Sysmästä Lusiin ja Tuohokotista Turkkiin

Maanantai 12.3.2018 - Markku Tomperi


Sysmän pataljoona sai tehtävän vallata Lusin alue, koska se oli tärkeä ”liikenne-ja viestiristeys”. Pataljoona, pl  Armas Kempin komppanian kaksi joukkuetta, jotka jäivät vartioimaan Sysmän selkää ja Kalkkisten harjua, marssi 6.3. Lusin kylään. Lusin eteläpuolella olevaa Heinolan kirkonkylää piti hallussaan Sysmän pataljoonan yksi komppania – pataljoonaa komensi kapteeni Uimonen. Heinolan Kko:lle oli koottu paljon elintarvikkeita elintarvikelautakuntien ”otoilla” – mm viljaa 25 tonnia ja sokeria 85 tonnia.  Heinolassa tiedettiin olevan vahva punaisten varuskunta – 1000 miestä, useita kuularuiskuja ja tykkejäkin. Uimonen käski kuljettaa elintarvikkeet Lusiin, jonne Sysmän pataljoonan pääosa oli ryhmittymässä. Näin tehden ne olisivat paremmin suojatut. Kun punaiset kuulivat asiasta, niin he lähtivät "laittamaan lahtari-isännät kuriin ja ottamaan elintarvikkeet punaisille" - lauantaina 9.3. 1918.

Valkoisten noin 350 miehen osasto kolmella konekiväärillään jäi heti alakynteen, kun punaisten tykkijaos tulitti Lusin myllyn maastossa ollutta konekiväärijoukuetta ja sen suojana ollutta jalkaväkeä. Myllyn rakennuksetkin syttyivät palamaan. Parin tunnin taistelun jälkeen Uimonen päätti irtautua. Valkoiset vetäytyivät lähes 20 km, Hartolan eteläpuolelle. Punaiset eivät seuranneet, vaan jäivät ”saunomaan ja juopottelemaan” vilja- ja sokerisaaliineen.

Lusin menetys ei ollut mieluisa sanoma valkoisten päämajassa. Lusissa ristesi moni tärkeä tie ja mikä pahinta, sen keskuksen kautta meni puhelinyhteys Jyväskylästä Mikkeliin. Eikä elintarvikkeiden menetyskään ollut pikkujuttu. Mannerheimin kartalla Heinolan Kko oli Valkoisten valtapiirin etulinja – se tuli vallata takaisin – Savon Rintaman komentaja kenraali Löfström sai tiukan käskyn ottaa se haltuun kaikin käytettävin voimin. Hän käski tehtävän esikuntapäällikölleen eversti Alexander Tunzelmannille, joka ryhtyi kokoamaan operaation joukkoja.

Koska avoimet yhteenotot Mouhulla ja Hillosensalmella olivat päättyneet ja Savonlinnan suunnallakin oli alkanut asemasota, niin lähes puolet valkoisten Savon radan suunnan joukoista irroitettiin Lusin ja Heinolan Kkon valtaamistehtävään.

Tunzelman sai koottua n 1000 miehen osaston, jolle 8 konekivääriä ja yhden tykin. Vastassaan Lusissa oli saman verran punakaartilaista, 8-10 kk:ta ja tykkipatteri eli 6-8 tykkiä.

Valkoiset aloittivat hyökkäyksen 13.3. n klo 8.30. Hyökkäys oli nyt yksinkertainen. Hyökättiin kahden tien suunnassa, kummassakin 4 komppaniaa – 3 komppanian osasto suojasi vasemman sivustan – ollen samalla reservi.  Hyökkäys oli hyvin johdettu ja onnistui punaisten tykkitulesta huolimatta – murto tapahtui kutakuinkin nykyisen varalaskupaikan tienoilla ja jatkui siitä itse kylään. Lusin kylä rakennuksineen vallattiin ja puhdistettiin ennen iltahämärää.  Voiton syynä oli punaisiin tarttunut pakokauhu saarroksiin joutumisesta – asiassa on perää, sillä sysmäläisten 4. Koskelan komppania hiihti punaisten taakse – sen aloittama kiväärituli takaa sai punaiset pakokauhuun – ja pakokauhu tarttuu nopeammin kuin punatauti.

Palataanpa Savon radalle

Mäntyharjun suunnan joukoista noin puolet irrotettiin Heinolan suuntaan. Laajalle alueelle jäi vain n 700 miestä vähäisine tukiaseineen. Ryhmityksen painopiste oli tietysti radan suunta – Voikoskella oli edelleen vähintään 1000 punaista panssarijunineen ja muine tukiaseineen. Erittäin harvan miehityksen varaan jäi radan itäpuoli, jonne oli ryhmittynyt mm Kajaanin Sissien yksi komppania kolmen joukkueen erilliseen tukikohtaan. Kilometrien välimaastoa valvottiin suksipartioin tukikohdasta toiseen. Toisinaan punaisten ja valkoisten partiot kohtasivat yllättäen erämaassa. Sellaisesta kertoo myös Urho Kekkonen 60-vuotispäivillään 1960. Urhon partio pölähti yllättäen punaisten partion nuotiotulille. Nostettiin kättä tervehdykseksi ja erottiin ampumatta laukaustakaan – tuttua monessa kertomuksessa. Mutta kuinka moni Urhon partiosta on asian varmistanut? – ainakin yksi. Silloinen Metalliliiton puheenjohtaja Valdemar Liljeström sanoi olleensa yksi noista nuotilla istuneista – kiväärit olivat suksien kanssa keossa usean metrin päässä. 

Kajaanin Sissien komppania oli Kinnin kylän eteläpuolella olevassa Turkin kylässä ja tien molemmin puolin ”etuvartio-asemissa. Sen itäpuolella oli Västärkin kylä, siellä oli kuopiolaisia. Turkin kylän eteläpuolella oli Tuohikotin kylä, joka oli punaisten hallussa ja elinvoimaisempi kuin Turkki. Nykyään tuo tie menee Karjalan Prikaatin kasarmialueen ja Pahkajärven ampuma-alueen läpi.

Turkin ja Mouhun väli on n 7 kilometriä, pääosa vesistöä – sillä osuudella partioi Kuopion Purhosen komppania vahvennuksenaan yksi kuularuisku.

Osipovin esikunnassa arvioitiin tilannetta ja sen kehitystä – todettiin, että valkoisten hyökkäyksen painopiste on edelleen radan suunnassa. Päätettiin ottaa aloite ja hyökätä radan itäpuolitse koukaten tavoitteena Mäntyharju saartamalla. Punaiset aloittivat koukkauksen 11.3.18 aamulla – olen varma, että punaisten tiedustelu toimi. Osipovin esikunnassa tiedettiin, että Mäntyharjun suunnasta irrotetaan valkoisia joukkoja Heinolan suuntaan. Ei voi olla sattumaa, että ryhdytään offensiiviin, kun vastustaja irroittaa ja ryhmittää joukkojaan uudelleen. Osipovin suunnitelmaan kuului myös aktiivinen toiminta Savitaipaleella ja Jaalassa. Valkoisten onneksi siellä asemasota katsottiin paremmaksi – ei ilmeisesti ollut voimaa eikä tahtoa - kummallakaan.

Hyökkäyksen lähtöalueelle Kirjokiveen kuljetettiin junalla tuhannen punakaartilaisen joukko järjestäjä (politrukki) Erkki Venholan johdossa. Kirjokiven pysäkki ja sen lähellä oleva kartano oli mainio lähtöalue monine rakennuksineen. Ainoa huono puoli oli se, että Kirjokivestä oli huonot tieyhteydet – mutta se tarjosi yllätysmahdollisuuden – valkoiset eivät odottaisi sen suunnasta hyökkäystä.

Venhola jakoi joukkonsa kahteen osastoon – parisataa miestä suuntasi hyökkäyksen punaisten hallussa olleen Valtolan kylän kautta kohti Mouhua. Pääjoukko eteni korven kautta Mikkeli - Kouvola tielle ja sitten sen suunnassa pohjoiseen tavoitteena Varpanen - kylä Mäntyharjun pohjoispuolella – radan ja kolmen tien risteysalue.

Jos Osipovin tiedustelu toimi suuressa mittakaavassa, niin se ei toiminut taktisella tasolla. Venhola ei tiennyt, että Turkissa ja Västäräkissä oli valkoisten etuvartiot – komppanian puolustuskeskukset ja sen takana Kinnin kylässä pataljoonan puolustusasema.

Osipov käski Venholan offensiivin tueksi Voikosken joukot sitomaan hyökkäyksellä radan suunnan valkoiset. Voikosken tykistö ampui aamulla rumputulta Mouhulle. Ja taas helsinkiläisten ”ihmemiesten” suojaama, mutta nyt Kouvolassa tehty Panssarijuna - lättiläiskopio- lähti etenemään. Junaa komensi yhtä rämäpäinen K.J. Lehtinen kuin edellisessä hyökkäyksessä kaatunut Nyholm.

Punaisten hyökkäys eteni hyvin – Valtolassa sattui kohtaamistaistelu, jossa punaisten 200 miehinen osasto löi pakosalle valkoisten Puumalan lerntävien joukkueen.

Turkin kyläkin oli jäämässä helposti Venholan käsiin – mutta stopin tekivät kylän kolmen pönkätalon kivinavetat - Sutela, Hentula ja Viita. Ne muodostivat sijainniltaan sattumalta samankaltaisen bunkkerikolmion, joka oli Salpa-asemassa tyypillinen. Vaikka vain Sutelan navetassa oli kuularuisku, niin lähes yhtäläistä tulta tuli Hentulan ja Viidan navetoista. Punaisia kaatui ja haavoittui paljon.

Ventola sai yön aikana avukseen tykin. Senkään ammukset eivät saaneet kivinavetoihin linnoittautuneita Purhosen savolaisia eikä Rihtniemen kainuulaisia antautumaan useista propagandahuudoista huolimatta.

Samaan aikaan, kun Turkkilaiset olivat hädässä, saatiin Kinniin lisää joukkoja vastahyökkäyksen aloittamiseksi Turkin kylän avuksi. Kajaanin Sissejä ja jäppiläläisiä.

Sutelan navetta sai pahan osuman punaisten tykistä 22. maaliskuuta, ja puolustajat jättivät sen siirtyen kahteen muuhun ”navettapunkkeriin”. Hentulan ja Viidan navettapunkkerit olivat ne portin pylväät, joita tarvittiin valkoisten vastahyökkäyksen onnistumiseen. Kun valkoiset aloittivat tiedusteluluontoiset partioinnit punaisten ryhmityksen selvittämiseksi – osin väkivaltaisina iskuina – ja kun Venholan punapataljoonan täydennyshuolto ei ollut riittävän nopeaa – niin punaiset ampuivat viimeiset kranaattinsa 25. maaliskuuta ja vetäytyivät lähtöalueensa kautta ”omalle puolelleen."

Samaan aikaan kun kivinavetoista taisteltiin, niin punaisten ps-junan tukemat hyökkäykset jatkuivat radan suunnassa Mouhulla. On edelleen epäselvää, oliko juna Pasilassa vai Kouvolassa tehty, mutta se on sivuseikka itse taistelussa. Valkoisten kannalta oli tärkeää, että juna tuhotaan.

Eric Tigerstedt – Elimäeltä – hoitaa homman

Suhteellisuus on ainakin nykysodankäynnissä voiton avain. Se tarkoittaa sitä, että se osapuoli voittaa, jolla on jossakin sodankäynnin osa-alueella suhteellisesti parempi etu. Se voi olla koulutus, sotaväline tai meillä suomalaisilla ympäristötekijöiden aiheuttama ominaisuus – Sisu ja muita rajanaapureita vahvempi maanpuolustushenki.

Päämaja oli lähettänyt Tigerstedin Mäntyharjulle parantamaan heikkoja puhelinyhteyksiä. Tiedemiehenä hän sai tehtävän kehittää jotain uutta ps-junan tuhoamiseksi. Hän kehitti junan kiskoja ja kuparilankaan johdettua sähkövirtaa hyväksi käyttäen ”nykyaikaisen johtotutkan esikuvan” – ampeerimittarin lukema muutettiin etäisyyteen mittauspaikalta paikkaan radalla.  Näin saatiin selville aika tarkka paikkatieto siitä, missä juna pysähtyi. Maaliskuun 16.päivänä ”Tiikerin” keksinnön antamaa tietoa hyväksi käyttäen Förbergin laivatykin ammus osui jälleen junan tykkivaunuun. Punaisten ps-junien tukemat hyökkäykset pohjoiseen loppuivat. Niitä käytettiin Savon radalla sodan lopussa, kun punaiset irtaantuivat Voikoskelta


Kommentit

25.3.2019 19:17  Martti Peltonen

Kumpainen puoli oli selkkauksen aloittaja?? Isänikin oli 17 vuotiaana taistelemassa...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini