Ruusan Jussi - vaali 1919 -

Lauantai 13.4.2019 - Markku Tomperi

Suomen Tasavallan ensimmäiset edukuntavaalit pidettiin sata vuota sitten - vuonna 1919. Isä Ilmari oli kolme vuotta vanha - äitini ei vielä syntynytkään. Suomessa- Hänen Armollisen Venäjän Keisarin Suur' Ruhtinaskunnan Senaattiin oli vaaleilla valittu edustajat jo vuodesta 1906 alkaen - naiset mukaan lukien.

Johannes oli luonnoltaan "työtä vieroksuva ja hienosteluun taipuva" - hän viehättyi erityisesti Työväen aatteen kulttuurisiivestä - niinpä hänen ulkonäkönsä, korkea kaulus ja hyvä lauluääni tenhosi - Köpän Rosa ihastui Johannekseen ja otti Johanneksen. Onneksi se tapahtui ennen vuotta 1917 - toinen onni oli se, ettei Multialla ollut punakaartia. 

Ruusan Jussi - kertoo minulle, että soon Ruusa, joka taloos määrää... niin olikin. Ruusa laittoi Jussin hirsiveiston oppiin, ja erinomainen hirsimies Jussista tulikin. Ainoa haitta oli se, että Ruusan oli käytettävä aamuvoimistaan varsin paljon siihen, että sai Jussin hereille. 

Mutta yhdessä asiassa Ruusan Jussi oli aamuvirkku - se tapahtui sillon, kun oli kunnallisvaalit tai eduskuntavaalit. 

Sata vuotta sitten 1919 eduskuntavaalien vaalihuoneistot olivat yleensä Kunnantaloilla - niin Multiallakin. Ruusan Jussi pääsi äänestämään ensimmäisen kerran - hän oli ensimmäinen oven rivassa ja eka punaisen viivan merkkaaja pitkässä listassa.  Siitä tuli hänelle "pakko" - Jussille annettiin mahdollisuus olla eka - kuolemaansa saakka.

Löytyykö Ruusan Jussin "Äänestä ekana" kilpailuun jatkajia? - ottakaa koppi - Hei Sinä, joka pääset huomenna äänestämään ensimmäistä kertaa - jatka Ruusan Jussin perinnettä.

Tomperi - pystykorva luterilainen toivottaa kaikille lukijoille hyvää Palmusunnuntaita ja rauhallista vaalipäivää körttihengessä - "Uskonsa kutakin auttakoon - vain Jumalan armosta, me syntiset pelastumme"  - saa tulla virpomaan - suklaamunia palkaksi vitsaa vastaan.

Kristallivirta - Sinistä sielläkin - hiljentykäämme kuulemaan -

https://www.youtube.com/watch?v=jM8G-O4mRuc

1 kommentti .

Kynä voittaa miekan - mikä voittaa kynän?

Tiistai 9.4.2019 - Markku Tomperi

Tänään on Agricolan päivä.

Mikael on mielestäni Hän, jonka ABC-kirian kautta puheemme sai merkit - aakkoset - kieltämme voitiin kertoa merkkien avulla - ei ainoastaan puheen ja tehotoiston kautta. 

Vähemmän tiedetään se, että Agricola oli rauhanruhtinas Ruotsin ja Venäjän välillä. Kynällä allekirjoitaan rauha. Kynä voittaa miekan, mutta mikä voittaa kynän?

Rautavaaran Tapsa "räppäsi" korttipakasta. Upeasti kertoi pakasta. Mutta pakan "maat" jäivät ulkopuolelle. Korttipakassa on neljä maata - hertta, ruutu, pata ja risti - tiedätkö mitä ne ovat?

Hertta on helppo -hjärth- sydän. Ruutu - siltä näyttää, voisi olla salmiakkikarkki, jos ois musta. Risti on kylläkin just risti, mutta tuo pata - ainakin on musta, kun antaa mielikuvituksen laukata, niin se on pata, joka roikkuu nuotion päällä. Onko noin. Ei, vaan...

Hertta - Aateliset, kuninkaan sydänverelliset eli sukulaiset ja erinomaisesti kuningasta palvelleet lähialamaiset ovat niitä, jotka sydänverellään pitävät Pakan valtakuntaa koossa.

Risti - ristikö, ei vaan Club, nuija - sillä lyödään päähän tottelematonta. Sotilas ja "poliisi" astaloa käytti, jos rahvas ei totellut. Pappi uhkasi helvetillä ristiä heluttaen. Aatelissäädyn kurinpitovaltaa seurakunnissa, kuntien esikoisessa käytti pappissääty -kovaa ja pehmeää.

Ruutu - Timantti= rahaa - kuvaa porvareita, yrittäjiä ja kauppiaita.

Pata - "suora savolainen" käännös sanasta spade = lapio tai kuokka - eli kuvaa talonpoikaa.

Tomperi sanoo, että Lapio voittaa kynän!

Kynällä tehdään rauha, mutta ei sillä maata käännetä - lapiolla ja kuokalla maa käännetään. Tehdään peltoa. Pellosta kasvaa ruoho ja vilja. Nauta syö ruohoa ja viljaa. Se muuttuu maidoksi ja lihaksi. Ilman lapiota ja kuokkaa ei synny peltoa. "Spade" esiintyy jossakin muodossa kaikissa nykyaikaissa maanrakennus- ja muokkauskoneissa. Ilman käsilapioita, hakkua tai kuokkaa ei nykyäänkään tulla toimeen. Piirsipä insinööri vaikka minkälaiset rakennukset, tiet, kaivokset tai viestiyhtysekaaviot valokaapeleilleen, niin joka työmaan aloittamisessa tarvitaan lapioita.

Sitä korttipelin pataa - talonpoikaa - vennamolaista pientalonpoikaakin, jos ei muuhun, niin siihen lapion ja kuokan varteen. Kun isken lapion maahan ja polkaisen - pyyhkäisen hikeä otsaltani ja vilkaisen horisontin yläpuolelle --

...näen Sinisen tulevaisuuden. Uuden puolueen, jolle tärkeintä on ihminen - ei mammona.

Demarien rintapielessä on Sydän.  He haluavat esiintyä Suomen aatelisina. Valtionhoitajana. Sosiaalidemokraatit haluavat pitää huolta meistä kaikista - asia on vilpitön. Mutta kuten sääty-yhteiskunnan aatelisetkin, heillä on käsi yrittäjien ja talonpoikien taskussa, jolla tuo vilpitön huolenpito rahoitetaan. Jos sieltä ei saada tarpeeki lupauksille, niin otetaan siten lainaa "maailmanpankilta". Velkaa ja veroja  - Oletko lukenut historiasta, että aateliset olisivat rahoittaneet kansan parhaaksi hankkeitaan omasta kirstustaan - puhumattakaan sotaretkistään. Minä en - sellaista todistetta kun ei ole.

Minulla on "aatelista verta" isä puolelta Alankomaista Räävelin kautta Viipuriin ja äidin kautta Taalainmaalta - vereni ei ole punaista - Se on Sinistä - Siniset turvaa!

HILJENNYTÄÄN KUULEMAAN

https://www.youtube.com/watch?v=Rr7loPC3bJk

Kommentoi kirjoitusta.

Uurnat ovat auki - tomperoin

Keskiviikko 3.4.2019 klo 18:26 - Markku Tomperi

Tänään 3.4.2109 alkoi ennakkoäänestys. Sitä kestää viikon - aina Agricolan päivään saakka.

Markku muistaa, että äänesti etänä ja ennakkoon jo 1970-luvun lopulla. Kävin silloin Kadettikoulua ja kyseessä oli Kunnallisvaalit. Sisäoppilaitoksessa opiskelevalle ei tullut mieleenkään, että olisi siirtänyt "kirjansa" opiskelupaikkakunnalle - tuskinpa olisi ollut hyötyäkään - ilmainen junamatka/kk kotiin olisi menetetty.

Tuolloin ennakkoäänestys oli varsin monimutkikasta. Monta lomaketta piti täyttää - oikein. Ja paikkana oli Valtion Posti - Herttoniemen Posti.

Muistan kuin eilisen tuon erikoisen etä-äänestyksen. Äänestin Multian valtuustoon teurastaja Tauno Salosta - Tauno Salonen oli Veikko Vennamon luottomies ja aktiivinen aluetoimija. Tanu ei ollut Karjalan evakko, vaan jäyhä hämäläinen Jämpsästä (Jämsä). Miksi äänestin Taunoa - siksi, koska pidin hänen olemuksestaan, esiintymisestään ja suorasanaisuudestaan. Ennenkaikkea hänen rehellisyyttä huokuvasta "aurastaan" - Tanen ei tarvinut sotia. 1926 heinäkuun jälkeen syntyneenä, kuten moni -26 alkupuolellakin syntynyt - miehitti Salpa-Asemaa. 

Teurastaja Tauno Salonen ja Taksiautoilija Riku Temisevä olivat tekopitäjässäni ja laajalti sen ympärilläkin Uusi Voima - uskokaa tai älkää, niin Eduskuntavaalien aikaan vuonna 1970 rippikouluikäiset "hypettivät" politiikasta - miten on nyt. Nuoria ei näytä politiikka kiinnostavan, vaikka juuri SE - POLITIIKKA, joka tarkoittaa perimmiltään YHTEISTEN ASIOIDEN HOITAMISTA - luulisi kiinnostavan.

Oletko kuullut teon sanaa, eli verbiä: "Tomperoida" - aika, moni on, mutta taitaa rajoittua armeijan slangisanakirjan kansien sisään. Tomperointi on sitä, että puuttuu asioihin, jotka eivät asian esittäjän - toimenkuvaan/rooteliin/mandaadille - KUULU. Minä olen kuulemma tuon verbin ilmentymä - ja siksipä sukunimestäni, josta on helppo muuntaa vaikka mitä - on ko verbi muokattu. 

En ota vebiä loukkauksena, enkä moiti verbaalisia verbin keksijöitä. He tuntevat minut. Mielestäni suomalaisten tulee tomperoida nykyistä enemmän - PUUTTUKAA ERITYISESTI NIIHIN EPÄKOHTIIN, JOITA OLETTE AIKAISEMMIN VÄLTELLEET - omatuntonne "tikulla tai jopa "kiintolevyllä" ne ovat.

Ennakkoäänestysmahdollisuus on mahtavaa, ja se, että jokaisen kunnan keskusvaalilautakunta järjestää "Äänestyspartiot" sairaaloihin, hoitokoteihin yms - jokaisella äänioikeutulla on mahdollisuus äänestää - tietääkseni tälläistä palvelua on vain muutamassa valtiossa - jaa, että missä - vastaan --- ask  "why dont you doo that by skandinavian way"  

Nyt tomperoin, eli puutun asiaan, joka ei minulle kuulu. Sinun vapauteesi, äänestää tai ei. Tomperi sanoo, että äänestä - oikeasti - älä niin, että piirrät kirkkoveneen tai akun auton rekkarin tms - mikäli, et äänestä, niin ON TURHA PUHUA JA VALITTAA, ettei valtio hoida. Pidä sitten suus kii !

Biisini: Eduskuntavaalit 2019  - kuuntele vähintään pari kertaa, niin bonimait.

HILJENNYTÄÄN KUULEMAAN

https://www.youtube.com/watch?v=HD7y3WkRh1E

Kommentoi kirjoitusta.

Terveystalous

Maanantai 1.4.2019 - Markku Tomperi

Lapsena terveystalo oli jollakin tavalla pelottava paikka. Sellainen funkkistyylinen valkoinen rakennus seisoo perustuksillaan Härkölammen rannassa tekopitäjässäni edelleen, mutta siitä on vuosikymmeniä kun se oli Terveystalona.

Tänään minua ja monia muitakin huolettaa terveystalous.

Sote-uudistuksen ja kuntarakenneuudistuksen valmisteluissa ei ainakaan tähän mennessä ole esitetty minkäänlaisia laskelmia uudistuksen vaikuttavuudesta ja kustannusten kohtuullisuudesta suhteessa saavutettaviin hyötyihin. Syykin on selvä. Rahoitusrakenne on sekava, eikä olla rakentamassa samanaikaisesti mittareita, joiden avulla voitaisiin perustella luotettavasti uudistusten taloudellisuutta samalla kun palvelujen riittävä vaikuttavuus pidetään yllä.

Meillä on kuitenkin käytössämme kustannusvaikutusarviointimenetelmiä erityisesti lääkehoitojen hinta- ja korvattavuuspäätöksiin liityen. Mutta niissäkin on kehittämisen tarvetta, koska niissä ihmisen työkyky ja siihen liittyvät tuottavuuskustannukset on jätetty vähälle huomiolla.

Jostakin syystä meillä on julkishallinnon taloudenpidossa käytössä vain maksajan näkökulma siitä huolimatta, että todellisena maksaja on työntekijä ja työnantaja - veronmaksaja - ihminen. Samankaltainen näkökulma on käytössä myös Englannissa. Raakasti sanoen malli on sellainen, että kun yksi potilas otetaan hoitopaikkaan sisään, niin yksi on kotiutettava.

Ruotsi ja Hollanti katsovat asiaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Se tarkoittaa sitä, että on otettu käyttöön menetelmiä joilla arvioidaan työkyvyn kokonaiskustannusvaikutuksia.

On peräti merkillistä, että tätä tavoitetta jarrutetaan sillä perusteella, ettei ole luotu tarvittavia mittausstandaareja eikä työkyky-ja tuottavuuskustannusmittareita, jotka ottavat huomioon toimialan, työnkuvan ja alentuneen työkyvyn sekä työkyvyttömyyden.

Tarvitaan myös perusteellista keskustelua siitä, miten tarpeelliset mittarit ottavat huomioon työelämän ulkopuolella olevat - lapset ja vanhukset.

Kun järjestelmämme on vuosikymmenten ajan rakentunut maksajan näkökulman varaan, niin ollaan tehty osaoptimaallisia investointipäätöksiä. Jotta rakennetta voidaan korjata kunnolla, on mallia haettava mielestäni tässä asiassa Ruotsista. 

Ruotsissa soteuudistuksen teko kesti muistaakseni 18 vuotta. Sen läpivienti onnistui, koska asian perustuksen valettiin parlamentaarisesti - meillä vastaava on onnistunut vain maanpuolustuksessa - on peräti merkillistä, että Ruotsista Suomeen hamutaan kaikki huonot mallit, mutta hyville hymähdetään - 

No - ei näytä Ruotsissakaan ihan onnistuttu - siellä näyttää yksityiset terveysyritykset napsivan rusinat pullasta - kitinää on. Oletko kuulut kitinää Norjasta - en minäkään. Norjassa erikoissairaanhoito on leveillä hartioilla - Siitä vastaa Norjan Valtio. Kysyn vain, vaikkei asia ei minulle kuulu, että miksei yksikään puolue ole ottanut esille Norjan mallia?

Tomperin mielestä sotekitinä ja kaikki sen ympärillä käytävä poliittinen valtapeli erilaisine vaaleineen ja puolueiden edustuksellisuuteen liittyen muka demokratiana, on solisatirattia ja kepulointia - Jumal´auta, jos samanlaista olisi puolustuksessa, poliisissa ja pelstustoimessa, niin mitä tulisi. Herätkää - syöpään sairastunut kuolee, kun ei pääse hoitoon. Hoitoon pääsyä hidastaa jono - jono johtuu rahan puutteesta - ei ole leveitä hartioita. Suomen Tasavallalla on kaikkein leveimmät hartiat tässä maassa.  

 

 

 

55 kommenttia .

Kultasakaali - ai hitto mikä ansa

Perjantai 8.3.2019 - Markku Tomperi

Maa- ja metsätalousministeriö esitti lakimuutosta, että jo Balttiaan asti levinnyt Kultasakaali olisi luokitettu riistalajiksi, jotta sen metsästys olisi helpompaa. Käsittämätön ansa samalla kun supikoira, villiminkki ja piisami siirretään haitallisten vieraslajien kastiin - niitä voi pyytää ympäri vuoden ilman metsästyskorttia esimerkiksi loukulla.

Käytännössähän esitys olisi tarkoittanut sitä, että ensimmäiset laumat Kultasakaalista olisi heti rauhoitettu, koska kanta ei kestä metsästystä. Kultasakaali voi tehdä jopa 12 pentua vuodessa. Muutamassa vuodessa se olisi syrjäyttänyt kotimaiset kettumme ja risteytynyt niiden kanssa, jopa suden kanssa - millaisia nuo hybridit sitten olisivat.

Onneksi Eduskunnan puu- ja heinävaliokunta ei mennyt vihreiden virkamiesten ansaa.

Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo mietinnössään, että kultasakaali on maamme alkuperäiselle lajistolle haitallinen vieraslaji ja siksi pidettävä poissa Suomen luonnosta. Valiokunnan jäsenet painottavat, että kultasakaalin maahantuonti on ollut ja tulee olemaan ehdottomasti kiellettyä. Valiokunta haluaa estää kaikin käytettävissä olevin keinoin kultasakaalin leviämisen maahamme ja kehottaa metsästäjiä poistamaan kultasakaalin tavattaessa.

 Kultasakaalin siirto metsästyslain tarkoittamaksi riistalajiksi olisi siirtänyt kultasakaalin riistanhoidon piiriin. Käytännössä se olisi velvoittanut viranomaiset parantamaan ja turvaamaan kultasakaalikannan elinolosuhteita niin, että kanta säilyy maassamme elinvoimaisena. Valiokunnan mielestä Suomeen ei saa muodostua elinvoimaista kultasakaalikantaa.

 Kultasakaali on euraasialainen keskikokoinen koiraeläin, joka erittäin sopeutumiskykyisenä lisääntyy nopeasti, valtaa reviirejä muilta eläimiltä ja levittää tauteja ja loisia. Kultasakaalin tiedetään risteytyneen ketun ja jopa suden kanssa. Näistä risteymistä syntyvien muunnoseläinten käyttäytymistä ei kyetä ennakoimaan. Kultasakaali on erittäin haitallinen eläinlaji, joka leviäminen aiheuttaisi suurta tuhoa alkuperäiselle eläimistöllemme kuten riistakannoille.

 Viro on luokitellut kultasakaalin haitalliseksi vieraslajiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultasakaali

Kommentoi kirjoitusta.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkaluista kansainvälisiin konflikteihin ja humanitaarisiin kriiseihin vastaamiseksi

Keskiviikko 30.1.2019 - Markku Tomperi

Tänään Eduskunnassa käydään ajankohtaiskeskustelu otsikon aiheesta. Alla taustaa. 

Kriisinhallinta: Suomi osallistuu tällä hetkellä yhdeksään sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon yhteensä noin 500 sotilaalla YK:n, EU:n ja Naton sekä kansainvälisen ISILin vastaisen koalition puitteissa (menot noin 100 milj. euroa vuosittain). Osallistumistaso laskee vuoden 2018 lopussa noin 410 sotilaaseen, kun Suomen osallistuminen UNIFIL-operaation Irlantilais-suomalaisessa pataljoonassa päättyy. Esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa Suomi on osallistunut kriisinhallintaoperaatioihin, joissa pyritään kouluttamaan ja vahvistamaan kotoperäisten turvallisuusjoukkojen toimintakykyä. Osallistuminen Naton kriisinhallintaan on osa Suomen kumppanuuspolitiikkaa ja tukee Suomen asemaa edistyneenä kumppanimaana.

Humanitaarinen apu: Vuonna 2017 Suomi antoi apua yhteensä 81,2 miljoonaa euroa. Eniten apua myönnettiin Syyrian kriisiin. Suomi on sitoutunut kanavoimaan vuosittain noin 10 prosenttia varsinaisista kehitysyhteistyömäärärahoista humanitaariseen apuun. Humanitaarista apua annetaan tarpeeseen perustuen. Sen tarkoitus on pelastaa ihmishenkiä, lievittää inhimillistä hätää ja ylläpitää ihmisarvoa kriisien aikana. Vuonna 2018: Alueellisesti humanitaarisen toiminnan keskipisteessä ovat Afrikka (12,5 MEUR) ja Lähi-itä – pääosin Jemen ja Syyria- (17,3 MEUR). Eniten tukea kohdistetaan Syyrian vaikean humanitaarisen kriisin torjumiseen (12,6 MEUR). Yht. 72,5 milj euroa.

Tuen suurimmat vastaanottajat ovat YK:n pakolaisjärjestö UNHCR (15,5 MEUR), Maailman ruokaohjelma WFP (13 MEUR) ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC (10,7 MEUR). Suomalaisista järjestöistä tukea saavat Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset ry, Plan Suomi, Suomen World Vision sekä Fida International. Merkittävä osa Suomen humanitaarisesta avusta - yhteensä 34,5 miljoonaa euroa - kanavoidaan yleistuen ja kohdentamattoman hätäapurahoituksen muodossa, sillä se lisää avun nopeutta ja tehokkuutta.

Kehityspolitiikka: Kehitysyhteistyö on yksi keino toteuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyön painopisteenä on erityisesti ollut naisten ja tyttöjen aseman parantaminen.

Jemen: Jemenissä sota jatkuu, maassa on meneillään maailman suurin humanitaarinen kriisi. Tukholmassa solmittiin tulitaukosopimus Jemenin hallituksen ja huthikapinallisten välillä joulukuussa Hodeidaan. Hodeida on Jemenin tärkein satamakaupunki, jonka kautta avustuskuljetuksia pitäisi saada maahan. Varsinaisia rauhanneuvotteluja ei käydä.

Tulitauko ei ole täysin pitänyt, mutta väkivaltaisuudet ovat vähentyneet. YK on lähettänyt paikalle tarkkailijoita. Tarvitaan poliittinen ratkaisu, jossa valtaa jaetaan.

YK:n ruokaohjelman mukaan elintarvikepula koskettaa noin 20:tä miljoonaa ihmistä 29 miljoonan väestöstä. Pelastakaa lapset -järjestön arvion mukaan 85 000 alle viisivuotiasta lasta on kuollut aliravitsemukseen.

Asevienti Lähi-itään: Ulkoministeriö tiedotti marraskuussa, että Suomi ei myönnä uusia asevientilupia Saudi-Arabiaan tai Arabiemiraatteihin – syynä erityisesti Jemenin hälyttävä tilanne

Suomen puolustustarvikevienti Saudi-Arabiaan on viime vuodet ollut pientä ja painottunut vahvasti suojatuotteisiin. Suomen linja puolustustarvikevientiin Saudi-Arabiaan on ollut tiukka.

Suomessa puolustustarvikkeiden vientilupien myöntäminen perustuu laissa määriteltyihin prosesseihin ja lupaharkinnan kriteereihin. Keskeisessä asemassa ovat EU:n yhteinen kanta lupaharkinnan kriteereistä sekä muiden EU-maiden konsultointi.

Ulkoministeriö vastaa lupa-asioiden ulko-ja turvallisuuspoliittisesta arvioinnista. Kokonaisharkinnassa arvioidaan määrämaan ja alueen lisäksi viejää, loppukäyttäjää sekä vietävää tuotetta.

Suomen puolustuksen huoltovarmuuden edellyttämien teollisten ja teknologisten kykyjen säilyminen Suomessa otetaan huomioon lupaharkinnassa, mutta jokainen hakemus arvioidaan aina itsenäisesti omana tapauksenaan. Laki puolustustarvikkeiden viennistä antaa lupaviranomaiselle mahdollisuuden luvan peruuttamiseen.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Mitä tapahtui superaseiile - panssarijunille

Sunnuntai 20.5.2018 - Markku Tomperi

Valkoisten sotasaaliiksi jäi kymmenkunta punaisten venäläisiltä saamaa oikeaa panssarijunaa. Lisäksi saatiin muutama Pasilan konepajoilla rakenteilla olevia vaunuja.

Junista valittiin kahdeksan parasta vaunua - kaksi venäläistä ja kuusi suomalaista - ja ne otettiin Armeijan käyttöön. Junista muodostettiin kaksi panssarijunaa - Ps-juna 1 ja Ps-juna 2. Ne sijoitettiin Viipuriin. Vetureista poistettiin teräslevysuojaukset ja ne luovutettiin VR:lle. Ylimääräiset vaunut romutettiin mukaan lukien "Karjalan Pelastajassa" ollut "Ukrainski Revolutsijan" tykkivaunu. Omatekoiset lankuilla, hiekalla ja teräslevyillä vahvistetut "Tilapäiset panssarijunat" riisuttiin ja palautettiin rauhan töihin VR:lle.

VR:n kanssa tehtiin sopimus, että se luovuttaisi SA:n Viipuriin sijoitettuihin ps- juniin veturit ja veturimiehistön neljän tunnin sisällä hälytyksestä.

Pääosa Ps-junien vaunuista oli kuulunut "Voloi Kapitalism" (alas kapitalismi) nimiseen junaan, jonka valkoiset suistivat kiskoilta Säiniöllä 24.huhtikuuta 1918. Junan arvellaan operoineen myös nimellä "Partizan". Juna liikkui aluksi venäläisellä miehistöllä punaisten tukena Kannaksella maaliskuun loppupuolella. Se sai suomalaisen miehistön Pietarista, jonne Suomen VR liikennennöi Suur -Ruhtinaskunnan aikana. Suomen ratahan päättyi Nevan länsipuolelle - Suomen Asemalle. Asemapäällikköinäkin olivat suomalaiset. Suomalaisista rautatieläisistä koottua miehistöä johti Aleksanteri Ryysyläinen. Juna tuli Kouvolaan 19.4. ja käväisi tukemassa punaisia 20.-21.4.  Villähteellä. Punaiset yrittivät junan tukemana vastahyökkäystä Lahden vallanneita saksalaisia vastaan. Vastaiskua tuki myös Kouvolassa tukikohtaansa pitänyt Pasilassa valmistettu ps-juna.

Neuvosto-Venäjän sisällissodassa, joka keski aina 1924 saakka, panssarjunat näyttelivät merkittävää osaa sekä punaisten että valkoisten puolella.

Ps-junat 1 ja 2 osallistuivat Talvisotaan -Jatkosodan aikana junat varustettiin ilmatorjuntatykeillä ja ne suojasivat rautatieliikennettä ilmatorjuntapattereina. Ps-juna 2 jäi Karhumäessä venäläisten tekemään mottiin kesällä 1944 ja se räjäytettiin suomalaisten toimin. Ps-juna 1:n parivaunua on Panssarimuseossa Parolassa. Toinen vaunu on Pasilassa tehty kk-vaunu ja toinen "Voloi kapitalismin" tykkivaunu.

Suosittelen lukijoita käymään Hämeenlinnassa - sekä Museo Militariassa että Panssarimuseolla - varatkaa kokonainen päivä - molemmissa on vertaansa vailla olevat näyttelyt, jotka eivät häpeä naapurimaiden varakkaimille sotamuseolle. 

Kaatuneiden Muistopäivän kunniaksi päätän tämän kirjoitussarjan - lämmintä kesää 2018.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuopion lyseolainen - vapaussoturi - tykistöupseeri ja Rautaristi

Keskiviikko 16.5.2018 - Markku Tomperi

Olen kirjoittanut Savon Rintaman tapahtumista, sen kahakoista ja jopa kolmekin vuorokautta kestäneistä "äksöneistä". Tarkoituksella olen jättänyt yksityiskohdat ja henkilökuvaukset vähäiselle. Niihin voi jokainen perehtyä ”kuuklettamalla” tai hankkimalla luettavaa – esimerkiksi Sakari Viinikaisen Rautatiesota 1918 kirjan.

Rautatiesotanarratiivini – tarina, jolla on alku, kerronta ja loppu – on päättymässä. Toiseksi viimeisessä osassa kerron Kuopion lyseon oppilaasta, nimeltään Jorma Leimu.

Jorma Leimu syntyi Lapualla 16.8.1900. Pappisperhe muutti työn perässä Kuopioon, niinpä  Jormasta tuli kuopiolainen. Ensin koulukas ja pian lyseolainen. 

Jorma – kuten lähes kaikki Suomen lyseolaiset – oli suojeluskuntalainen. Koti ja Uskonto ja vain kolme kuukautta vanha itsenäinen Isänmaa – SUOMI – oli Jormalle puolustamisen arvoinen. Lyseolaiset tiesivät hyvin sosialismin hyvät ja huonot varjopuolet.

Jorma Leimu sai sotilas- ja ampumakoulutusta suojeluskunnassa mm ilmakiväärillä. Oikean kiväärin hän sai maaliskuussa 1918. Ylioppilaskirjoitukset saivat siirtyä – olihan Jopi jo 17 vuotias – 6 kk päällekin – aikamies. Noin silloin, miten nyt – jääköön tässä yhteydessä ruotimatta.

Pojalleen "Jopi"  kertoi, että kun lähdettiin valtaamaan punikkien hallussaan pitämää Kuopion kasarmialuetta, niin toisen tai kolmannen syöksyn jälkeen eteeni osui tuntemani aseseppä -käsissään kivääri, jossa oli ryssäläinen rotanhäntäpistin - ammuin häntä jalkoihin – seppä tuupertui – syöksyessäni ohi muistan kysyneeni, että mitäpä asesepälle kuuluu - huonoa - oli huokaissut ja jäänyt valittamaan.

Leimun sotatie vei Kuopion kahinan jälkeen Savon rintamalle  - Mäntyharjulle ja Mouhuun jne. Vierumäen ”verilöylyn” jälkeisistä tapahtumista Jorma Leimu kertoi pojalleen (1960- luvulla), että hänet määrättiin tunnustelijaksi rautatien suunnassa. Tiedettiin, että pääosa Heinolan punakaartista pääsi irtautumaan ennen Vierumäen ”mottia”, mutta kauppalassa oli varmasti vielä vastarintaa. Pojalleen Leimu kertoi, että pitkää rautatiesiltaa edetessä pelko oli hirveä – ampuuko punikki vai putoanko ratapölkkyjen välistä virtaan. Niinpä – silloin rautapalkeista niitattujen rautatiesiltojen raiteita kannattelivat ratapölkyt teräspalkkien ollessa alla – nykyäänkin. Pölkkyjen väli on lähes metri. Heinolaan jääneet punikit eivät tehneet merkittävää vastarintaa.

En tiedä tarkkaan Jorma Leimun seuraavista vuosista muuta kuin sen, että hän on jäänyt suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja sen, että Leimu osallistui Aunuksen sotaretkelle alaikäisenä vastoin isänsä lupaa – Jopi oli väärentänyt isänsä nimen vapaaehtoislomakkeeseen.

Kadettimatrikkeli kertoo, että hän on kadetti no 335. Käynyt Kadettikurssin no 6  1923 – 25. Matrikkelin mukaan hän on ollut kadettikersantti ja tykistölinjan käynyt. Mielestäni Jorma Leimu tajusi Savon Rintamalla sen, että ilman epäsuoraa tulta on turha hyökätä ja ilman sitä, on heikkoa myös puolustaa. Tykistö kiinnosti Jormaa. Miksipä ei, hän oli matemaattisesti lahjakas.

Kadettikoulun jälkeen Jorma Leimu koulutti tykkimiehiä Tuusulassa, Hämeenlinnassa ja Viipurissa. Vuonna 1938 Leimu siirrettiin Kotkan ”tykkisuojeluskunnan” päälliköksi. Kapteeni Jorma Leimu perusti, siirsi ja johti kotkalaisten patteristoa Talvisodassa Kannaksella.

Talvisodan jälkeen Leimu määrättiin Janakkalan suojeluskunnan päälliköksi - tykkijoukkoa koko piiri. Kesäkuussa 1941 Janakkalan suojeluskunta sai ”suorituskäskyn” - tuli perustaa Raskaspatteristo numeroltaan 24.

Leimun patteristosta kirjoitetaan useassa sotahistoriikissa – moni veteraani on edelleen siinä käsityksessä, että "leimu" oli vain peitenimi - ”tykit leimua lyö” - laulun mukaan. Samaa mietti myös vastapuoli, tiedetään, että Puna-Armeijan tiedustelu seurasi sanaa "leimu" tarkasti. Majuri Jorma Leimu ja Janakkalan reserviläisten operoima Raskas Patteristo 24 on maailman sotahistoriassa vertaansa vailla – Leimun peeston tuli osui ja uppos- lähes aina - tarkistusammunnan kerta riitti - ja tuli oli koossa. Sitten vaikutus -isku, torjunta tai peite.

Saksan kenraali Suomen päämajassa - Waldemar Erfurth - matkasi ja luovutti Rautaristejä. VI Armeijakunnan Esikunnassa Nurmoilassa 6.10.1941 Erfurhin jakolistalla olivat kenraalimajuri Talvela, everstit Svensson ja Stewen sekä patteriston komentaja majuri Jorma Leimu – everstit eivät olleet läsnä, he johtivat Syvärin ylimenoa. Majuri Jorma Leimu oli – ja hänkin Talvelan käskystä. Jouluun mennessä Leimun peestosta tuli Talvelan ”nyrkki” - patteristo moottoroitiin ja se sai uudet tykit.

Rautaristejä jaettiin Saksassa I Maailman Sodassa. Eräs urhoollinen rykmentin komentajan taistelulähettiryhmän johtaja – komentajan henkivartija, jonka kerrotaan ainakin kahdesti pelastaneen everstinsä hengen - oli nimeltään Adolf Hitler.

Kun Leimun patteristo on saanut uudet tykit ja vetokaluston, niin ”työ oli tehty”. Majuri Jorma Leimu määrättiin Karjalan Kannakselle KTR 2 vt (virkaa tekeväksi) komentajaksi - Komentajuus tuli, mutta ei koskaan ylennystä. Tali – Ihantalan taistelut tunnetaan ja tykistömme osuus kesän 1944 "verikirnuviikkoina".

Rauhan tultua alkoi kaikenlainen luuttuaminen – Jorma Leimu, vapaussoturi, Aunuksen sotaretkeläinen - …. jaaha. Palvelusvuodet täys, niinpä eläkkeelle ja ei mitään jatkojuttuja. Hänen kaltaisiaan painostettiin eroamaan.

Ammattisotilaan eläke oli varsin vaatimaton Leimun erotessa palveluksesta. Ei sillä nelihenkistä perhettä voinut elättää. Tykkimies – matemaatikko – haki siviilistä työpaikkaa ja sellaisen sai. Gustaf Ranin Oy palkkasi Leimun laskentapäällikökseen. Laskentapäällikkönä Leimu toimi seitsemän vuotta. Majuri evp täydensi opintojaan niin, että vuodesta 1952 aina vuoteen 1961 hänellä oli kelpoisuus kansakoulunopettajan virkaan. Tuohon aikaan syrjäkylien kouluilla oli opettajista pulaa. Sota vei paljon opettaja-ainesta – niitä lapsenkasvoisia nuoria vänrikkejä. Isomman ruusunapin ansainneet "vanhemmat vänrikit" korvasivat heidät - kokemus korvasi uuden tiedon - jos uutta tietoa oli - 

Huomio te – Sourun ja Tuovilanlahden koulua käyneet - muistatteko Jorma Leimu nimisen open - Vapaussoturi ja Rautaristin ritari. Kuulisin mielelläni hänen opettajan urastaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Vuokselta Viipuriin, sitten Kuusankoski, Kouvola ja Kotka

Keskiviikko 2.5.2018 - Markku Tomperi

Mannerheimin esikunnan suunnitelman mukaan punaisten pakeneminen Viipurin kautta Pietariin tuli estää valtaamalla Viipuri kaksipuolisella pihtiliikkeellä. Hyökkäykseen liittyi Raudusta ja Raasulista rajan suunnassa Terijoelle tapahtunut hyökkäys kaikkien Venäjältä Suomeen johtavien ylityspaikkojen valtaamiseksi. Näin tehden estettäisiin mahdolliset venäläisten apuhyökkäykset punaisten tueksi varmuuden vuoksi.

Viipurin valtauksen jälkeen Karjalan rintamalta saatiin irrotettua joukkoja Kymenlaakson valtaamiseksi. Jääkärikapteeni (pionieri) Unio Sarlinin komentama Karjalan 3. jalkaväkirykmentti sai käskyn hyökätä Lappeenrannasta Kouvolan suuntaan. Sarlin määräsi luutnatti Astolan tykkipatterilla ja yhdellä komppanialla vahvennetun pataljoonan valtaamaan Luumäen asemanseudun tavoitteena Taavetti.  Luumäellä taisteltiin 30.4. - 1.5.1918. Vapun aattona ja Vappuna Taavetissa paukkuivat aivan muut kuin ilmapallot ja kuohusi muu kuin olut – kaatuneiden määrästä arvioiden veri ei kovin kuohunut, vaan punaisten mielet. Heitä uhattiin myös pohjoisesta. Vastakkain oli molemmilla puolilla n 1200 miestä, kymmenkunta konekivääriä ja tykkipatteri. Taavetista pohjoiseen Savitaipaleelle johtavan tien suunnassa valkoisten pataljoona Förberg oli vastakkain punaisten kanssa Huopaisen salmella. Se oli paha sivusta-uhka punaisten Luumäen joukolle. Rintama jämähti Luumäelle.

Punaiset olivat jäämässä saarroksiin Kymenlaaksossa. Monelta urhealta Heinolassa, Hillosensalmella ja Tuohikotissa taistelleelta punakaartilaiselta loppui usko voittoon kun he vetäytyivät Kouvolan alueelle. Sadat miehet heittivät kiväärinsä ja punaisen käsivarsinauhansa Kymijokeen, Lappalanjärveen ja välivesiväylään luikkiessaan Kouvolassa, Voikkaalla tai Kuusankoskella sijainneeseen kotiinsa. Punaisten viimeiset Kouvolan pääpuolustusasemat nojasivat Kymijokeen Lappalanjärven molemmin puolin – Harjussa ja Jokelassa.

Jalkaansa haavoittuneen Aleksei Osipovin ”testamentti” Harjun asemalaiturilla 2.5 1918:

”Taistelkaa ensin itsellenne jonkunlaiset rauhan ehdot – ette ehkä tiedä mikä teitä odottaa, mutta minä tiedän, ja siksi he eivät minua koskaan elävänä käsiinsä saa.”  Suomalaisen Venäjän armeijassa aliupseeriksi nousseen I MS:n sankarin, sittemmin Kymen rintaman punakomentaja Aleksei Osipovin elämä päättyi itsemurhaan Haminan edustalla olevassa pienessä Majasaaressa, muutama päivä Harjun puheen jälkeen.

Kenraalimajuri Linder – johdossaan Savon rintaman joukot, Sarlinin jalkaväkirykmentti ja Länsirintamalta alistettu Pohjois-Pohjanmaan rykmentti, n  5 500 miestä ja kolme nelitykkistä patteria – kirjoittaa muistelmissaan: ”Kymenlaakso vapautettiin suomalaisten joukkojen toimesta toukokuun 1. päivän klo 00.00 ja toukokuun 4. päivän klo 8:n välisenä aikana, toisin sanoen 80 tunnissa.”

Operaatiossa auttoi valkoisten panssarijuna ”Karjalan pelastaja”, joka tuli Kannakselta valkoisten hallinnassa olevia pohjoisia ratoja pitkin Lahden kautta Kouvolaan ja lähti sieltä etenemään taisteluvalmiudessa kohti Kotkaa 3.5. illalla n 23. Satametrinen Kymijoen ylittävä Korian rautatiesilta oli syystä tai toisesta jäänyt punaisilta räjäyttämättä. Sotaretkellään Rautuun, Raasuliin ja Viipuriin ”Karjalan pelastajaan” oli kytketty sotasaaliina Kavantsaaressa saatu ”Ukrainski Revolutsija” nimisestä ps-junasta irroitettu ehjä ja oikea tykkivaunu. Junan kerrotaan olleen pelottavan näköinen ja tulivoimainen. Junan perässä eteni tavarajuna, jossa oli majuri Pellin pataljoona.

Inkeroisten asemaa lähestyessään aamuyöllä 4.5. ps-juna ja sen siivillä etenevät yhtenäisissä uniformuissa ja kypärin varustetut valkoiset saivat punaiset repimään käsivarsinauhansa, heittämään aseensa pois ja nostamaan kätensä ylös. Täydellinen kapitulaatio laukaustakaan ampumatta. Pellin ei tarvinnut jalkauttaa pataljoonaansa.

Radan suunnassa Kouvola - Kotka maantiellä eteni luutnantti Erik Malmbergin johtama n 200 miehinen polkupyörin liikkunut osasto. Tämä oli eversti Londe'nin idea - hän oli käskenyt evakuoida kaikki käyttökelpoiset polkupyörät Voikaa-Kuusaa-Kouvola alueelta Valkealan kirkolle. Loden organisoi saksalaisen mallin mukaan polkupyöräjoukon. Kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen Suomen Armeijan pp-osasto. Malmberg oli ”ruotsalaisfuriiri”, joka talvella oli johtanut Heinolan suunnalla hiihtokomppaniaa. Siitäkö Polkupyöräpataljoonien tunnus – polkupyörän etupyörä ja päällä sukset ristissä.

Kotka antautui taistelutta 4.5.1918 aamulla. Kotkan Kaartin Naiskomppania ampui ilmaan muutamia mielenosoituslaukauksia. Asemalta ja satamasta saatiin suuri sotasaalis. Vangeiksi joutui n 4000 punakaartilaista.

Nyt alkoivat vihan viikot – Kuusankoskella ja Voikkaalla Valkoisten pikaoikeudet tuomitsivat teloitettavaksi sotasurmaselvityksen perusteella ainakin 275 punakaartilaista.

Savon rata Pieksamäeltä Kotkaan oli vapautettu - mutta ei pitkään aikaan liikennöitävissä. Hillosensalmen ja Harjun rautatiesillat oli tuhottu.

Tuhannet eliittiin kuuluneet kaaderipunakaartilaiset johtajineen pakenivat laivoilla Viipurista, Haminasta ja Kotkasta Pietarin alueen satamiin. Heidät otettiin vastaan avosylin ja suukotellen venäläiseen tapaan. He, heidän omaiset ja jopa lapset manipuloitiin "kostamaan" valkosuomalaisille - tavalla tai toisella. Koston saavutuksia olivat "Läskikapina" ja erityisesti "Terijoen hallitus" osana meidän tuntemaa Talvisotaa - Sehän oli edesmenneen itäisen naapurin historian mukaan vain "rajaselkkaus"

Kommentoi kirjoitusta.

Veevee veeve vevee vituksi män Vääksy - Vierumäki - Voikoski

Torstai 26.4.2018 klo 1:33 - Markku Tomperi

Tampereen valloitus ja saksalaisten maihinnousut Hankoon ja Loviisan tekivät lopullisen käänteen sotatoimissa valkoisen armeijan – hallituksen joukkojen – eduksi.

Sydän Suomessa valkoiset etenivät Päijänteen molemmin puolin kohti Lahtea. Punaiset vetäytyivät ja suojasivat vetäytymistään taistellen edullisissa maastoissa – yleensä kylissä, joissa tiet risteytyivät, järvikannaksilla ja jokien ylityskohdissa. Näin on myös nykyään.

Aloite oli nyt Mannerheimin joukoilla – asevelvollisia oli koulutettu parisen kuukautta, heitä johtivat Saksassa koulutetut ja sotakokemusta saaneet jääkärit, mutta ylin päällystö oli vanhoja ryssän upseereita, ruotsalaisia ja saksalaisia ammattisotilaita. Kokemusta, osaamista ja taitoa oli. Kieliongelmiakaan ei päällystön kesken ollut – ja alijohtajina olleet jääkärit osasivat suomea, saksaa ja ruotsia – tarpeeksi. Kuten punakaartin nokkamiehet ja venäläiset vallankumoukselliset keskenään – suomea ja vennäätä.

Valkoisessa Armeijassa tehtiin maamme ensimmäinen merkittävä organisaatiouudistus huhtikuun aikana. Siirryttiin erillisistä komppanioista, suojeluskuntien paikalliskomppanioista ja ”sissipataljoonista” rykmenttikokoonpanoon. Muutos aiheutti runsaasti joukkojen siirtoja ja johtosuhdemuutoksia. Välttämättä uudistus ei tehostanut toimintaa, eikä muutoskäskyjä toteutettu käsketyssä ajassa. Joka tapauksessa uudistus mahdollisti Mannerheimin ja hänen rintamaesikunnissaan painopistemäisemmän suunnittelun sotatoimiin ja erityisesti huollon järjestelyihin.  Takaa-ajossa valkoisten ratsu- ja rakuunajoukoilla sekä suojeluskuntien ratsuin liikkuvilla ”lentävillä” oli merkittävä rooli tiedustelussa, mutta myös itse taisteluissa. Jääkäriluutnanti Antero Svensson ”motitti” Tuuloksessa Tampereelta ja Hämeenlinnasta pakenevat punakolonnat kk-eskadroonallaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Antero_Svensson

Virolaisen majuri Kalmin johtama ratsastava pataljoona puolestaan iski Lahteen, Vääksyyn http://www.asikkalanhistoriaa.fi/page3/page230/page269/page269.html  ja Vierumäelle.

Tampereen valloituksen jälkeen alkoi punaisten vetäytyminen kohti heidän päätukialuettaan – Kymenlaaksoon ja Karjalan kannakselle – Vuoksen länsipuoliselle alueelle. Pelkistetysti tukialueen länsiraja nojasi Kymijokeen Heinola – Koskenniska- Kimola - Jaala – Voikkaa – Koria – Myllykoski – Kotka. Pohjoisraja kulki Jaalasta Vuohijärven kautta Savon radalle Hillosensalmelle ja Voikoskelle. Sieltä pienen Salpausselän pohjoispuolitse erämaavesistöihin nojaten Valtolaan (nykyisen Pahkajärven ampuma-alueen pohjoispuolelle) ja edelleen Savitaipaleelle – Saimaa – Vuoksi – Raasuli. Punaisten viimeisellä tukialueella olivat sen hallussa seuraavat kaupungit/kauppalat: Kotka, Hamina, Kouvola ja Viipuri.

Valkoisten lyödessä kättä Lahdessa Loviisan radan suunnassa edenneen saksalaisjoukon kanssa, joutui punaisten Keskinen rintama saarrostusvaaraan Heinolassa ja Voikoskella. Lahtareiden painostus Savitaipaleelta kohti Taavettia oli myös kasvamassa.

Lahden ja Heinolan punakaartien pääosat vetäytyivät Vierumäelle. Se oli tärkeä risteyskohta, joka oli pidettävä kunnes joukot saataisiin sen kautta kohti Kouvolaa Kymijoen taakse. Koskenniskalla olisi vastaanottamassa Jaalan punakaarti vahvennuksineen linnoitetuissa asemissa.

Ryhmä Tapola sai käskyn hyökätä Vierumäelle 20.4.18. Hyökkäys aloitettiin auringon noustessa kello viisi. Punaisten mies- ja aseylivoimasta huolimatta Tapolan n 450 miehinen joukko valtasi Vierumäen ja sen jälkeen miehitti myös Heinolan 21.4. päivän aikana.  Kerrotaan, että nykyisen Heinolan ”Woodsin” teollisuusalueella silloin olleen Kollin sahan lautatarhaan olisi haudattu jopa 300 punakaartilaista, joista pääosa kaatui Vierumäellä – joukossaan taistelun jälkeen pika-oikeudessa tuomittuja naiskaartilaisiakin. Paikallisten kertomuksissa on käytetty jopa ilmaisua ” Vierumäen verilöyly” – todenperäisyys on tutkimisen arvoinen.

Lahden ja Heinolan kaartit vetäytyivät Kymijoen itäpuolelle Jaalan Koskenniskalle, Kimolaan ja Jaalaan.  Valkoisten sysmäläiset seurasivat ja pitivät kosketuksen. Rintama jämähti Kymijoelle.

Lahden punakaartin käsky kuten koneella on kirjoitettu, eli virheet eivät ole tämän kirjoittajan:

”Kouvolan sota osaston määräyksestä on teitän heti tehtävä seuraavat joukkojen siirrot. ne 2 kompp jotka ovat uimilassa ovat siirrettävät. jaalan kirkolle ja Haminan II kompp on siirrettävä sieltä Kouvolaan ja se tykistö mitä uimilassa ne 2 pientä haupitsia on siirrettävä jaalaan ja peräännyttäessä uimilasta olisi kaikki sillat ja muut viholliselle hyödylliset paikat hävitettävä”

Kosken niskalla 25/4 – 18. Rintama Esik puolesta, Punaisen Rintama Esikunta Lahden rykmentin

J.Hagert            O.Korpiranta

I

ivari Kitunen   (Leima)”

Heinolan valtauksen ja Vierumäen taistelun jälkeen Tapolan joukot siirrettiin Mäntyharjun lohkolle ja näin tehden saatettiin loppuun Etelä- Savon rykmentin käsketty perustaminen. Mäntyharjulla tapahtui joukon vaihto. Siellä olleet pohjoissavolaiset pääsivät omaan rykmenttiinsä – Pohjois-Savon rykmenttiin. Se siirrettiin Pieksamäki – Varkaus – Savonlinna – Elisenvaara – Rautu  Raasuli rataa myöten Karjalan rintamalle.

Etelä-Savon rykmentti ryhtyi hyökkäämään Savon radan suunnassa - välitavoitteena Kouvola, tavoitteena Kotka.  Ensin on lyötävä Voikoskella ja Hillosensalmella olevat punaiset.

Voikoskelta punaiset vetäytyivät samanlaisella käskyllä kuin edellä 25.4. – mutta vain Hillosensalmen maastollisesti hyviin asemiin. Heillä oli riittävästi ampumatarvikkeita, miehiä ja panssarijunakin. Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että Voikoskella toimi Punaisen Ristin sotasairaala lääkäri Mauno Vannaksen johdossa sodan alusta lähtien. Vannaksen päiväkirjamerkinnät ovat merkittäviä lähteitä Savon radan sotatapahtumien dokumentaatiossa. Vannas kirjoittaa, että 24.5. punaisten kaikki tykit ampuivat kuin viimeistä päivää Mouhun suuntaan – kuuluu huutoja ”sama tähtäin – vielä kolme kertaa”

Osipovin ”panssarijunarykmentti” irtaantui Voikoskelta taistelutta 25/26.4 välisenä yönä junillaan. Jääkärivänrikki Karan n 300 miehinen konekivääreillä ja kahdella tykillä vahvennettu komppania valtasi Voikosken teollisuuskylän marssimalla sinne aamulla 26. huhtikuuta 1918. Asemarakennus oli palanut, nuorisoseuratalo räjäytetty säpäleiksi ja ratapiha laitteineen oli tuhottu räjähteitä käyttäen.

Kara jatkoi eteenpäin radan suunnassa – hänen kärkijoukkonsa sai tulikosketuksen punaisten etuvartioon nykyisen Orilammen lomakylän kohdalla. Punaisten salmen pohjoispuolella ollut partio vetäytyi pikaisesti salmen toiselle puolelle ja räjäytti rautatiesillan. Sen jälkeen Karan kärki sai päälleen kivääri- ja tykkitulta. Ja jonkin ajan kuluttua näyttämölle ilmestyi itse piru – panssarijuna. Hyvää se, ettei sekään salmea enää ylittänyt.

Valkoisten Eklund ja Spåre eivät onnistuneet Hillosensalmen sillan räjäyttämisessä helmikuussa. Pyroksyylilaatikot jäivät silloin ratapenkan rantaan. Ties vaikka punikit käyttivät noita samoja. Tutkimusten mukaan itse Osipov oli räjäytyspartiossa ja haavoittui joko Karan kärjen tulesta tai sillan räjäytyksen sirpaleista – jalkaan.  Mauno Vannaksen päiväkirja kertoo, että Osipov kävi hoidattamansa jalkaansa 28.4. Siikakoskelle siirtyneessä Punaisen Ristin ”ambulanssissa” – Vannas kertoo, että luoti sääressä ja lisää Osipovin sanoneen: ”sota loppuu pian”  Osipovin haavoittumisen johdosta joukon johtajaksi määrättiin kotkalainen Matti Talonpoika. Hän oli ollut Osipovin opissa koko sodan ajan ja vastannut Savon radan joukkojen huollosta – huoltopäällikkö – ja oli myös jonkin aikaa Kouvolan sotaneuvoston jäsen. Eli ilmeisesti punaisten ”sinisen kirjan” mukaan komentajan sijainen ainakin siihen asti kun Ali Haapalaisen johtama punaisten yleisesikunta ja sen komentotoimisto toisin määräisi.

Etelä-Savon rykmentin komentaja ev Londe’n käski Karaa hyökkäämään Hillosensalmelle. Kara antoi palautetta – tarkoitatteko, että määrään joukkoni uimaan, jää ei kestä – Karan kärjen ja Talonpojan etuvartion väli on n 400 metriä. Oli turhaa tuhlata ”kolmen linjan” kiväärien patruunoita – molemmin puolin. Kerrotaan, että ropakantasotaa käytiin huutamalla. Kara: Lähtekää jo pois sieltä, Viipuri on jo vallattu. Talonpoika: Montako teitä on?  Kara: ei paljon, vain kuusituhatta. Talonpoika: Kohta tulee kaikille paketti – ja tykkitulta tuli. Punaiset vetäytyivät Hillosensalmelta, Koskenniskalta, Jaalasta, Vuohijärven länsirannan Mäkelästä ja Iitistä Vapunaaton vastaisena yönä. Niin oli tehtävä, koska valkoiset olivat lyöneet punaisten vahvan puolustusaseman Tuohikotissa 29. huhtikuuta. Tie Selänpään asemalle aukesi.  Talonpojan porukalla oli vain tunteja aikaa – junalla Kouvolaan. Uhka ei tullut pohjoisesta vaan idästä, sillä Hillosensalmen sillan hävitys estäisi Valkoisten junien käytön …. viikoiksi.

Kommentoi kirjoitusta.

Tuli tauko ? mutta ei tulitaukoa - organisaatiouudistuksia - punaista graniittia, kalkkikiveä ? ja kivihiiltä

Keskiviikko 11.4.2018 - Markku Tomperi

Rautatiesota jumittui Savon radan suunnalla tasan sata vuotta sitten. Veriset draamamme esitettiin Suomen pääteattereissa, Tampereella ja Helsingissä. Valkoisten kulisseissa tehtiin organisaatiouudistuksia. Itsenäisistä komppanioista, pataljoonista ja lentävistä osastoista muodostettiin rykmenttejä. Ne nimettiin maakuntien perusteella. Niissä oli kolme pataljoonaa, jossa kolme komppaniaa ja kuularuiskukomppania. Tykistö, viesti ja säbööri (pioneeri) olivat ylijohdon alaisia.  Heinola ja Voikoski olivat punaista graniittia. Niihin ei valkoisten kalkkikiven happohyökkäys kyennyt vaikuttamaan – vielä.

Arvoisa lukija. Palaan tähän päivään.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) kertoi hallituksen päätöksestä, että Suomessa astuu voimaan laki, joka kieltää kivihiilen käytön vuonna 2029. Kivihiiltä käyttävät voimalat saavat verorahoilla tukea muutokseen, jos luopuvat sen käytöstä vuoteen 2025 mennessä. Totean, että Tiilikaisen puhe on mielestäni täyttä tuhkaa.

Tiilikainen,  joka oli keskustan rakkikoira ed Kataisen hallituksen pääoppositiopuolueessa näyttää petaavan jatkopestiään ex-vihreänä ja kokeneena ministerinä seuraavankin hallituksen ministeriksi. Seuraavan hallituksen tunnustelijataistelijaparina saattaa olla ”viherkeppulit” – takanaan vassarit ja apuvapisijana hurrit. Ja ristittyähän sen pitää olla. Mikä väri tulee siitä,  kun sekoittaa apilan lehden vihreää ja suojeltavan luonnon vihreää ja sateenkaarta ja pikkuisen punaista ja ristillisten väriä – vaikeaa. KD – kristillisdemokraatit – Kristuksesta tulee mieleen veri eli punainen, demokratiasta sateenkaari – eli Kansainvälisen osuustoimintaliikkeen satavuotiset värit.  KD:lle,  ei kannata ottaa – ne valtasi ….

Arvoisa lukija. Mieti ja tutki, mitä kivihiili on. Mieti ja tutki, mitä öljy on. Molemmat oman maapallomme tuotantoa meille - ihmisille. Ei mitään ympäristömyrkkyjä – vaikka niin annetaankin green-anarkastien taholta ymmärtää. Oleellista on se, miten noita maa-äidin energioita käytetään.

Mielestäni näyttää siltä, että Tiilikaisen esittämä linjaus on viesti kivihiilen myyjille (Venäjä, Puola, Saksa) siitä, että ostomme vähenee. Ilmaston lämpenemisen eston kannalta ilmoituksella ei ole mitään merkitystä - globaalisti.

Öljyä, kivihiiltä, puuta, turvetta, palavaa kiveä, vesivoimaa, aaltovoimaa, tuulivoimaa ja jopa uraanivoimaa – jotka kaikki ovat AURINKOVOIMAA – tarvitaan tämän maailman tappiin asti – ja lopuksi siihen, että ihmisen ”siemen” matkaa maailmankaikkeudesta löydetylle paratiisimme kaltaiselle taivaan kappaleelle. Kuten on jo meidänkin kohdalla tapahtunut.

Kaikki on kirjoitettu ”tähtiin” – tähdistä tulimme, sinne on meidän matkattava – ihminen on löytöretkeilijä – Jumalan armosta.

Kommentoi kirjoitusta.

Tampereelta Savon radalle ja Heinolaan - päätä punamultaseinään

Perjantai 6.4.2018 - Markku Tomperi

Voikoski oli vahvasti punaisten hallussa. Sinne oli turha yrittää enää Mouhulta radan suunnassa tai koukaten lännestä. Näin ollen päätettiin koukata idän kautta. Mutta sitä ennen pitäisi lyödä punaiset Turkin kylästä, Västäräkistä ja Valtolasta. Tiedustelun perusteella arvioitiin, että Valtolassa on pari komppaniaa, eli 200 punikkia. Turkissa ja Västäräkissä 300 kummassakin.

Kun nuo oli lyöty tai ainakin sidottu, niin kaikin irrotettavin joukoin iskettäisiin Voikoskelle idästä. Tähän hyökkäykseen liittyisi hyökkäys myös radan suunnassa Mouhulta Voikoskelle.

Voimasuhteet olivat kutakuinkin tasan. Valkoisilla n 900 miestä, 6-8 konekivääriä, mutta ei tykkejä. Punaisilla 800 miestä, 6-8 konekivääriä ja kaksi tykkiä. Pääteltiin, että hyökkäämällä sarjassa on saavutettavissa aina paikallinen ylivoima. Liike ja yllätys korvaisi punaisten tykkiylivoiman.

”Valtolan ja Kinnin kylän välillä oleva vihollinen on tuhottava ja hyökkäystä Voikoskelle on valmistelta!” käski kenrmaj Löfström kapteeni Rappen esittämän suunnitelman päätteeksi 5.4.18 illalla Varpasten pysäkille ajetussa esikuntavaunussaan.

Valtolaan hyökättäisiin yht’aikaisesti kolmelta suunnalta. Ryhmä Spåre pohjoisesta tien suunnasta. Ryhmä Cronsted idästä Nuolijärven takaa ja Ryhmä Vasunta etelästä. Vasunta oli Kyminlaakson pataljoonan päällikkö – toimittaja Vasunta. Johtokeskus perustettiin Kinnin kylään. Reservinä oli Kuopion 4.komppania Varpasessa. Siellä oli myös ammusvarasto ja ambulanssijuna.

H-hetkeksi käskettiin 6.huhtikuuta kello 4. Tunnussana oli Suomi-Saksa.

Hyökkäysvalmisteluja ja siirtymistä lähtöasemiin ei kyetty salaamaan. Punikit olivat linnoittautuneet kylien kivinavetoihin, kuten valkoiset muutamaa viikkoa aikaisemmin samoissa kylissä. Kartalla hyvin suunniteltu operaatio ei sujunutkaan yhtä hyvin kuin kaikki nykyään eräässä vieraskielisessä kartanossa. Valkoiset kokivat suuret johtajatappiot heti alkuunsa kevät auringon hohtaessa hangilla. Vasta pikakoulutuksesta tulleet rekryytit joutuivat pakokauhuun tykkitulessa. Illalla n klo 21 Löfström käski vetäytyä Kinniin ja Varpaseen. Jäähtynyt riisivelli lohdutti päivää – hieman.

Huhtikuun 7.päivänä nousi Loviisassa maihin saksalainen prikaati, johtajanaan eversti Otto von Brandenstein. Prikaatin tehtävänä oli katkaista Lahti – Kouvola rata Uudessakylässä ja Kausalassa. Sivusta länteen suojattaisiin hyökkäämällä Kotkaa kohden.

On tutkimuksen aihe selvittää se, että liittyikö Heinolan kolmas hyökkäys 9.4. edellä kerrottuun saksalaisten operaatioon. Joka tapauksessa eversti Loden joukkoineen löi taas päänsä punamultaseinään. On käsittämätöntä, että yritetään kolmannen kerran rintamahyökkäystä hyvin varusteltuja asemia vastaan ilman tykistöä ja samalla kaavalla.

Järvimäen johtamilla punaisilla ei ollut missään vaiheessa päivän aikana mitään hätää torjua valkoisten ohutta ”ketjuhöökiä” kymmenellä kuularuiskulla ja kolmella tykillään - ja 1000 kiväärimiehellä. Lodenilla oli 700 miestä, kuutisen konekivääriä ja se vanha jääkärivääpeli Trondin kanuuna.

Kommentoi kirjoitusta.

Ratkaisutaistelut Tampereella

Tiistai 3.4.2018 - Markku Tomperi

Sisällissodan päärintama oli läntisessä Suomessa - Satakunnassa ja Hämeessä.

Valkoisten elinehtona oli pitää hallussaan rautatieyhteys Vaasasta Seinäjoen kautta Haapamäelle ja edelleen Jyväskylän kautta Pieksamäelle. Tähän ajatukseen liittyi Savon Rautatiesota, joka ulottui Antrean kautta aina Rautuun. 

Vastaavasti punaisten tavoitteena oli saavuttaa Haapapamäki ja Pieksamäki, mutta myös edetä Vuoksen yli ja ottaa haltuu Antrean ja Raudun välinen ratayhteys. Punaiset aloittivat päähyökkäyksen Tampereelta kohti Vilppulaa, joka oli välitavoite - sen jälkeen olisi edetty Keurusselän kahtapuolen kohti Haapamäkeä. Valkoisten asemat pitivät Vilppulan koskella ja sen turvin valkoiset ryhtyivät vastahyökkäykseen Jämsän kautta, joka saavutti voiton Länkipohjassa. Tässä taistelussa kaatuivat Lapuan lumijyrät, isä- ja poika Laurila. Voitto Länkipohjassa avasi tien Orivedelle. Saman aikaisesti saatiin voitto myös Kurussa -Näsijärven länsipuolella. 

Punaiset vetäytyivät kaikkien Tampereelle johtavien ratojen suunnassa - pääasiassa junilla - Tampereelle, joka joutui saarroksiin, kun valkoiset etenivät idästä Kangasalalle ja edelleen Lempäälään 22.3. - 23.3.18. Pari päivää myöhemmin valkoiset olivat jo Tampereen esikaupungissa Messukylässä. Verisenä Kiirastorstaina 28.3. valkoiset olivat jo kantakaupungin reunoilla.

Rynnäkkö kaupunkiin alkoi aamuyöllä 3.4.1918 tykistövalmistelulla. Samaan aikaan nousi maihin Hankossa kenraali Rudiger von Golzin johtaman saksalaisen Itämeren divisioonan etuosastot. Divisioonan vahvuus oli 9500 miestä. Taisteluja Tampereesta käytiin kolme vuorokautta lähes tauotta ja 6.4. suuria tuhoja kärsinyt Tampere antautui. Taisteluissa kaatui n 1800 punaista ja heitä jäi vangiksi n 11 000.

Tapio Tampereella ja saksalaisjoukon maihinnousu pakotti punaiset vetäytymään Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja Pirkka-Hämeestä kohti itää. Kymenlaakso oli vahvasti vielä punaisten hallussa aina Viipuriin saakka.

Kommentoi kirjoitusta.

Sankarihautausperinne syntyi Vapaussodan aikana

Torstai 29.3.2018 - Markku Tomperi

Hiljaisen viikon aikana on kohdallaan valottaa kaatuneiden käsittelyä satavuotta sitten käydyssä sisällisodassa. TT Juha Poteri on väitellyt teologian tohtoriksi 2009 aiheenaan:

” Sankarihautaus Vapaussodassa – valkoisten kaatuneiden hautaaminen Suomessa vuonna 1918” - alla oleva blogi pohjautuu em väitöskirjaan.

Poterin tutkimuksen mukaan sankarihautaamiseen liittyviä elementtejä alkoi liittyä kaatuneiden hautaamiseen jo helmikuun alussa ainakin Pieksamäellä, Luodolla ja Kokkolassa, joissa kerrotaan ammutun kunnialaukauksia hautaanlaskun aikana. Kristiinassa suojeluskuntalaiset asettuivat kivääreineen vartioon jopa alttarin eteen. Suomen lippua tai suojeluskuntien lippuja käytettiin arkun verhoamiseen hyvin yleisesti. Hautajaispuheita julkaistiin täydellisenä ainakin Sortavalassa ja Vaasassa. Puheissa kehotettiin ”kukistamaan sortajat ja kavaltajat, vaikka henki menisi”, mutta samalla myös rakastamaan vihollista – punaisten kapina tuomittiin, mutta ei kehoitettu kostoon. Pappien puheissa tuotiin esille myös kapinan jälkeinen aika – yhteiskuntaa tulee rakentaa yhdessä. Vihollisesta toivottiin tulevan vielä ystäviä.

Virsistä yleisimmät olivat ”Jumala ompi linnamme” ja ”Oi herra siunaa Suomen kansa” - myös Ateenalaisten laulua veisattiin tai lausuttiin. Sankarihautajaiskäytäntö vaakiintui helmikuun loppuun mennessä.

Valkoisten Savon Rintaman keskeiset esikuntakaupungit olivat Savonlinna, Joensuu, Jyväskylä, Mikkeli ja Kuopio. Kuopio oli edellisistä kaupungeista väestöllisesti suurin, yli 18 000 asukkaallaan. Sen maalaiskunnassa, jonka pappila oli heti rautatieaseman takana, oli saman verran asukkaita kuin itse ruutukaavakaupungissa.

Ensimmäiset sotilashautajaiset järjestettiin Savonlinnassa, jossa haudattiin kolme kaatunutta ja Joensuussa, jossa haudattiin viisi kaatunutta 17.helmikuuta 1918. Muutama päivä myöhemmin samansuuruisia yht'aikaisia sankarihautauksia pidettiin myös Jyväskylässä ja Mikkelissä. Kuopiossa järjestettiin 27. helmikuuta yhdeksän kaatuneen hautajaiset. Ne olivat siihen mennessä pidetyistä suurimmat. Viivästystä Kuopion sankarihautaukseen aiheutti paikan valinta. Aluksi paikaksi suunniteltiin Piispan puistoa, mutta sitten päädyttiin uudelle hautausmaalle. Kuopion Sotilaspiirin esikunta perusti rahankeräystoimikunnan 18.2.18 muistopatsaan pystyttämiseksi kaatuneille. Päätetyn hautajaispäivän lähestyessä esikunta kuulutti sanomalehdissä, että hautajaisten aikana tulee kaikki kauppaliikkeet sulkea kaupungissa. Tässä hautaamisessa siunattiin ja laskettiin maa-äidin lepoon ”sotilaallisen kaavan” mukaan seuraavat taisteluissa kaatuneet:

- kuopiolainen lääketieteen kanditaatti Lauri Pöyhönen, kaat Kuopiossa

- kuopiolainen lyseolainen Tauno Rissanen, kaat Kuopiossa

- uukuniemeläinen jääkäriasiamies Väinö Jankko, kaat Kuopiossa

- lapinlahtelainen konstruktööri Urho Kauppinen, kaat Kuopiossa

- lapinlahtelainen työnjohtaja Antti Nissinen, kaat Kuopiossa

- varkautelainen, tilanomistaja Helge Nykopp, kaat Varkaudessa

- maaninkalainen talollisen poika Eero Väänänen, haav Mäntyharjulla, kuollut Mikkelin sairaalassa

- imatralainen konttoristi Holger Palme'n, haav Joutsenossa, kuollut Sortavalan sairaalassa

- pieksamäkeläinen lääketieteen ylioppilas Mathias Ottelin, haav Pieksamäellä, kuollut Kuopion läänin sairaalassa

Hautajaiset alkoivat sotilaspiirin esikunnassa, joka oli Teollisuuskoululla, vuoden 1776 lippua jäljitelleen Savon jääkärirykmentin lipun vihkimisellä. Hautajaissaatto lähti Teollisuuskoululta kohti Tuomiokirkkoa, johon omaiset ja osallistujat olivat kokoutuneet. Suojeluskuntalaiset kantoivat yhdeksää arkkua olkapäillään jonossa – kuusi miestä arkua kohden ja heidän rinnallaan kiväärit olallaan toiset kuusi suojeluskuntalaista – 12 miestä kaatunutta kohden. Kantajien jäljessä marssi torvisoittokunta, joka soitti Chopinin surumarssia. Soittokunnan perässä tulivat kaksi Leijonalippua, juuri vihitty Savon jääkäreiden lippu, koulujen toverikuntien liput ja sotilaspiirin esikunnan osasto. Kadun varsilla oli runsaasti yleisöä ja järjestyksenvalvojina suojeluskuntalaisia, jotka seisoivat hattu kädessään rinta kulkueeseen päin.

Kun arkut oli kannettu Tuomiokirkon kuoriin, lauloi mieskuoro ”Mä kuljen kohti kuolemaa” - jumaluusopin tohtori, kirkkoherra B.H. Päivänsalo siunasi ruumiit neljän papin avustuksella.

Omaisten tervehdysten jälkeen mieskuoro lauloi virren ”Mä että täältä erkanen” - hautajaissaatto poistui päinvastaisessa järjestyksessä – liput ja esikunta keulassa – uudelle hautausmaalle, johon oli kaivettu joukkohauta. Kun arkkuja laskettiin, niin torvisoittokunta soitti Savolaisen laulua. Kunniavartiosto ampui kolme yhteislaukausta. Mieskuoro lauloi soittokunnan säestyksellä Suomen laulun ja Ateenalaisten laulun – lopuksi yleisö lauloi Maamme-laulun, jonka jälkeen saattoväki poistui Porilaisten marssin soidessa. Kerrotaan lasketun, että ainakin 10 000 ihmistä seurasi Kuopion ensimmäistä Sankarihautaustoimitusta sen jossakin vaiheessa.

Päivänsalo lainasi siunauspuheessaan Paavalia: ”Elämä on minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto” - hän päätti koskettavan puheensa lohdutukseen: ”Siellä siis tapaavat omaiset elävän poikansa ja veljensä. Kyyneleitä ei siellä enää ole. Sota on silloin päättynyt”

Rauhallista Pääsiäistä

Kommentoi kirjoitusta.

Apulantaa Heinolasta Lusiin

Perjantai 23.3.2018 - Markku Tomperi

Pyydän valistuneilta lukijoilta anteeksi sitä, että leikittelen Juicella "Heinolassa jyrää" otsikolla ja Heinolan särmikkäältä uuden nuorisomusiikin aloittaneella Apulanta yhtyeen nimellä - Juicella eikä Apulannalla ole mitään tekemistä satavuotta sitten tapahtuneissa.... - vai onko?

Päijänteen ja Lusin lohkon komentajaksi määrättiin Hämeen rintamalta eversti Georg Londe'n. Londe'n oli Tsaarin armeijan sotilas - Mannerheimin luottomies. Hän oli siirtynyt Venäjän valkoisten puolelta Suomeen - kabinettiupseeri, mutta taitava ratsastaja ja hevosmies. Todennäköisesti muutakin. Uusi esimies närästytti jääkäriupseereita - erityisesti komppanian päälliköitä Karaa ja Kemppiä.

Ev Lode'n päätteli tilanteen kehittymisen oikein. Punaiset tekevät yleishyökkäyksen Päijänteen ja Lusin välillä. Tavoitteena ollee Lusista Mäntyharjuun menevän tien haltuun otto - nyk vt 5 linjaus.

Punaiset käynnistivät hyökkäyksen 23.maaliskuuta 1918 yht'aikaa monessa kohdassa.  Painopiste oli jääkäriluutnantti Einar Wichmannin komppanian puolustuskeskus Rieveljärven itäpuolella olevalla kannaksella. Heinolan taitava ja arvostettu punapäällikkö Järvimäki komensi joukkonsa eliitin iskemään Wichmannin asemia vastaan joka päivä 23.-29.3. 1918 välisenä aikana. Läpimurtoon tähtäävään hyökkäykseen liittyi Lusin kylää puolustavien valkoisten sitominen puolustustaisteluun niin, ettei sieltä voitaisi irroittaa joukkoja Wichmannin tueksi. Se onnistui - valkoisten komentaja Lode'n oli hädissään - hän pyysi lisää joukkoja puhelimella lohkonsa tueksi 28.3. rintamansa esikunnasta Mikkelistä: "Mäntyharjun ja Lusin rintamien välinen tie on suuressa vaarassa" Apua ei tarvittu, Wichmanin komppania ei väistynyt asemistaan - Järvimäki ei onnistunut tekemään murtoa.

Huhtikuun toisena päivänä Järvimäki yritti vielä kerran ja rajusti.Suunnitelmana oli ottaa pihtiliikkeellä Lusin kylä haltuun. Hän jakoi joukkonsa kahteen yhtä suureen osastoon. Hänen tykistönsä - venäläisen Mohejevin kuusi kanuunaa ja kaksi haupitsia - moukaroisivat valkoisten Lusin asemia. Läntinen joukko iskisi puolustajan sivustaan ja itäinen vielä kerran Wichmannin asemiin. Wichmannin keskus kesti - läntisellä sivustalla taisteltiin kymmenisen tuntia.... punaiset vetäytyivät Heinolaan.

Mittakaava - noin tuhat miestä molemmilla puolilla kivääreineen ja yhtä monine konekivääreineen - patruunoista ei ole ollut puutetta - punaisilla oli täydellinen tykistön ylivoima.

Kommentoi kirjoitusta.

Savon radan vaihteet rikki

Tiistai 20.3.2018 - Markku Tomperi

Maaliskuun 20. päivänä punaiset hyökkäsivät Mouhun aseman vasemmalla sivustalla n 300 miehen voimalla usean kuularuiskun tukemana. Ukonvuorta puolusti Kajaanin Sissirykmentin ensimmäisen komppanian kaksi joukkuetta. UKK kirjoitti isälleen: " ,,, hyökkäys kohdistui ,,, Ukonkallioita vastaan ...aamulla n 11 aikaan,,, iltamyöhään saakka,,, sotkamolainen Kusti Hyvönen kaatui ja haavoittui Matti Tervonen ja Iivari Väisänen" - Ukonvuori oli maastoa hallitseva kohta - Kymenlaakson korkein kohta - 158,5 m merenpinnasta.

Punaiset uusivat hyökkäyksen 29. maaliskuuta - turhaan.

Maaliskuun lopulla saatiin Mäntyharjun lohkolle uusia asevelvollisia, pikakoulutettuja miehiä, niistä muodostettiin Mikkelin patajoonaan 4. ja 5. komppania. Mouhun asema-aluetta ja valkoisten puolustuslinjaa pommitettiin tykistöllä raskaasti, mutta linja piti. Ote erään savolaisoturin kotilomalla annetusta haastattelusta: "Outtako työ männynnä Moohulla etteenpäin? - kysyy lehtimies ja soturi vastaa: "Ee olla männynnä, eikä oo punasetkoan piässynnä. Siellä vuon vihhoo pittää jurnutettaan"

Kommentoi kirjoitusta.

Heinolassa jyrää - 15. - 16.3.1918

Torstai 15.3.2018 - Markku Tomperi

Lusin taistelua voidaan hyvällä syyllä sanoa taisteluksi, sillä se oli verinen koitos molemmille puolille. Hangille tuupertui yli sata valkoista, joista kaatuneina noin 70. Punaisten tappiot olivat vähintään samat. Punaisten tappioiden lukumäärää kasvatti ikävällä tavalla sotavangiksi joutuneiden karmea kohtalo. 27 antautunutta punakaartilaista oli teljetty yhteen riiheen. Heidän oma tykkituli sytytti riihen ja sotavangit paloivat. Molempien tappiot olivat yli 10 prosenttia.

Murtokohtaan iski saksalaisen yliluutnantti von Zedwitzin osasto. Taistelujen päätyttyä hän tarkasteli iltahämärissä aluetta yhdessä eversti Tunzelmannin kanssa – murtokohdassa näkyi mustia hahmoja ja tykkitulen iskemiä ja sen takaisella pellolla lantapattereita – Zedwitzin kerrotaan tokaisseen esimiehelleen – Sehen Sie Herr Oberst, die zanze Ebene voll Leichen! – katsokaahan herra eversti, koko aukea täynnä ruumiita.

Punaiset vetäytyivät Heinolan kaupunkiin allapäin. Lusin miehet halusivat lomalle. Heinolan kaartin komentaja Hannes Järvimäki ei lomia myöntänyt, vaikka yleinen käytäntö oli, että loma myönnettiin taistelutehtävän jälkeen, jottei miehet karkaisi. Järvimäen päätös johti pullikointiin ja meteliin, jossa oli jopa kapinan piirteitä. Näin ollen Järvimäki julisti ulkonaliikkumiskiellon ja asetti Jyrängön salmen sillan päähän kaksi kuularuiskua estämään karkaamiset – politrukin verta Järvimäessä. Johtajat saivat kaartilaiset komentoonsa ja ryhdyttiin kohentamaan varustuksia. Venäläinen tykistöupseeri Mohajev siirsi kaksi raskasta haupitsiaan Lahden suuntaan – selustaan – niiden tulella voitaisiin estää valkoisten koukkaus kaupungin eteläpuolelle.

Lusin sankari, yliluutnantti Karl von Zedwitz sai Tunzelmannilta tehtävän lyödä punaiset Heinolasta ja ottaa se haltuun. Täydennysten jälkeen hänellä oli edelleen käytössään n tuhat miestä, 8 konekivääriä ja jääkärivääpeli Trontin vanha 80 mm kanuuna.

Hyökkäyksen ideana oli koukata Ruotsalaisen (järven nimi) jään kautta Heinolan etelä puolelle yhdellä komppanialla, joka estäisi vetäytymisen Lahteen. Puhelinkuuntelutiedustelun avulla oli saatu selville, että Heinolan eteläpuolella on raskas haupitsijaos. Komppanian tuli tuhota sen miehistö hyökkäyksellään. Itse kaupunkiin edettäisiin laajassa kaaressa – ilman painopistettä. Trontin kanuunan tehtäväksi jäi H-hetken merkkituli ja punaisten herättäminen. H-hetki oli käsketty 15.maaliskuuta kello 8. Ja sehän ei pitänyt nytkään.

Punaiset eivät odottaneet valkoisten hyökkäystä näin pian Lusin jälkeen. Heidän tiedustelunsa petti. Siepatussa puhelinkeskustelussa klo 8.30 Järvimäki kertoo Lahden esikunnalle, ettei lahtareista ole mitään havaintoa Heinolan lähipiirissä. Kymmenen minuuttia tuon jälkeen Heinolan tehtaan höyrypilli vihelsi yleishälytyksen. Ruotsalaisen jäällä oli nähty lahtareiden rekiletka, joka eteni kaupungin eteläpuolelle. Haupitsijaos avasi tulen ennalta suunnitellulle alueelle ja läheisestä saaresta alkoi kivääritulitus. Sysmäläiskomppanian hyökkäys tyrehtyi ennen jalkautumista. Myös pääjoukon eteneminen ilman painopistettä tyrehtyi alkuunsa. Järvimäen varustukset olivat hyvin suunniteltu ja rakennettu – lukuisat kuularuiskut ja kuuden kevyen kanuunan suora-ammuntatuli sivalsi valkoisten hyökkäysketjua.

Von Zedwitz ei antanut periksi – saavutettu linja on pidettävä. Hän uskoi, että punaisilta pettävät hermot. Keskiyöllä hän komensi joukkonsa rynnäkköön – se tyrehtyi punakaartilaisten käsipommeihin. Yliluutnantti antoi vetäytymiskäskyn 16.3. aamuhämärissä.

Lähes vuorokauden kestänyt taistelu maksoi valkoisille 21 kaatunutta ja n 50 haavoittunutta. Punaisten tappiot olivat 10 kaatunutta ja n 30 haavoittunutta. Valkoisille olisi voinut käydä huonomminkin.

Kommentoi kirjoitusta.

Sysmästä Lusiin ja Tuohokotista Turkkiin

Maanantai 12.3.2018 - Markku Tomperi

Sysmän pataljoona sai tehtävän vallata Lusin alue, koska se oli tärkeä ”liikenne-ja viestiristeys”. Pataljoona, pl  Armas Kempin komppanian kaksi joukkuetta, jotka jäivät vartioimaan Sysmän selkää ja Kalkkisten harjua, marssi 6.3. Lusin kylään. Lusin eteläpuolella olevaa Heinolan kirkonkylää piti hallussaan Sysmän pataljoonan yksi komppania – pataljoonaa komensi kapteeni Uimonen. Heinolan Kko:lle oli koottu paljon elintarvikkeita elintarvikelautakuntien ”otoilla” – mm viljaa 25 tonnia ja sokeria 85 tonnia.  Heinolassa tiedettiin olevan vahva punaisten varuskunta – 1000 miestä, useita kuularuiskuja ja tykkejäkin. Uimonen käski kuljettaa elintarvikkeet Lusiin, jonne Sysmän pataljoonan pääosa oli ryhmittymässä. Näin tehden ne olisivat paremmin suojatut. Kun punaiset kuulivat asiasta, niin he lähtivät "laittamaan lahtari-isännät kuriin ja ottamaan elintarvikkeet punaisille" - lauantaina 9.3. 1918.

Valkoisten noin 350 miehen osasto kolmella konekiväärillään jäi heti alakynteen, kun punaisten tykkijaos tulitti Lusin myllyn maastossa ollutta konekiväärijoukuetta ja sen suojana ollutta jalkaväkeä. Myllyn rakennuksetkin syttyivät palamaan. Parin tunnin taistelun jälkeen Uimonen päätti irtautua. Valkoiset vetäytyivät lähes 20 km, Hartolan eteläpuolelle. Punaiset eivät seuranneet, vaan jäivät ”saunomaan ja juopottelemaan” vilja- ja sokerisaaliineen.

Lusin menetys ei ollut mieluisa sanoma valkoisten päämajassa. Lusissa ristesi moni tärkeä tie ja mikä pahinta, sen keskuksen kautta meni puhelinyhteys Jyväskylästä Mikkeliin. Eikä elintarvikkeiden menetyskään ollut pikkujuttu. Mannerheimin kartalla Heinolan Kko oli Valkoisten valtapiirin etulinja – se tuli vallata takaisin – Savon Rintaman komentaja kenraali Löfström sai tiukan käskyn ottaa se haltuun kaikin käytettävin voimin. Hän käski tehtävän esikuntapäällikölleen eversti Alexander Tunzelmannille, joka ryhtyi kokoamaan operaation joukkoja.

Koska avoimet yhteenotot Mouhulla ja Hillosensalmella olivat päättyneet ja Savonlinnan suunnallakin oli alkanut asemasota, niin lähes puolet valkoisten Savon radan suunnan joukoista irroitettiin Lusin ja Heinolan Kkon valtaamistehtävään.

Tunzelman sai koottua n 1000 miehen osaston, jolle 8 konekivääriä ja yhden tykin. Vastassaan Lusissa oli saman verran punakaartilaista, 8-10 kk:ta ja tykkipatteri eli 6-8 tykkiä.

Valkoiset aloittivat hyökkäyksen 13.3. n klo 8.30. Hyökkäys oli nyt yksinkertainen. Hyökättiin kahden tien suunnassa, kummassakin 4 komppaniaa – 3 komppanian osasto suojasi vasemman sivustan – ollen samalla reservi.  Hyökkäys oli hyvin johdettu ja onnistui punaisten tykkitulesta huolimatta – murto tapahtui kutakuinkin nykyisen varalaskupaikan tienoilla ja jatkui siitä itse kylään. Lusin kylä rakennuksineen vallattiin ja puhdistettiin ennen iltahämärää.  Voiton syynä oli punaisiin tarttunut pakokauhu saarroksiin joutumisesta – asiassa on perää, sillä sysmäläisten 4. Koskelan komppania hiihti punaisten taakse – sen aloittama kiväärituli takaa sai punaiset pakokauhuun – ja pakokauhu tarttuu nopeammin kuin punatauti.

Palataanpa Savon radalle

Mäntyharjun suunnan joukoista noin puolet irrotettiin Heinolan suuntaan. Laajalle alueelle jäi vain n 700 miestä vähäisine tukiaseineen. Ryhmityksen painopiste oli tietysti radan suunta – Voikoskella oli edelleen vähintään 1000 punaista panssarijunineen ja muine tukiaseineen. Erittäin harvan miehityksen varaan jäi radan itäpuoli, jonne oli ryhmittynyt mm Kajaanin Sissien yksi komppania kolmen joukkueen erilliseen tukikohtaan. Kilometrien välimaastoa valvottiin suksipartioin tukikohdasta toiseen. Toisinaan punaisten ja valkoisten partiot kohtasivat yllättäen erämaassa. Sellaisesta kertoo myös Urho Kekkonen 60-vuotispäivillään 1960. Urhon partio pölähti yllättäen punaisten partion nuotiotulille. Nostettiin kättä tervehdykseksi ja erottiin ampumatta laukaustakaan – tuttua monessa kertomuksessa. Mutta kuinka moni Urhon partiosta on asian varmistanut? – ainakin yksi. Silloinen Metalliliiton puheenjohtaja Valdemar Liljeström sanoi olleensa yksi noista nuotilla istuneista – kiväärit olivat suksien kanssa keossa usean metrin päässä. 

Kajaanin Sissien komppania oli Kinnin kylän eteläpuolella olevassa Turkin kylässä ja tien molemmin puolin ”etuvartio-asemissa. Sen itäpuolella oli Västärkin kylä, siellä oli kuopiolaisia. Turkin kylän eteläpuolella oli Tuohikotin kylä, joka oli punaisten hallussa ja elinvoimaisempi kuin Turkki. Nykyään tuo tie menee Karjalan Prikaatin kasarmialueen ja Pahkajärven ampuma-alueen läpi.

Turkin ja Mouhun väli on n 7 kilometriä, pääosa vesistöä – sillä osuudella partioi Kuopion Purhosen komppania vahvennuksenaan yksi kuularuisku.

Osipovin esikunnassa arvioitiin tilannetta ja sen kehitystä – todettiin, että valkoisten hyökkäyksen painopiste on edelleen radan suunnassa. Päätettiin ottaa aloite ja hyökätä radan itäpuolitse koukaten tavoitteena Mäntyharju saartamalla. Punaiset aloittivat koukkauksen 11.3.18 aamulla – olen varma, että punaisten tiedustelu toimi. Osipovin esikunnassa tiedettiin, että Mäntyharjun suunnasta irrotetaan valkoisia joukkoja Heinolan suuntaan. Ei voi olla sattumaa, että ryhdytään offensiiviin, kun vastustaja irroittaa ja ryhmittää joukkojaan uudelleen. Osipovin suunnitelmaan kuului myös aktiivinen toiminta Savitaipaleella ja Jaalassa. Valkoisten onneksi siellä asemasota katsottiin paremmaksi – ei ilmeisesti ollut voimaa eikä tahtoa - kummallakaan.

Hyökkäyksen lähtöalueelle Kirjokiveen kuljetettiin junalla tuhannen punakaartilaisen joukko järjestäjä (politrukki) Erkki Venholan johdossa. Kirjokiven pysäkki ja sen lähellä oleva kartano oli mainio lähtöalue monine rakennuksineen. Ainoa huono puoli oli se, että Kirjokivestä oli huonot tieyhteydet – mutta se tarjosi yllätysmahdollisuuden – valkoiset eivät odottaisi sen suunnasta hyökkäystä.

Venhola jakoi joukkonsa kahteen osastoon – parisataa miestä suuntasi hyökkäyksen punaisten hallussa olleen Valtolan kylän kautta kohti Mouhua. Pääjoukko eteni korven kautta Mikkeli - Kouvola tielle ja sitten sen suunnassa pohjoiseen tavoitteena Varpanen - kylä Mäntyharjun pohjoispuolella – radan ja kolmen tien risteysalue.

Jos Osipovin tiedustelu toimi suuressa mittakaavassa, niin se ei toiminut taktisella tasolla. Venhola ei tiennyt, että Turkissa ja Västäräkissä oli valkoisten etuvartiot – komppanian puolustuskeskukset ja sen takana Kinnin kylässä pataljoonan puolustusasema.

Osipov käski Venholan offensiivin tueksi Voikosken joukot sitomaan hyökkäyksellä radan suunnan valkoiset. Voikosken tykistö ampui aamulla rumputulta Mouhulle. Ja taas helsinkiläisten ”ihmemiesten” suojaama, mutta nyt Kouvolassa tehty Panssarijuna - lättiläiskopio- lähti etenemään. Junaa komensi yhtä rämäpäinen K.J. Lehtinen kuin edellisessä hyökkäyksessä kaatunut Nyholm.

Punaisten hyökkäys eteni hyvin – Valtolassa sattui kohtaamistaistelu, jossa punaisten 200 miehinen osasto löi pakosalle valkoisten Puumalan lerntävien joukkueen.

Turkin kyläkin oli jäämässä helposti Venholan käsiin – mutta stopin tekivät kylän kolmen pönkätalon kivinavetat - Sutela, Hentula ja Viita. Ne muodostivat sijainniltaan sattumalta samankaltaisen bunkkerikolmion, joka oli Salpa-asemassa tyypillinen. Vaikka vain Sutelan navetassa oli kuularuisku, niin lähes yhtäläistä tulta tuli Hentulan ja Viidan navetoista. Punaisia kaatui ja haavoittui paljon.

Ventola sai yön aikana avukseen tykin. Senkään ammukset eivät saaneet kivinavetoihin linnoittautuneita Purhosen savolaisia eikä Rihtniemen kainuulaisia antautumaan useista propagandahuudoista huolimatta.

Samaan aikaan, kun Turkkilaiset olivat hädässä, saatiin Kinniin lisää joukkoja vastahyökkäyksen aloittamiseksi Turkin kylän avuksi. Kajaanin Sissejä ja jäppiläläisiä.

Sutelan navetta sai pahan osuman punaisten tykistä 22. maaliskuuta, ja puolustajat jättivät sen siirtyen kahteen muuhun ”navettapunkkeriin”. Hentulan ja Viidan navettapunkkerit olivat ne portin pylväät, joita tarvittiin valkoisten vastahyökkäyksen onnistumiseen. Kun valkoiset aloittivat tiedusteluluontoiset partioinnit punaisten ryhmityksen selvittämiseksi – osin väkivaltaisina iskuina – ja kun Venholan punapataljoonan täydennyshuolto ei ollut riittävän nopeaa – niin punaiset ampuivat viimeiset kranaattinsa 25. maaliskuuta ja vetäytyivät lähtöalueensa kautta ”omalle puolelleen."

Samaan aikaan kun kivinavetoista taisteltiin, niin punaisten ps-junan tukemat hyökkäykset jatkuivat radan suunnassa Mouhulla. On edelleen epäselvää, oliko juna Pasilassa vai Kouvolassa tehty, mutta se on sivuseikka itse taistelussa. Valkoisten kannalta oli tärkeää, että juna tuhotaan.

Eric Tigerstedt – Elimäeltä – hoitaa homman

Suhteellisuus on ainakin nykysodankäynnissä voiton avain. Se tarkoittaa sitä, että se osapuoli voittaa, jolla on jossakin sodankäynnin osa-alueella suhteellisesti parempi etu. Se voi olla koulutus, sotaväline tai meillä suomalaisilla ympäristötekijöiden aiheuttama ominaisuus – Sisu ja muita rajanaapureita vahvempi maanpuolustushenki.

Päämaja oli lähettänyt Tigerstedin Mäntyharjulle parantamaan heikkoja puhelinyhteyksiä. Tiedemiehenä hän sai tehtävän kehittää jotain uutta ps-junan tuhoamiseksi. Hän kehitti junan kiskoja ja kuparilankaan johdettua sähkövirtaa hyväksi käyttäen ”nykyaikaisen johtotutkan esikuvan” – ampeerimittarin lukema muutettiin etäisyyteen mittauspaikalta paikkaan radalla.  Näin saatiin selville aika tarkka paikkatieto siitä, missä juna pysähtyi. Maaliskuun 16.päivänä ”Tiikerin” keksinnön antamaa tietoa hyväksi käyttäen Förbergin laivatykin ammus osui jälleen junan tykkivaunuun. Punaisten ps-junien tukemat hyökkäykset pohjoiseen loppuivat. Niitä käytettiin Savon radalla sodan lopussa, kun punaiset irtaantuivat Voikoskelta

1 kommentti .

Mouhulla, Hillosensalmella ja Voikoskella "vaihtelevaa sotasäätä"

Maanantai 5.3.2018 - Markku Tomperi

Voikoski tyhjeni lähes kokonaan punaisista. Teollisuustaajamaan jäi vain pieni sotasairaalaa vartioinut plutoona. Sotasairaalan lääkäri Vannas muistelee punaisten lähtöä näin: "Tuli uusia laukauksia - ja vähän ajan kuluttua marssivat viimeiset miehet koskelta asemalle. Juna vihelsi lähtiessään puuskuttamaan kohti etelää"  - hetkenä minä hyvänsä syöksyisivät näkyviin ensimmäiset valkoiset, Vannas uumoli. Vaan ei tulleet - valkoisten kosketuksen pito ja tiedustelu petti kuten punaisilla helmikuussa Mäntyharjulla valkoisten vetäytyessä kirkonkylän pohjoispuolelle.

Förbergin tykkijaos sai tehtäväkseen aamulla 4.3. ampua muutamia laukauksia Voikosken aseman seutuun heti aamun sarastaessa - kuulosteltiin mitä se aiheuttaisi - ei mitään. Punaiset olivat jo lähteneet. Hiljaisuudesta huolimatta ei lähetetty ratsain nopeasti liikkuvaa tiedusteluryhmää katsomaan lähemmin Voikosken hiljaisuuden syytä - käsittämätöntä on myös se, etteivät Tsaarin armeijassa tai Ruotsissa koulutuksen saaneet ammattisotilaat ja pitkään Kuurinmaalla sotakokemusta saaneet jääkärijohtajatkaan ymmärtäneet "kosketuksen" pitämisen tärkeyttä. Tosin ei sitä pitänyt tähdellisenä "järjestäjä" Aleksei Osipovkaan.

Osipov palasi Kouvolasta esikuntajunallaan ja apuvoimineen 4.3. illan suussa. Hän käski heti lopettaa "sotamiesneuvoston" päättämän taka-asemien miehityksen ja siirtymään takaisin Voikosken asemiin. Lääkäri Vannas oli pettynyt nähdessään sairaalansa ikkunoista punakaartilaisten ja venäläisten kuljeksivan kylän raitilla.

Osipovilla oli mukanaan helsinkiläiskomppania ja sen "tuliterä" panssarijuna, joka oli rakennettu VR:n Pasilan konepajalla. Helsinkiläisiä oli jopa koulutettu yhteistoimintaan junan kanssa, kuten lättiläisiäkin. Junakin näytti sotaiselta, se oli maalattu vihreänharmaaksi. Keskellä olevan panssaroidun veturin edessä oli nelitykkinen tykkivaunu ja takana 11 konekiväärillä varustettu kuularuiskuvaunu. Pelottava sotakone - "nyt rupiaa latu aukiamaan"- kertoi silminnäkijä Lauri Mankki. Helsinkiläisillä erikoismiehillä oli kaikilla kypärä, remmit kiilsivät ja kannukset kilisivät. Junan päällikkönä oli sorvari Aleksi Nyholm. Hän tepasteli Voikosken laiturilla ja kyseli - "kenelle viedään terveisiä Kuopioon" -  Nyholm komensi miehensä junaan ja juna vislasi kohti Mouhua. Peto pysähtyi Mouhun pysäkille ja ammuskeli sieltä 4.3. illalla - näytti voimaa - show the force - sanotaan nykyään.

Nyholmin panssarijuna palasi yöksi Voikoskelle - yön aikana valmisteltiin hyökkäysoperaatio Muohun valtaamiseksi. Hyökkäys tehtäisiin "lättiläistaktiikalla", kuten oli tehty Mäntyharjulla 7. helmikuuta - ps-juna ampuu kaikilla aseillaan reikää valkoisten puolustukseen ja junan siivillä etenevä jalkaväki "puhdistaa" lahtareiden asemat niistä, jotka ovat henkiin jääneet....

Mouhun puolustuksesta vastaava valkoisten kapteeni Lars Lundahl oli ryhmittänyt johdossaan olleet Mikkelin 3. komppanian ja Kuopion 4.komppanian Mouhun pysäkin ja Sarkaveden väliin. Pysäkin itäpuolelle oli käsketty Mikkelin 5.komppania, mutta se palaili, kokosi ja huolsi itseään Paljakan "verilöylyn" jäljiltä. Reservinä oli Mikkelin 1.komppania ja vararerervinä Mikkelin pataljoonan 2.komppania, joka oli ryhmitetty Virtalan kylään, jonne se oli palannut Sysmästä. Etulinja oli Mouhun pysäkin eteläpuolella. Konekiväärejä oli seitsemän ja kaksi Förbergin osumatarkkaa tykkiä. Valttina pidettiin vihdoin pysäkin pohjoispuolelle päässyttä luutnantti Kuurinmaan "panssarijunaa" - Karjalan pelastajaa.

Punaiset hyökkäsivät latvialaistaktiikallaan Mouhun puolustusasemaa vastaan vähän ennen puoltapäivää 5. maaliskuuta. Peto eteni kuin "juna" - valkoisten etuvartio avasi tulen ja Pedon takana edenneestä kuljetusjunasta jalkautui kypäräpäinen ihmemiesten helsinkiläiskomppania. Lundahl oli päätellyt hyökkääjän toiminnan oikein - jalkautuminen tapahtui paikassa, johon valkoisten kuularuiskujen tuli oli suunniteltu radan molemmin puolin. Murhaava kk-tuli jalkautumisen aikana olisi voinut saattaa punaiset pakokauhuun - mutta ei - helsinkäiskomppania oli todellakin hyvin koulutettu ja kurinalainen - alkutappioista huolimatta "juna ja jalkaväkijyrä" lähti etenemään. Ps-juna eteni siivet levällään kohti Mouhun pysäkkiä ampuen joka suuntaan. Valitettavasti junan päällikkö Nyholm eteni junallaan nopeammin kuin suojaava jalkaväki - hän halusi ottaa kunnian - juna pysähtyi Mouhun pysäkin ratakatkoon, ja sai keulassa olevaan tykkivaunuunsa täysosuman valkoisten luutnantti Kuurinmaan ps-junan 70 mm:n laivakanuunasta. Kuusi kypäräpäistä "ihmemiestä" ja Nyholm kaatuivat. Nyholmin kerrotaan katkeneen keskeltä kahtia. Peto lähti takaisin verta valuva tykkivaunu viimeisenä. Siipikomppanian eteneminen pysähtyi - niin myös koko punaisten offensiivi. Punaiset vetäytyivät Voikoskelle ja Aleksei Osipovista tuli "Kymen rintaman" komentaja - ammattisotilaat syrjäyttivät punaistenkin puolella Krögerin, Teikarin ja monet muut sorvarin tai näyttelijän agitaatioon perustuvan johtajuuden. Kahakointi näytti siirtyvän kohti ihan oikeaa sotaa.  

Voikoski säilyi heidän hallusssaan valkoisten verisistä valtausyrityksistä huolimatta huhtikuun loppuun saakka. Punaiset lähtivät Voikoskelta Kymenlaakson yleistilanteen heikennettyä 25.huhtikuuta 1918.

Olen satavarma siitä, että Savon rintaman valkoisten komentajaa, kenraalimajuri Löfströmmiä, vaivasi loppuelämänsä ajan päätös, jonka hän teki 3.3.18 iltapäivällä malliin "keskeytetään hyökkäys ja valmistaudutaan pitämään saavutetut asemat" - 5.3. hän määräsi, että hänen johdossaan olevien joukkojen hyökkäyksen seuraavana tavoitteena on Voikoski. Mihin hävisi ajatus "löysät pois" - Voikoski oli "ei kenenkään maata" illasta 3.3. - 4.3. iltaan.

Kajaanin sissi Urho Kekkonen: "Terveiset rintamalta. Hyvin olen voinut täällä nämä viikon päivät. Saavuin tiistaina myöhään illalla Mouhuun ja heti seuraavana päivänä oli ankara taistelu siellä. Punikit hyökkäsivät vasemmalta sivustalta kimppuumme ja koko päivän kesti laukausten vaihtoa. Punaistet ovat paenneet verissä päin, kuularuiskut ovat huuhdelleet kukkulan lakea. Olen väsynyt ja minua vaivaa unettomuus suuresti. Väsyttää kovasti mutta ei auta"  - Urho pyytää vanhemmiltaan ruokapakettia, jossa saisi olla makkaraakin osoitteella Sissi Urho Kekkonen Savon rintama. Urho lopettaa kirjeen: "Sanokaa terveisiä että tääll' ollaan. Poikanne Urho"

Mielenkiintoista - kenttäpostin täytyi toimia, ei muuten olisi paketteja kirjeillä pyydetty - ihan oman tutkimuksen aihe. 

Kommentoi kirjoitusta.

Mouhun ja Hillosensalmen valtaus 3.3.1918

Lauantai 3.3.2018 - Markku Tomperi

Lahtareiden lakaisu pohjoiseen päättyi Mäntyharjun menetykseen ja Varkauden kukistumiseen. Joensuun suojeluskunnat palasivat Varkaudesta Karjalaan ja Malm miehineen Kuopioon. Palatessaan he riisuivat aseista Leppävirran alueella olevat pienet punaisten osastot. Savonlinnalaisetkin palasivat kotiinsa kuten Pieksamäen varusväkikin.

Mäntyharjun valtaamiseen osallistuneet vaasalaiset poistuivat myös ja sinne jäi vain Mikkelin pataljoonan kaksi komppaniaa sekä Puumalan lentävät Jyväskylästä - kaikkiaan n 450 miestä. Valkoisten näkökulmasta Mäntyharju oli edelleen starteginen, näin ollen sen puolustusta vahvennettiin Kajaanin sisseillä, joka sijoitettiin Savon radan itäpuolelle Kinnin kylään.

Valkoisten hyökkäysvalmistelut alkoivat 2. maaliskuuta, jolloin kuljetettiin junalla Mikkelissä olleita joukkoja Mäntyharjun asemalla ja sieltä rekikyydillä Kirkolle. Tukena oli Jyväskylän kuularuiskukomppania. Kaikkiaan saatiin kokoon 500 miehen pataljoona, jota johti luutnantti, vapaaherra Gabriel Cronstedt. Osastossa oli mukana kaksi Kuopiossa värvättyä komppania - krenatöörikomppaniaa, joille maksettiin palkkaa. Kun asevelvollisuuslaki alkoi tuottamaan joukkoja, niin värvätyistä yksiköistä luovuttiin ja niiden nimikin vaihtui jääkärikomppaniaksi ja palkka muuttui päivarahaksi. Osastoon kuuluivat myös hevosreillä liikkuva räjäytysosasto ja lääkintäreki lääkäreineen. Lisäksi oli kymmenen ratsumiestä lähettitehtäviin. Kaikkiaan rekikolonnassa oli parisataa hevosta.

Vastassa oletettiin olevan n 500 punakaartilaista Mouhulla Vihtori Teikarin johdossa ja satakunta Hillosensalmella Anton Pakkasen komennossa. Tukena punaisilla tiedettiin olevan kaksi panssarijunaa, jokunen tykki ja useita konekiväärejä. Hillosensalmen vahvuus oli arvioitu lähes oikein, mutta Mouhun vahvuus alakanttiin. Mouhun alueelle oli keskitetty jopa 900 miestä.

Valkoisten ideana oli "koukata" Savon radan länsipuolella olevien järvien kautta Hillosensalmelle Ryhmä Cronstedtin voimin ja saman aikaisesti edetä radan suunnassa Mäntyharjulta Mouhulle valkoinen panssarijuna kärjessä. Helmikuun lopulla oli rakennettu kuumeisesti panssarijunaa Mikkelin veturitalleilla. Junaan tuli tykki- ja kk-vaunut. Tykkinä oli yksi 70 mm laivatykki ja konekivääri sijoitettuna pyörivään torniin - rautalootuilla vahvistettu veturi ja vaunut suunnitteli Kymiyhtiön insinööri Albin Lindström. Junaa johti luutnantti Aarne Kuurinmaa, joka oli palvellut Tsaarin armeijassa Kaukaasian 6.haupitsipatteristossa. Veturi oli sijoitettu keskelle. Juna salattiin hyvin - rikottua rataakaan ei korjattu ennalta, vaan liikkeen mukana. Näin ajateltiin päästävän yllätykseen. Mutta kova pakkanen, pimeys ja isommat vaurioit kuin oli kuviteltu hidastivat radan korjausta junan edessä. Valkoisten jalkaväen hyökkäys Mouhulle pysähtyi punaisten asemien eteen ilman tykistön tukea. Kapteeni Einar Förbergin tykkijaos "juuttui" junan taakse maastollisesti pahaan kohtaan. Jaoksen siirto junan ohi oli vaivalloinen operaatio. Vaikka tykkijaos saatiin viimein tukemaan hyökkäystä, niin hyökkäys ei edennyt. Hämmennystä aiheutti myös punaisten kaksitasoinen lentokone, joka ilmestyi taivaalle puolilta päivin. Konetta ohjasi venäläinen Jefimow ja käsikraatteja pudotteli tähystäjän paikalta Kaarlo Roine Karhulasta. Punaiset olivat yhtä hämmästyneitä, kunnes huomasivat sen olevan oma. Kerrotaan, että punaisten puolella syntyi iloinen huuto ja hyppiminen.

Valkoisten hyökkäyksen pysähtyminen ja heikot koukkausyritykset sekä punaisten "hiekkäsäkkipanssarijunan" tulo Hillosensalmelta itapäivän lopuksi enteili huonoa. Päätettiin vallata apuun tullut tilapäisjuna. Tehtävän sai Jyväskylän komppania johtajanaan jääkäriluutnatti Arvo Thauvon, tukenaan tykistökapteeni Förbergin johdossa olleet kaksi  tykkiä. Ne saivat osuman junaan ja Thauvonin miehet lähtivät rynnäkköön. Thauvon kaatui. Juna lähti kiireesti irtautumaan - se säikäytti punaisten Teikarin, joka komensi vetäytymään taaempaan asemaan. Käsky tulkittiin irtaantumiseksi - pakokauhu tarttui punaisiin ja kaikki pakenivat sivuraiteella olevaan junaan ja sillä etelään.

Tällä välin Ryhmä Cronstedt oli matkannut yön aikana n 30 kilometriä Vuohijärven pohjoispäähän, josta lähti etenemään jäätä myöten Kinansaareen. Sieltä tuli iskeä radalle aamun sarastaessa - varmistaa rata sekä etelään että pohjoiseen ja räjäyttää rata sillan pohjoispuolelta. Pohjoiseen päin varmistanut osasto onnistui, mutta eteläisen osaston liike paljastui punaisten vartiomiehelle. Yllätys ja rynnäkkö epäonnistui. Jouduttiin vetäytymään lähtöaseman saaren turviin. Valkoisten kuularuiskutkin olivat jäätyneet. Onneksi ne saatiin toimimaan toiseen hyökkäykseen lähtiessä. Syntyi kiivas tuntien taistelu. Valkoiset suorittavat reservillään kiertoliikkeen, jonka johdosta punaisten oli irtauduttava. Puolilta päivin - useita tunteja myöhässä Cronstedt seisoi Hillosensalmen sillalla ja lähetti ratsulähetin viemään viestin Mouhulle kapteeni Lundahlille.

Ryhmä Cronstedt oli itse aiheutetussa motissa- jota eivät tienneet. Pohjoisesta oli tulossa "hiekkapanssarijuna" ja sen jäljessä Teikarin joukot. Etelästä tuli Kouvolassa rakennettu oikea panssarijuna mukanaan rapiat sata punakaartilaista. Jostakin syystä rataa ei oltu katkaistu räjähteillä etelän suuntaan kuten pohjoisessa tehtiin, dynamiitti- ja pyroksyylilaatikot rotkottivat jäällä ratapenkan alla. Jefimowin ohjaama kaksitasokin alkoi surista yläpuolella ja käsikraatteja putoili taivaalta. Taistelun tuntua kolmesta suunnasta tulevan tulen alla. Cronstedt joutui irtaantumaan, menetettyään enismmäisessä höökissään lähes 40 miestä. Kaiken lisäksi vetäytyvä eekikolonnaosasto joutui punaisten väijytykseen Paljakan lahdella. Väijytyksen järjesti Aleksei Osipov, joka oli päätellyt oikein. Hän käski Haminan punakaartin 2.komppanian Jaalasta Paljakan kylään. On ilmeistä, että Paljakassa asui punaisten kannattajia, joiden viesti oli lähtenyt aamulla Jaalaan, kun Ryhmä Cronstedtin rekikolonna oli kulkenut kylän kautta ja suunnanut jäälle kohti Hillosensalmea.

Haminalaisten kiväärituli osui rajähteillä lastattuun rekeen ja "helvetti" pääsi irti - miesten ja hevosen osia lenteli ja jääkin meni rikki. Kolonna joutui pakokauhuun. Miehet ja hevoset palasivat tipottain Mäntyharjulle 4. maaliskuun aikana. Hillosensalmi jäi punaisten haltuun.

Mutta Aleksei Osipov ei uskonut korviaan, kun Voikosken asemalle pysähtyi juna, josta laskeutui Mouhun puolustajat. Teikari mutisi Mouhun jääneen lahtareille. Osipov lähti välittömästi hakemaan Kouvolasta apua junallaan. Mouhulta tulleet ja Voikoskella olleet kaartilaiset tekivät väärän johtopäätöksen - luulivat, että nyt Osipov lähtee karkuun. Huhut valkoisten ylivoimasta ja sivusta uhasta saivat tuulta. Sotamiesneuvosto päätti, että vetäydytään Hillosensalmen eteläpuolelle. Irtautumista ei huomattu valkoisten puolella - päinvastoin oletettiin, että punaiset hakevat voimaa Voikoskelta ja yrittävät vallata Mouhun takaisin. Pari päivää levättiin ja kuulosteltiin. 

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »