Sankarihautausperinne syntyi Vapaussodan aikana

Torstai 29.3.2018 - Markku Tomperi


Hiljaisen viikon aikana on kohdallaan valottaa kaatuneiden käsittelyä satavuotta sitten käydyssä sisällisodassa. TT Juha Poteri on väitellyt teologian tohtoriksi 2009 aiheenaan:

” Sankarihautaus Vapaussodassa – valkoisten kaatuneiden hautaaminen Suomessa vuonna 1918” - alla oleva blogi pohjautuu em väitöskirjaan.

Poterin tutkimuksen mukaan sankarihautaamiseen liittyviä elementtejä alkoi liittyä kaatuneiden hautaamiseen jo helmikuun alussa ainakin Pieksamäellä, Luodolla ja Kokkolassa, joissa kerrotaan ammutun kunnialaukauksia hautaanlaskun aikana. Kristiinassa suojeluskuntalaiset asettuivat kivääreineen vartioon jopa alttarin eteen. Suomen lippua tai suojeluskuntien lippuja käytettiin arkun verhoamiseen hyvin yleisesti. Hautajaispuheita julkaistiin täydellisenä ainakin Sortavalassa ja Vaasassa. Puheissa kehotettiin ”kukistamaan sortajat ja kavaltajat, vaikka henki menisi”, mutta samalla myös rakastamaan vihollista – punaisten kapina tuomittiin, mutta ei kehoitettu kostoon. Pappien puheissa tuotiin esille myös kapinan jälkeinen aika – yhteiskuntaa tulee rakentaa yhdessä. Vihollisesta toivottiin tulevan vielä ystäviä.

Virsistä yleisimmät olivat ”Jumala ompi linnamme” ja ”Oi herra siunaa Suomen kansa” - myös Ateenalaisten laulua veisattiin tai lausuttiin. Sankarihautajaiskäytäntö vaakiintui helmikuun loppuun mennessä.

Valkoisten Savon Rintaman keskeiset esikuntakaupungit olivat Savonlinna, Joensuu, Jyväskylä, Mikkeli ja Kuopio. Kuopio oli edellisistä kaupungeista väestöllisesti suurin, yli 18 000 asukkaallaan. Sen maalaiskunnassa, jonka pappila oli heti rautatieaseman takana, oli saman verran asukkaita kuin itse ruutukaavakaupungissa.

Ensimmäiset sotilashautajaiset järjestettiin Savonlinnassa, jossa haudattiin kolme kaatunutta ja Joensuussa, jossa haudattiin viisi kaatunutta 17.helmikuuta 1918. Muutama päivä myöhemmin samansuuruisia yht'aikaisia sankarihautauksia pidettiin myös Jyväskylässä ja Mikkelissä. Kuopiossa järjestettiin 27. helmikuuta yhdeksän kaatuneen hautajaiset. Ne olivat siihen mennessä pidetyistä suurimmat. Viivästystä Kuopion sankarihautaukseen aiheutti paikan valinta. Aluksi paikaksi suunniteltiin Piispan puistoa, mutta sitten päädyttiin uudelle hautausmaalle. Kuopion Sotilaspiirin esikunta perusti rahankeräystoimikunnan 18.2.18 muistopatsaan pystyttämiseksi kaatuneille. Päätetyn hautajaispäivän lähestyessä esikunta kuulutti sanomalehdissä, että hautajaisten aikana tulee kaikki kauppaliikkeet sulkea kaupungissa. Tässä hautaamisessa siunattiin ja laskettiin maa-äidin lepoon ”sotilaallisen kaavan” mukaan seuraavat taisteluissa kaatuneet:

- kuopiolainen lääketieteen kanditaatti Lauri Pöyhönen, kaat Kuopiossa

- kuopiolainen lyseolainen Tauno Rissanen, kaat Kuopiossa

- uukuniemeläinen jääkäriasiamies Väinö Jankko, kaat Kuopiossa

- lapinlahtelainen konstruktööri Urho Kauppinen, kaat Kuopiossa

- lapinlahtelainen työnjohtaja Antti Nissinen, kaat Kuopiossa

- varkautelainen, tilanomistaja Helge Nykopp, kaat Varkaudessa

- maaninkalainen talollisen poika Eero Väänänen, haav Mäntyharjulla, kuollut Mikkelin sairaalassa

- imatralainen konttoristi Holger Palme'n, haav Joutsenossa, kuollut Sortavalan sairaalassa

- pieksamäkeläinen lääketieteen ylioppilas Mathias Ottelin, haav Pieksamäellä, kuollut Kuopion läänin sairaalassa

Hautajaiset alkoivat sotilaspiirin esikunnassa, joka oli Teollisuuskoululla, vuoden 1776 lippua jäljitelleen Savon jääkärirykmentin lipun vihkimisellä. Hautajaissaatto lähti Teollisuuskoululta kohti Tuomiokirkkoa, johon omaiset ja osallistujat olivat kokoutuneet. Suojeluskuntalaiset kantoivat yhdeksää arkkua olkapäillään jonossa – kuusi miestä arkua kohden ja heidän rinnallaan kiväärit olallaan toiset kuusi suojeluskuntalaista – 12 miestä kaatunutta kohden. Kantajien jäljessä marssi torvisoittokunta, joka soitti Chopinin surumarssia. Soittokunnan perässä tulivat kaksi Leijonalippua, juuri vihitty Savon jääkäreiden lippu, koulujen toverikuntien liput ja sotilaspiirin esikunnan osasto. Kadun varsilla oli runsaasti yleisöä ja järjestyksenvalvojina suojeluskuntalaisia, jotka seisoivat hattu kädessään rinta kulkueeseen päin.

Kun arkut oli kannettu Tuomiokirkon kuoriin, lauloi mieskuoro ”Mä kuljen kohti kuolemaa” - jumaluusopin tohtori, kirkkoherra B.H. Päivänsalo siunasi ruumiit neljän papin avustuksella.

Omaisten tervehdysten jälkeen mieskuoro lauloi virren ”Mä että täältä erkanen” - hautajaissaatto poistui päinvastaisessa järjestyksessä – liput ja esikunta keulassa – uudelle hautausmaalle, johon oli kaivettu joukkohauta. Kun arkkuja laskettiin, niin torvisoittokunta soitti Savolaisen laulua. Kunniavartiosto ampui kolme yhteislaukausta. Mieskuoro lauloi soittokunnan säestyksellä Suomen laulun ja Ateenalaisten laulun – lopuksi yleisö lauloi Maamme-laulun, jonka jälkeen saattoväki poistui Porilaisten marssin soidessa. Kerrotaan lasketun, että ainakin 10 000 ihmistä seurasi Kuopion ensimmäistä Sankarihautaustoimitusta sen jossakin vaiheessa.

Päivänsalo lainasi siunauspuheessaan Paavalia: ”Elämä on minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto” - hän päätti koskettavan puheensa lohdutukseen: ”Siellä siis tapaavat omaiset elävän poikansa ja veljensä. Kyyneleitä ei siellä enää ole. Sota on silloin päättynyt”

Rauhallista Pääsiäistä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini