi.

Sydän Suomessa valkoiset etenivät Päijänteen molemmin puolin kohti Lahtea. Punaiset vetäytyivät ja suojasivat vetäytymistään taistellen edullisissa maastoissa – yleensä kylissä, joissa tiet risteytyivät, järvikannaksilla ja jokien ylityskohdissa. Näin on myös nykyään.

Aloite oli nyt Mannerheimin joukoilla – asevelvollisia oli koulutettu parisen kuukautta, heitä johtivat Saksassa koulutetut ja sotakokemusta saaneet jääkärit, mutta ylin päällystö oli vanhoja ryssän upseereita, ruotsalaisia ja saksalaisia ammattisotilaita. Kokemusta, osaamista ja taitoa oli. Kieliongelmiakaan ei päällystön kesken ollut – ja alijohtajina olleet jääkärit osasivat suomea, saksaa ja ruotsia – tarpeeksi. Kuten punakaartin nokkamiehet ja venäläiset vallankumoukselliset keskenään – suomea ja vennäätä.

Valkoisessa Armeijassa tehtiin maamme ensimmäinen merkittävä organisaatiouudistus huhtikuun aikana. Siirryttiin erillisistä komppanioista, suojeluskuntien paikalliskomppanioista ja ”sissipataljoonista” rykmenttikokoonpanoon. Muutos aiheutti runsaasti joukkojen siirtoja ja johtosuhdemuutoksia. Välttämättä uudistus ei tehostanut toimintaa, eikä muutoskäskyjä toteutettu käsketyssä ajassa. Joka tapauksessa uudistus mahdollisti Mannerheimin ja hänen rintamaesikunnissaan painopistemäisemmän suunnittelun sotatoimiin ja erityisesti huollon järjestelyihin.  Takaa-ajossa valkoisten ratsu- ja rakuunajoukoilla sekä suojeluskuntien ratsuin liikkuvilla ”lentävillä” oli merkittävä rooli tiedustelussa, mutta myös itse taisteluissa. Jääkäriluutnanti Antero Svensson ”motitti” Tuuloksessa Tampereelta ja Hämeenlinnasta pakenevat punakolonnat kk-eskadroonallaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Antero_Svensson

Virolaisen majuri Kalmin johtama ratsastava pataljoona puolestaan iski Lahteen, Vääksyyn http://www.asikkalanhistoriaa.fi/page3/page230/page269/page269.html  ja Vierumäelle.

Tampereen valloituksen jälkeen alkoi punaisten vetäytyminen kohti heidän päätukialuettaan – Kymenlaaksoon ja Karjalan kannakselle – Vuoksen länsipuoliselle alueelle. Pelkistetysti tukialueen länsiraja nojasi Kymijokeen Heinola – Koskenniska- Kimola - Jaala – Voikkaa – Koria – Myllykoski – Kotka. Pohjoisraja kulki Jaalasta Vuohijärven kautta Savon radalle Hillosensalmelle ja Voikoskelle. Sieltä pienen Salpausselän pohjoispuolitse erämaavesistöihin nojaten Valtolaan (nykyisen Pahkajärven ampuma-alueen pohjoispuolelle) ja edelleen Savitaipaleelle – Saimaa – Vuoksi – Raasuli. Punaisten viimeisellä tukialueella olivat sen hallussa seuraavat kaupungit/kauppalat: Kotka, Hamina, Kouvola ja Viipuri.

Valkoisten lyödessä kättä Lahdessa Loviisan radan suunnassa edenneen saksalaisjoukon kanssa, joutui punaisten Keskinen rintama saarrostusvaaraan Heinolassa ja Voikoskella. Lahtareiden painostus Savitaipaleelta kohti Taavettia oli myös kasvamassa.

Lahden ja Heinolan punakaartien pääosat vetäytyivät Vierumäelle. Se oli tärkeä risteyskohta, joka oli pidettävä kunnes joukot saataisiin sen kautta kohti Kouvolaa Kymijoen taakse. Koskenniskalla olisi vastaanottamassa Jaalan punakaarti vahvennuksineen linnoitetuissa asemissa.

Ryhmä Tapola sai käskyn hyökätä Vierumäelle 20.4.18. Hyökkäys aloitettiin auringon noustessa kello viisi. Punaisten mies- ja aseylivoimasta huolimatta Tapolan n 450 miehinen joukko valtasi Vierumäen ja sen jälkeen miehitti myös Heinolan 21.4. päivän aikana.  Kerrotaan, että nykyisen Heinolan ”Woodsin” teollisuusalueella silloin olleen Kollin sahan lautatarhaan olisi haudattu jopa 300 punakaartilaista, joista pääosa kaatui Vierumäellä – joukossaan taistelun jälkeen pika-oikeudessa tuomittuja naiskaartilaisiakin. Paikallisten kertomuksissa on käytetty jopa ilmaisua ” Vierumäen verilöyly” – todenperäisyys on tutkimisen arvoinen.

Lahden ja Heinolan kaartit vetäytyivät Kymijoen itäpuolelle Jaalan Koskenniskalle, Kimolaan ja Jaalaan.  Valkoisten sysmäläiset seurasivat ja pitivät kosketuksen. Rintama jämähti Kymijoelle.

Lahden punakaartin käsky kuten koneella on kirjoitettu, eli virheet eivät ole tämän kirjoittajan:

”Kouvolan sota osaston määräyksestä on teitän heti tehtävä seuraavat joukkojen siirrot. ne 2 kompp jotka ovat uimilassa ovat siirrettävät. jaalan kirkolle ja Haminan II kompp on siirrettävä sieltä Kouvolaan ja se tykistö mitä uimilassa ne 2 pientä haupitsia on siirrettävä jaalaan ja peräännyttäessä uimilasta olisi kaikki sillat ja muut viholliselle hyödylliset paikat hävitettävä”

Kosken niskalla 25/4 – 18. Rintama Esik puolesta, Punaisen Rintama Esikunta Lahden rykmentin

J.Hagert            O.Korpiranta

I

ivari Kitunen   (Leima)”

Heinolan valtauksen ja Vierumäen taistelun jälkeen Tapolan joukot siirrettiin Mäntyharjun lohkolle ja näin tehden saatettiin loppuun Etelä- Savon rykmentin käsketty perustaminen. Mäntyharjulla tapahtui joukon vaihto. Siellä olleet pohjoissavolaiset pääsivät omaan rykmenttiinsä – Pohjois-Savon rykmenttiin. Se siirrettiin Pieksamäki – Varkaus – Savonlinna – Elisenvaara – Rautu  Raasuli rataa myöten Karjalan rintamalle.

Etelä-Savon rykmentti ryhtyi hyökkäämään Savon radan suunnassa - välitavoitteena Kouvola, tavoitteena Kotka.  Ensin on lyötävä Voikoskella ja Hillosensalmella olevat punaiset.

Voikoskelta punaiset vetäytyivät samanlaisella käskyllä kuin edellä 25.4. – mutta vain Hillosensalmen maastollisesti hyviin asemiin. Heillä oli riittävästi ampumatarvikkeita, miehiä ja panssarijunakin. Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että Voikoskella toimi Punaisen Ristin sotasairaala lääkäri Mauno Vannaksen johdossa sodan alusta lähtien. Vannaksen päiväkirjamerkinnät ovat merkittäviä lähteitä Savon radan sotatapahtumien dokumentaatiossa. Vannas kirjoittaa, että 24.5. punaisten kaikki tykit ampuivat kuin viimeistä päivää Mouhun suuntaan – kuuluu huutoja ”sama tähtäin – vielä kolme kertaa”

Osipovin ”panssarijunarykmentti” irtaantui Voikoskelta taistelutta 25/26.4 välisenä yönä junillaan. Jääkärivänrikki Karan n 300 miehinen konekivääreillä ja kahdella tykillä vahvennettu komppania valtasi Voikosken teollisuuskylän marssimalla sinne aamulla 26. huhtikuuta 1918. Asemarakennus oli palanut, nuorisoseuratalo räjäytetty säpäleiksi ja ratapiha laitteineen oli tuhottu räjähteitä käyttäen.

Kara jatkoi eteenpäin radan suunnassa – hänen kärkijoukkonsa sai tulikosketuksen punaisten etuvartioon nykyisen Orilammen lomakylän kohdalla. Punaisten salmen pohjoispuolella ollut partio vetäytyi pikaisesti salmen toiselle puolelle ja räjäytti rautatiesillan. Sen jälkeen Karan kärki sai päälleen kivääri- ja tykkitulta. Ja jonkin ajan kuluttua näyttämölle ilmestyi itse piru – panssarijuna. Hyvää se, ettei sekään salmea enää ylittänyt.

Valkoisten Eklund ja Spåre eivät onnistuneet Hillosensalmen sillan räjäyttämisessä helmikuussa. Pyroksyylilaatikot jäivät silloin ratapenkan rantaan. Ties vaikka punikit käyttivät noita samoja. Tutkimusten mukaan itse Osipov oli räjäytyspartiossa ja haavoittui joko Karan kärjen tulesta tai sillan räjäytyksen sirpaleista – jalkaan.  Mauno Vannaksen päiväkirja kertoo, että Osipov kävi hoidattamansa jalkaansa 28.4. Siikakoskelle siirtyneessä Punaisen Ristin ”ambulanssissa” – Vannas kertoo, että luoti sääressä ja lisää Osipovin sanoneen: ”sota loppuu pian”  Osipovin haavoittumisen johdosta joukon johtajaksi määrättiin kotkalainen Matti Talonpoika. Hän oli ollut Osipovin opissa koko sodan ajan ja vastannut Savon radan joukkojen huollosta – huoltopäällikkö – ja oli myös jonkin aikaa Kouvolan sotaneuvoston jäsen. Eli ilmeisesti punaisten ”sinisen kirjan” mukaan komentajan sijainen ainakin siihen asti kun Ali Haapalaisen johtama punaisten yleisesikunta ja sen komentotoimisto toisin määräisi.

Etelä-Savon rykmentin komentaja ev Londe’n käski Karaa hyökkäämään Hillosensalmelle. Kara antoi palautetta – tarkoitatteko, että määrään joukkoni uimaan, jää ei kestä – Karan kärjen ja Talonpojan etuvartion väli on n 400 metriä. Oli turhaa tuhlata ”kolmen linjan” kiväärien patruunoita – molemmin puolin. Kerrotaan, että ropakantasotaa käytiin huutamalla. Kara: Lähtekää jo pois sieltä, Viipuri on jo vallattu. Talonpoika: Montako teitä on?  Kara: ei paljon, vain kuusituhatta. Talonpoika: Kohta tulee kaikille paketti – ja tykkitulta tuli. Punaiset vetäytyivät Hillosensalmelta, Koskenniskalta, Jaalasta, Vuohijärven länsirannan Mäkelästä ja Iitistä Vapunaaton vastaisena yönä. Niin oli tehtävä, koska valkoiset olivat lyöneet punaisten vahvan puolustusaseman Tuohikotissa 29. huhtikuuta. Tie Selänpään asemalle aukesi.  Talonpojan porukalla oli vain tunteja aikaa – junalla Kouvolaan. Uhka ei tullut pohjoisesta vaan idästä, sillä Hillosensalmen sillan hävitys estäisi Valkoisten junien käytön …. viikoiksi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini